Kermainen karjalanpaisti katkaravuilla

Karjalanpaistilihoja saa valmiiksi paloiteltuna melkein mistä ruokakaupasta vain, mutta toki voi myös ostaa erikseen vaikkapa naudanpaistia ja possun lapaa ja pilkkoa ne itse.

Ensimmäisenä uuni päälle 250 asteeseen ja laita saman tien uunivuoka jossa noin 4 dl vettä uuniin lämpenemään.

Pilko sipuli(t) melko suurikokoiseksi silpuksi/paloiksi ja pistä lihojen kanssa kuumalle paistinpannulle voin kera.

Paista vain hetken aikaa niin että lihapalojen pinta ruskistuu.

Kaada lihat ja sipulit kuumaan vuokaan (uunin pitäisi olla tässä vaiheessa lämmennyt).

Lihapalojen pitäisi melkein peittyä veteen, lisää vettä tarvittaessa.

Suolaa ja pippuria sekaan maun mukaan, esim.

teelusikallinen pippuria ja kaksi suolaa.

Vuoka takaisin uuniin ja kansi päälle (tai foliota/lautanen, jos kantta ei ole).

Paistoaika ja lämpötila riippuu siitä kuinka kauan sinulla on aikaa odottaa ruoan valmistumista.

Nopeasti saat valmiiksi kun annat uunin olla 250 asteessa vielä 15-30 minuuttia ja sen jälkeen käännät sen 150 asteeseen ja annat olla siinä vielä 2,5 tuntia.

Jos aikaa on reilusti, laita uuni 125 asteeseen heti ja anna olla noin 8-10 tuntia, tuloksena erittäin murea ja maukas liha.

Muista tarkistaa välillä että vettä on tarpeeksi ettei lihat kärähdä ja kuivu.

Noin tuntia ennenkuin otat lihat pois uunista, heitä sekaan kerma ja kasvikset.

Jos nestettä tuntuu olevan liiankin kanssa, niin ota kansi pois loppuajaksi.

Ota vuoka pois uunista ja pistä joukkoon vielä nokare voita.

Ruoka on valmis ja sitä voi syödä sellaisenaan tai salaatin kera.

Hyvää ruokahalua!

Alkuperäinen versio @ karppaus.

Info

Reseptistä tulee n. 5 annosta ja yksi annos painaa n. 321 grammaa

Tekno
AineksetMääräEnergiaPHRK
Lihapata, karjalanpaisti, nauta, keskirasvainen sika 245g292kcal35.4g0g16.7g0g
Katkarapu 193g132kcal27.8g0g2.1g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 35g116kcal0.7g1.1g12.3g0g
Sipuli 70g21kcal0.9g3.4g0.1g1.2g
Suola, annos 3g1.1g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 0.7g2kcal0.1g0.3g0g0.2g
Voi 18g127kcal0.2g0.1g14.2g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1124g1378kcal130.2g9.8g90.8g2.8g
Valittu annoskoko562g689kcal65.1g4.9g45.4g1.4g
Annoskoko puolitettuna281g345kcal32.6g2.5g22.7g0.7g
Arvot/100g100g123kcal11.6g0.9g8.1g0.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=196957