Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g217g801kcal9.7g67.1g54.1g8g
Sipuli (käsittelemätön)233g63kcal3g11.2g0.5g4g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 67g151kcal10.7g0.3g12g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio67g93kcal1.9g4.3g8g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g83g92kcal2.5g2.7g8.3g0g
Kananmuna kuoreton 58g83kcal7.3g0.2g6g0g
Ruokaöljy keskiarvo 3.3g29kcal0g0g3.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1456g2625kcal70.2g171.6g184.4g24g
Valittu annoskoko728g1313kcal35.1g85.8g92.2g12g
Annoskoko puolitettuna364g656kcal17.6g42.9g46.1g6g
Arvot/100g100g180kcal4.8g11.8g12.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=284619