Nevskin Blinit

1.Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.

Liuota joukkoon hiiva, suola ja lisää puolet jauhomäärästä.

2.Anna juuren turvota ja hapantua huoneenlämmössä vähintään 5 tuntia, mieluiten yön yli.
3.Sekoita juureen keltuainen, olut ja loput jauhoista.

4.Juuri ennen kuin alat paistaa blinejä, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita taikinaan.

5.Kuumenna lettupannu.

Paista kuumassa, öljyssä blinejä eli tattariohukaisia molemmin puolin, kunnes blinit saavat kauniin ruskean värin ja rapean pinnan.

Kääntele bliniä muutaman kerran pannussa.

Älä anna pannun kuumentua liikaa, niin blinit ehtivät kypsyä ja hiiva kohottaa ohukaiset kuohkeiksi.

Jos pannu taas on liian haalea, ohukaiset vetävät itseensä liikaa rasvaa.

6.Tarjoa blinit mateenmädin, sipulin ja smetanan kanssa tai sienisalaatin, punajuurisalaatin, mateen maksan tai savukalan kanssa.

Savukalaksi sopii esimerkiksi suikaleiksi leikattu kylmäsavusiika tai -lohi.

6-7 dl maitoa
40 g hiivaa
2 tl suolaa
4 dl Semper Fin-Mix gluteenittomia jauhoja
3 dl tattarijauhoja
2 keltuainen
1/2 pulloa Laitilan kukkoa
4 valkuaista

öljyä paistamiseen

Reseptistä tulee n. 50 annosta ja yksi annos painaa n. 30 grammaa

Hazze
AineksetMääräEnergiaPHRK
Semper Fin Mix jauhoseos960g3264kcal24g777.6g4.8g0g
Gluteeniton tattarijauho (Keskisen mylly), annos 60g800g2304kcal53.6g483.2g13.6g46.4g
Kananmuna kuoreton 660g942kcal82.5g2g67.6g0g
Kukko pils (Laitilan), annos 500g660g284kcal2.6g27.1g0g0g
Rasvaton maito, d-vitamiinia 1 ug 2800g948kcal85.7g137.2g2.8g0g
Rypsiöljy rainbow200g1800kcal0g0g200g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12160g19082kcal496.8g2854.2g577.6g92.8g
Valittu annoskoko6080g9541kcal248.4g1427.1g288.8g46.4g
Annoskoko puolitettuna3040g4771kcal124.2g713.6g144.4g23.2g
Arvot/100g100g157kcal4.1g23.5g4.8g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=277238