Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 120g342kcal18.6g0.2g30g0g
Kananmuna kuoreton 330g471kcal41.3g1g33.8g0g
Ruokakerma Valio 5%1200g720kcal14.4g33.6g60g0g
Vehnäjauho puolikarkea 585g2007kcal59.6g409.5g7g20.5g
Vesi150g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 450g60kcal7.3g1.8g1.4g5.9g
Kesäkurpitsa zucchini 1050g190kcal5.9g26.3g4.2g7.4g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g750g152kcal4.5g28.5g2.2g10.5g
Kadett juusto 5% (Arla)300g570kcal102g0g15g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)225g855kcal1.1g14.6g90g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g600g384kcal66g24g1.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana11520g11501kcal641.4g1079g490.8g88.6g
Valittu annoskoko5760g5751kcal320.7g539.5g245.4g44.3g
Annoskoko puolitettuna2880g2875kcal160.4g269.8g122.7g22.2g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565