Katin Texas Style Chili

Esivalmistelut:
*Kalttaa kolme keskikokoista tomaattia, kuori ne, leikkaa kanta pois ja kuutioi.

*Silppua sipulit (3 keskikokoista tai 1,5 isoa) ja murskaa 4-5 valkosipulinkynttä.

*Leikkaa paprikat pieniksi paloiksi.

*Pieni jalapenoviipaleet.

Käytä isoa pannua, tästä tulee reipas satsi!

Paista ensin jauheliha kypsäksi oliiviöljyssä tai jos olet niin onnekas, että löydät jostakin pekonirasvaa, niin käytä sitä.

Siirrä jauheliha sivuun mutta jätä siitä erottunut neste pannulle.

Lisää pannulle sipuli ja valkosipulimurska ja paista niin kauan, että sipuli hiukan pehmenee mutta älä ruskista.

Lisää sitten mukaan paprikanpalat ja hetken päästä tomaattikuutiot, pavut liemineen ja tomaattimurska.

Anna kiehahtaa, ennen kuin lisäät jauhelihan.

Lisää noin 1 dl vettä, mikäli seos tuntuu liian tönköltä.

Mausta reippaasti lihaliemikuutiolla, suolalla, mustapippurirouheella, korianterilla ja (juusto) kuminalla.

Jos poltetta haluaa lisää, ripottele sekaan chilijauhetta tai tuoreita chilinpaloja.

Syvyyttä makuun saa HP Original-kastikkeella ja/tai Hunt's Hickory BBQ -kastikkeella.

Ja erittäin hyvin tähän sopii Chilikaupan Sauhu, eli chili-valkosipulitahna, jota itse lusikoin chiliin reippaat pari ruokalusikallista.

Tarjoa vaalean leivän (tai Karppisen) kanssa.

Halutessasi lisää tarjoiluvaiheessa chilin päälle creme fraichea ja sipulihakkelusta.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 406 grammaa

Sunnikka
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha1g1.7kcal0.2g0g0.1g0g
Tomaattimurska, Rainbow, 500 g1.3g0.5kcal0g0.1g0g0g
Sipuli (kuorittu)0.8g0.2kcal0g0g0g0g
Paprika punainen 0.4g0.1kcal0g0g0g0g
Valkosipuli 0.1g0.1kcal0g0g0g0g
Jalapeno (Pirkka), annos 190g0.1g0kcal0g0g0g0g
Paprika keltainen 0.2g0.1kcal0g0g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g0.7g0.1kcal0g0g0g0g
Heinz baked beans reduced sugar and salt (Heinz), annos 415g1.1g0.7kcal0g0.1g0g0g
Lihaliemikuutio Maggi0g0.1kcal0g0g0g0g
Vesi0.3g0kcal0g0g0g0g
Hp kastike original/100g0g0kcal0g0g0g0g
Tahnamauste valkosipuli (Knorr), annos 20g0.1g0.6kcal0g0g0.1g0g
Hunt s hickory barbeque sauce (Conagra foods), annos 35g0.1g0.1kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12g9kcal0.4g0.4g0.4g0g
Valittu annoskoko6g4kcal0.2g0.2g0.2g0g
Annoskoko puolitettuna3g2kcal0.1g0.1g0.1g0g
Arvot/100g100g69kcal3.2g3.2g3.2g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=251694