Kana-maitorahkapiirakka

Pohjaan menee 250g maitorahkaa (tähän kalorilaskelmaan laitoin 200g vahingossa, eli pienemmälläkin rahkapurkilla onnistui hyvin!), 1 muna, 1 dl jauhoja (mä laitoin ruisjauhoja), 1 tl suolaa ja 1 tl leivinjauhetta tai vaihtoehtoisesti9 ½ tl ruokasoodaa.

Kaikki ainekset sekaisin ja levitys leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.

Muistaa levittää myös reunoille, jolloin paistuessa saa piirakoille ominaisen paksun reunan!

Täytteeksi voi laittaa mitä vain mieleen tulee, mutta omaan piirakkaan laitoin 300 g maustamattomia kanasuikaleita, 85 g kesäkurpitsaa ja yhden punasipulin.

Nämä paistoin pienessä tirassa öljyä ja pakkasin täyteen mausteita.

Mausteiden lisäksi mukaan meni 1 rkl Sweet chili-kastiketta ja 1 rkl hunajaa.

Sekoita täytteet yhteen ja levitä piirakkapohjan päälle.

Tämän jälkeen viipaloin tomaatista ohuita siivuja "koristeeksi" piirakan päälle.

Juuston asemasta laitoin piirakan päälle kananmunanvalkuaisia 3 kappaletta, jotka jähmettyessään tuovat juustomaisen tunnun piirakkaan.

Uunissa asteita 200 ja itse taisin paistaa n. 30-40 min, vanha uuni tekee välillä tepposia joten pois otan kun on sopivasti paistuneen näköinen.

:)

Piirakkavuoasta on helppo jakaa 6 eri annospalaan ja tällöin yhden palan kalorimääräksi tulee n. 235 tällä ohjeella.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 238 grammaa

Prototyyppi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Fit rasvaton pehmeä maitorahka (Maitokolmio), annos 200g702g421kcal70.2g28.1g2.1g0g
Karkea täysjyvä ruisjauho (Sunnuntai), annos 100g351g1018kcal35.1g200g8.1g70.2g
Kananmuna kuoreton 526g751kcal65.8g1.6g53.9g0g
Suola, annos 3g18g0kcal0g0g0g0g
Ruokasooda, annos 1tl (Yleinen), annos 5g18g0kcal0g0g0g0g
Kanasuikaleet kariniemi1053g1168kcal242.1g0g21.1g0g
Kastike, Thai Sweet Chili (Pirkka)53g100kcal0.3g23.7g0.3g2.1g
Hunaja 70g232kcal0.4g56.7g0g0g
Rapsiöljy (Vita d´or), annos 5g53g474kcal0g0g52.6g0g
Kesäkurpitsa298g51kcal1.2g7.5g1.8g2.1g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g175g36kcal1.1g6.7g0.5g2.5g
Punasipuli, kuorittu, 100g105g28kcal1.4g5.1g0.2g1.8g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 1579g669kcal154.9g6.3g1.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g9894kcal1145g671.4g284.4g157.4g
Valittu annoskoko5000g4947kcal572.5g335.7g142.2g78.7g
Annoskoko puolitettuna2500g2474kcal286.3g167.9g71.1g39.4g
Arvot/100g100g99kcal11.5g6.7g2.8g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=433781