Mandariinibroileria ja uunikasvikset

Jos koipireidet ovat valmiiksi marinoituja, huuhtele marinadi pois kylmän veden alla.

Aseta koivet vuokaan ja leikkaa niihin 3 viiltoa/koipireisi.

Purista päälle puolikkaan mandariinin mehu.

Ripauta pintaan tuista barbeque mausteseosta tai chiliä tms. Laita uuniin 225 asteeseen.

Kuori perunat ja porkkanat.

Pilko pieniksi (porkkana pienemmäksi kun kypsyy hitaammin).

Pilko kesäkurpitsa ja purjo isoiksi paloiksi.

Laita ne niille varattuun vuokaan.

Purista valkosipulin kynnet veitsen lappeella puolella kämmenesi alla "auki" ja poista kuoret.

Heitä vuokaan myös kokonaiset valkosipulin kynnet sekä kokonaiset kirsikkatomaatit.

Lorauta päälle oliiviöljy.

Mausta lempiyrteillä, kuten timjamilla tai rosmariinillä (myös minttu sopii).

Suolaa ja pippuria joukkoon ja uuniin.

Kana kypsyy noin 50-60 minuutissa ja kasvikset noin 20-30 minuutissa.

Tästä tulee 2 TUHTIA annosta tai 4 pientä annosta.

Nyt merkitty tuhdimman mukaan.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 467 grammaa

Kekki
AineksetMääräEnergiaPHRK
Koipireisi, uunissa paistettu, pelkkä liha, annos 165g186g387kcal52.8g1.3g17.3g0g
Mandariini-appelsiinitäysmehu, Marli11g5.6kcal0g1.2g0g0g
Peruna, keskikokoinen 60g68g41kcal1g8.8g0.1g0.6g
Porkkana, keskikokoinen 65g68g19kcal0.4g4g0.1g1.7g
Kesäkurpitsa zucchini 56g10kcal0.3g1.4g0.2g0.4g
Purjosipuli 34g7.7kcal0.6g0.8g0.1g0.7g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g10g11kcal0.8g1.7g0.1g0.2g
Kirsikkatomaatti (La palma), annos 200g85g17kcal1g2.7g0.3g0g
Oliiviöljy (kylmäpuristettu, extra virgin) (Pirkka), annos 20g8.4g74kcal0g0g8.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1051g1142kcal113.8g43.8g53.2g7.2g
Valittu annoskoko525g571kcal56.9g21.9g26.6g3.6g
Annoskoko puolitettuna263g286kcal28.5g11g13.3g1.8g
Arvot/100g100g109kcal10.8g4.2g5.1g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=109111