Riina!! Lihaa ja vihanneksia uunissa

Pilko lanttu, porkkana ja perunat paloiksi, niin että lanttu pienimmäksi, sitten porkkana ja peruna isoimmaksi.

Leikkaa kukkakaali sopiviksi nupuiksi.

Punnitse ERIKSEEN kulhossa.

Lorauta sekaan hieman ruokaöljyä ja rouhi päälle suolaa, sekoita! Kaada vihannekset uunivuokaan.

Pilko liha sopiviksi suupaloiksi (PUNNITSE) ja asettele lihapalat vihannesten päälle.

Paista uunissa 225 noin 15 min.

Pilko sillä välin herkkusienet neljään osaan ja kesäkurpitsat noin sentin paksuisiksi puoliympyröiksi.

(PUNNITSE ERIKSEEN!) Sekoita muun ruuan sekaan, kun ne ovat ensin olleet sen 15 minuuttia ensin uunissa.

Paista uunissa kunnes kaikki kypsää (ehkä noin 45min)

Saman ruuan voi tehdä myös muusta lihasta, tai vaihdellen vihanneksia maun mukaan.

Mukaan sopii myös tomaatti, paprika, kukkakaali, parsakaali, bataatti, palsternakka, maissi, herneet....

oikeasti vain taivas rajana.

Tämän voi maustaa ihan maustekaapin kuivamausteilla tai aasialaisilla pussikastikkeilla.

(huomioi vain pussikastikkeiden kalorit!!)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 161 grammaa

Riinamoi
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)8.3g2.2kcal0.1g0.4g0g0.1g
Porkkana, keskikokoinen 65g13g3.8kcal0.1g0.8g0g0.3g
Herkkusieni 6.2g1kcal0.1g0g0g0.1g
Paprika, punainen8.4g2.2kcal0.1g0.4g0g0.2g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g7.7g1.6kcal0g0.3g0g0.1g
Rypsiporsaan lihasuikale kermapippuri (Hk), annos 400g16g22kcal2.3g0.5g1.4g0g
Juokseva kasviöljyvalmiste (X-tra), annos 10g0.6g3.9kcal0g0g0.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana120g73kcal5.4g4.8g3.6g1.6g
Valittu annoskoko60g37kcal2.7g2.4g1.8g0.8g
Annoskoko puolitettuna30g18kcal1.4g1.2g0.9g0.4g
Arvot/100g100g61kcal4.5g4g3g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=434747