Tacopiiras

Pohja:

4 kananmunaa
1 dl parmesanraastetta
100 g raejuustoa
0,5 dl kermaa
0,5 dl ranskankermaa (créme fraîche)
voita vuoan voitelemiseen

Täyte:

400 g jauhelihaa
2 rkl tacomaustetta (tai oman maun mukaan)
1-2 kynttä valkosipulia
1 rkl (tai 1 prk (70 g)) tomaattipyrettä/-sosetta
0,5 dl vettä (tai mausteseospussin ohjeen mukaan)
(sipulia)
(jalapenoja)
n. 100 g kirsikkatomaatteja (tai 1 isompi tomaatti)

0,5 dl ranskankermaa
1 dl kermaa
2 dl (n. 100 g) juustoraastetta

Ohje:

Aloita valmistamalla pohja.

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki.

Lisää loput pohjan ainekset ja sekoita hyvin.

Voitele uunivuoka ja kaada pohja vuokaan.

(ohjeessa vuoka matala 23 cm:n lasivuoka.)

Paista 225 asteessa kullanruskeaksi (arviolta noin 15 minuuttia), anna jäähtyä!

Valmista sillä välin täytteet.

Piirakan pohjan ei tarvitse jäähtyä aivan kylmäksi asti vaan riittää, että uunissa kohonnut pohja ehtii laskeutua takaisin vuokaan.

Ruskista jauheliha ja lisää siihen valkosipulit murskattuna, tacomauste, tomaattisose ja vesi.

Sekoita hyvin ja anna hautua niin, että vesi haihtuu.

(Pilko sipuli renkaiksi ja jalapenot viipaleiksi).

Halkaise kirsikkatomaatit (tai viipaloi tomaatti).

Sekoita kulhossa keskenään kermat ja juustoraaste.

Kaada jauhelihatäyte jäähtyneelle pohjalle.

Aseta päälle (sipulirenkaat, jalapenot) tomaatit.

Kaada juustokermaseos täytteiden päälle.

Paista vielä n. 15 minuuttia, kunnes juusto ottaa väriä ja piiras näyttää hyvältä!

Suoraan uunista otettuna piiraan täyte on todella lirua eikä piiras juuri pysy kasassa, mutta hetken jäähdyttyään ja vetäydyttyään toimii pohjan kanssa suunnilleen kuten tavallinenkin piirakka :)

Reseptistä tulee n. 1 annosta ja yksi annos painaa n. 1514 grammaa

Inlumino
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 748g1067kcal93.5g2.2g76.7g0g
Grana padano juustoraaste (Pirkka), annos 100g400g1560kcal132g0.4g112g0g
Maustamaton raejuusto 2 % (Pohjolan juustola), annos 100g424g339kcal59.4g3.8g8.5g0g
Creme fraiche vähälaktoosinen 18% (Pirkka), annos 150g600g1110kcal15g21g108g0g
Sika-nauta jauheliha (Snellman)1600g4464kcal288g0g368g0g
Taco mausteseos (Pirkka), annos 25g100g240kcal8.6g40g4.9g0g
Miniluumutomaatti, espanjalainen (Pirkka), annos 250g600g120kcal3.6g21g1.8g8.4g
Sipulikuutiot, pakaste (Rainbow), annos 50g400g92kcal4g15.2g0.4g0g
Tomaattisose italia (Rainbow), annos 70g280g260kcal11.2g42g2.8g0g
Kevyt ja paksu ruokakerma milbona (Sipoon meijeri)612g349kcal5.5g25.7g24.5g0g
Luostari, Valio292g1051kcal75.9g0g84.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12112g21305kcal1393.4g342.6g1584.6g16.8g
Valittu annoskoko6056g10653kcal696.7g171.3g792.3g8.4g
Annoskoko puolitettuna3028g5326kcal348.4g85.7g396.2g4.2g
Arvot/100g100g176kcal11.5g2.8g13.1g0.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=438375