Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g299g2149kcal3g3g238.8g0g
Vehnäjauho puolikarkea 873g2996kcal89g611.2g10.5g30.6g
Kauralese 179g645kcal32.2g81.7g13.8g31.3g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g7.5g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 30g52kcal1.6g11.3g0g0.1g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 597g383kcal19.1g28.8g20.9g0.1g
Parsakaali brokkoli 746g262kcal34.5g14.6g2.2g18.7g
Kirsikkatomaatti, suomalainen299g60kcal1.8g11.3g0.9g4.2g
Paprika keltainen 358g108kcal3.4g18.3g0.7g7.2g
Saksanpähkinä 179g1218kcal26.3g5.9g116.8g28.5g
Kananmuna, omega, 1 kpl493g640kcal64.5g1.5g40.9g0g
Ruokakerma Valio 5%597g358kcal7.2g16.7g29.9g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl45g240kcal2.2g1.3g25.1g2g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta299g1364kcal119.4g0g95.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g20951kcal808.4g1611.2g1192g245.4g
Valittu annoskoko5000g10476kcal404.2g805.6g596g122.7g
Annoskoko puolitettuna2500g5238kcal202.1g402.8g298g61.4g
Arvot/100g100g210kcal8.1g16.1g11.9g2.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472