Spagettivuoka

1. Keitä pätkittyä spagettia runsaassa, kiehuvassa ja suolalla maustetussa vedessä, jossa on hieman öljyä.

Keittoaika on noin 6 - 7 minuuttia.

Valuta, mutta älä aivan kuivaksi.

2. Kiehauta pannulla kuumassa rasvassa hienonnettu sipuli.

Siirrä sipuli lautaselle.

Ruskista jauheliha.

Yhdistä sipuliruskistettuun jauhelihaan.

Kaada pannulle tomaattimurska ja mausteet.

Hauduta kastiketta noin 5 minuuttia.

3. Sulata juustokastiketta varten rasva kattilassa.

Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta ne rasvassa.

Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen.

Siirrä kattilauudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Mausta suolalla ja paprikajauheella.

Lisää juustoraaste.

4. Voitele noin 2 litran kokoinen vuoka ja kaada vuorotellen kerroksittain jauheliha-tomaattikastiketta ja spagettia vuokaan niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros.

Kaada juustokastike vuokaan.

5. Kypsennä 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia eli kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoa ruoan lisäkkeenä tuoretta salaattia ja etikkapunajuuria tai maustekurkkuja.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Reyahh
AineksetMääräEnergiaPHRK
Täysjyväspagetti (Rainbow), annos 100g56g188kcal7.3g38.2g0.8g3.6g
Tomaattimurska (Euro shopper)141g42kcal1.4g5.6g0.6g0.3g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha70g117kcal13.4g0g7g0g
Sipuli (kuorittu)14g3.8kcal0.2g0.7g0g0.2g
Rypsiöljy 11g101kcal0g0g11.4g0g
Vehnäjauho puolikarkea 11g39kcal1.1g7.9g0.1g0.4g
Juusto, keskiarvo 23g79kcal5.6g0.1g6.2g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen84g28kcal2.8g4.1g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 84g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana990g1194kcal63.6g113.2g52.2g9g
Valittu annoskoko495g597kcal31.8g56.6g26.1g4.5g
Annoskoko puolitettuna248g299kcal15.9g28.3g13.1g2.3g
Arvot/100g100g121kcal6.4g11.4g5.3g0.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=146070