Seitiunelma (atkins)

Tästä tulee 1 annos.

Laita uuni päälle 225 asteeseen ja ota samalla pakasteseiti sulamaan n. 10 minuutiksi.

Seidin voi myös laittaa suoraan pakkasesta uuniin.

Voitele uunivuuan pohja 1 rkl:lla oliiviöljyä ja lisää vesi.

Vesimäärä riippuu uunivuuasta.

Itselläni on pieni uunivuoka.

Lisään vettä niin että vesi-kerma seos nousee n. puoliväliin kalaa.

Kala imee nestettä itseensä kypsyessään.

Laita seiti uunivuualle ja lisää ruokakerma n. 1dl = 50g. Kaada kermaa myös seitin päälle.

Mausta seiti.

Itse käytän suolaa, sipulijauhetta, kalamaustetta ja aromisuolaa.

Kalamausteen sijaan voi käyttää pippuria/sitruunapippuria, tilliä jne. Maustan melko reippaalla kädellä, jotta kalaan tulisi makua.

Tämän jälkeen laita kala uuniin ja anna olla 30 minuuttia, jonka jälkeen lisää juustosiivut kalan päälle.

Anna paistua uunissa n. 10-15 minuuttia tai kunnes juusto on mieleisesti "juoksevaa".

Itse tykkään vähän rapeammasta, joten annan olla niin kauan kunnes juuston pinta hieman ruskettuu.

Ja ei muuta kuin nauttimaan esimerkiksi salaatin kera :)

Huom! Erimakuisilla juustoilla saadaan eri vivahteita makuun.

Reseptistä tulee n. 1 annosta ja yksi annos painaa n. 215 grammaa

Nisery
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti x-tra 400g291g233kcal49.4g0g2.3g0g
Kermajuusto 17 % laktoositon (Arla), annos 100g145g392kcal42.2g0g24.7g0g
Rainbow oliiviöljy 1rkl=n.15g44g392kcal0g0g43.6g0g
Ruokakerma (Rainbow, 15%)145g240kcal4.4g5.8g21.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1250g2514kcal192g11.6g184.8g0g
Valittu annoskoko625g1257kcal96g5.8g92.4g0g
Annoskoko puolitettuna313g629kcal48g2.9g46.2g0g
Arvot/100g100g201kcal15.4g0.9g14.8g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=185833