Karpalohyytelökakku

"Leikkaa leivinpaperista irtopohjaisen vuoan pohjan kokoinen pala ja levitä se vuoan pohjalle.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista (huoneenlämpöiset munat vaahtoutuvat parhaiten).

Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi.

Lisää Canderel ja lopuksi keltuaiset koneen käydessä.

Sekoita varovasti vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Kypsennä uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla 8-10 minuuttia vuoan halkaisijasta riippuen.

Kokeile kypsyys.

Anna jäähtyä vuoassa.

Valmista täyte.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa keskenään rahka, jogurtti, makeutusaine ja vaniljasokeri.

Purista liivatelehdistä vesi pois ja nosta ne pieneen kattilaan.

Kaada päälle Becel 7%. Kuumenna sekoittaen sen verran että liivate sulaa.

Kaada seos nauhana rahkaseoksen joukkoon.

Lisää jäiset puolukat ja levitä seos jäähtyneen torttupohjan päälle.

Anna hyytyä kylmässä ainakin pari tuntia.

Koristele ennen tarjoilua.

"

Lähde: www. keventajat.

fi

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 75 grammaa

Vepa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu841g1060kcal92.5g2.5g75.7g0g
Makeutusjauhe 1rkl/2g (Rainbow), annos 2g132g522kcal2.4g128.2g0g0g
Maitorahka, Valio, 0,31502g976kcal165.2g63.1g4.5g0g
Ruisjauho (Rainbow)240g769kcal24g151.4g5.5g33.6g
Leivinjauhe 30g53kcal1.6g11.4g0g0.2g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g48g192kcal0g47.6g0g0g
Jogurtti, maustamaton, rasvaton A+ (Valio) 100g, 1dl601g240kcal27g33g0.6g0g
Karpalo 1081g352kcal4.8g37.3g7.6g35.7g
Liivate 24g84kcal20.6g0g0g0g
Ruokakerma Becel 7% 2,5dl (Becel)901g721kcal9g40.5g63.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10800g9936kcal694.2g1030g314g139g
Valittu annoskoko5400g4968kcal347.1g515g157g69.5g
Annoskoko puolitettuna2700g2484kcal173.6g257.5g78.5g34.8g
Arvot/100g100g92kcal6.4g9.5g2.9g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=85901