Hirvipihvit sienikastikkeessa uunikasvisten kera

Tämä on itse asiassa Kettuterroristin ohje, netistä poimittua ja kuuluu tehdä nimenomaan HIRVEN ulkofileestä (mitä ei kalorilaskurista löytynyt).

hirven ulkofilee
suolaa
mustapippurirouhetta
tuoretta rosmariinia

Kastike:
1-2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
3 isoa herkkusientä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 dl vettä
1 dl olutta
2 dl ruokakermaa
katajanmarjoja
ruskean kastikkeen suurustetta

Poista fileestä kalvo ja leikkaa 1-1,5 sentin paksuisiksi pihveiksi.

Nuiji kevyesti.

Ruskista pihvit pannulla molemmin puolin.

Nosta pihvit laakeaan uunivuokaan.

Kaada pannulle vesi ja olut ja kiehauta.

Kaada huuhdeliemi talteen.

Kuori ja silppua sipuli ja kuullota pannulla öljyssä pehmeäksi.

Lisää sekaan paloitellut herkkusienet ja paista, kunnes sienistä irtoaa nestettä.

Lisää huuhdeliemi, kerma ja suppilovahverot.

Kiehauta ja suurusta sopivaksi suurusteella.

Mausta kastike murskatuilla katajanmarjoilla.

Kaada kastike vuokaan pihvien päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-40 min.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 647 grammaa

Habanera

Habanera sanoi...

Tosi reilu illallinen kahdelle, kuten tapoihimme kuuluu :)

keskiviikko 29.09.2010 klo 19:59

Habanera sanoi...

Hiukan liiankin reilu kun ihan kilogrammojakin katsoo, muutin ohjeen kolmelle hengelle, varmaan riittäisi neljällekin...

keskiviikko 29.09.2010 klo 20:26

AineksetMääräEnergiaPHRK
Lanttu 109g31kcal1.1g5g0.3g2g
Parsakaali brokkoli 66g23kcal3g1.3g0.2g1.6g
Sipuli (kuorittu)56g15kcal0.7g2.7g0.1g1g
Korvasieni 94g17kcal1.7g0.5g0.5g1.8g
Oliiviöljy (ekstra-neitsytoliiviöljy) (Rainbow), annos 10g5.6g51kcal0g0g5.6g0g
Vesi38g0kcal0g0g0g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 38g16kcal0.1g1.5g0g0g
Ruokakerma, Valio Hyla 15%75g120kcal2g2g11.2g0g
Ruskea kastike (valmis) (Rainbow), annos 100g16g4.7kcal0.1g0.9g0.1g0g
Ulkofile nauta, annos 100g159g196kcal33.5g14.3g6.5g0g
Rosmariini, tuore (-), annos 10g3.7g4.9kcal0.1g0.8g0.2g0.5g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g1.9g15kcal0g0g1.9g0g
Palsternakka 68g43kcal0.3g8g0.3g3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1456g1073kcal85.2g74g53.8g19.8g
Valittu annoskoko728g536kcal42.6g37g26.9g9.9g
Annoskoko puolitettuna364g268kcal21.3g18.5g13.5g5g
Arvot/100g100g74kcal5.9g5.1g3.7g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=195976