Kevyt-meetvursti-oliivi-juusto-omeletti-pizzanen

Riko kananmunat kulhoon ja vispaa massa tasaiseksi, lisää jauhettua mustapippuria, paprikajauhetta ja pieni ripaus cayannepippuria.

ÄLÄ lisää suolaa (aineksista tulee suolaa tarpeeksi).

Leikkele metukat saksilla sopivan kokoisiksi paloiksi, lisää oliiveja oman harkinnan mukaan ja lisää juustoraaste.

Sekoita.

Pilko valkosipulinkynsi pieneksi ja lisää pannulle oliiviöljy ja oivariini.

(Oivariini tekee munakkaasta kauniin ruskean ja rakenteesta muhevamman).

Kuullota valkosipuli seoksessa nopeasti, ilman että ehtii ruskistua ja lisää sen jälkeen munakasmassa päälle.

Paista hitaasti pienellä lämmöllä ja anna hyytyä, pilko sitäennen vielä sekaan yksi tomaatti, lisää tomaatinpalat massaan tasaisesti ja lisää tarvittaessa lisää oliiveja.

Lisää päälle hieman oreganoa/pizzamaustetta.

Tee munakkaasta 4 eri osiota ja kiepauta osat ympäri kun pohja on kauniin ruskea.

Tarkkaile ettei pohja kärähdä munakasmassassa olevan juuston takia.

Paista vielä myös toiselta puolelta.

Nauti lämpöisenä.

En tiedä että onko tämä enemmän omeletti vai pizza, mutta hyväksi todettu!

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 428 grammaa

Instantkarma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 3520g5021kcal440g10.6g360.8g0g
Oliiviöljy 80g708kcal0g0g80g0g
Ultrakevyt meetwursti 9% (Hk), annos 10g800g1600kcal12g0g72g0g
Oivariini, 75112g762kcal1.1g1.1g84g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g7.2g7.5kcal0.6g1.2g0g0.1g
Viipaloidut vihreät oliivit (Rainbow), annos 25g1136g1931kcal5.7g45.4g193.1g0g
Mozzarella juustoraaste, valio1200g3480kcal312g0g252g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13710g27018kcal1542.8g116.6g2083.8g0.2g
Valittu annoskoko6855g13509kcal771.4g58.3g1041.9g0.1g
Annoskoko puolitettuna3428g6755kcal385.7g29.2g521g0.1g
Arvot/100g100g197kcal11.3g0.9g15.2g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=306273