Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g8.6g2.4kcal0.1g0.5g0g0.2g
Sipuli (kuorittu)8.4g2.3kcal0.1g0.4g0g0.1g
Pekoni rasvainen 2.8g11kcal0.3g0g1g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)0.6g4.4kcal0g0g0.5g0g
Hirvenliha 13g15kcal2.8g0g0.4g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 16g6.7kcal0.1g0.6g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 5.6g22kcal0.1g0.1g2.4g0g
Lihaliemi laimennettu 9g1.8kcal0g0.3g0.1g0g
Valkosipuli 0.9g1kcal0.1g0.2g0g0g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g0.9g3.4kcal0.1g0.7g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana132g139kcal7.4g5.6g8.8g0.6g
Valittu annoskoko66g69kcal3.7g2.8g4.4g0.3g
Annoskoko puolitettuna33g35kcal1.9g1.4g2.2g0.2g
Arvot/100g100g105kcal5.6g4.2g6.7g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=84565