Kesäkurpitsalasagne isompi

Paista 750 g raakaa naudanlihaa pannulla, ruskista.

Heitä sekaan koskenlaskijaa 100 g, anna sulaa hetki ja laita 2,5 dl kermaa sekaan, tomaattipyrettä, ripauta suolaa reilusti (sopivasti n. 1 tl), basilikaa, paprikaa, mustaapippuria jauhettuna sekä valkosipulit pieninä paloina (lisätä kannattaa jo ruskistaessa).

Anna täytteen valmistua rauhassa hiljaisella lämmöllä että kuitenkin kiehuu vähäsen.

Lisää täytteeseen vielä 1 dl pizzajuustoa lopuksi ja anna sulaa siihen.

Voit viipaloida kesäkurpitsan ennen tai jauhelihatäytteen valmistuessa.

Voitele uunivuoka voilla.

Lisää täytteet kerroksittain, ensin jauhelihatäytettä ohuehko kerros pohjalle, sitten kesäkurpitsaa viipaleittain ohuena kerroksena ja niin edelleen kuin tavallisessakin lasagnessa.

Lopuksi laita 2 dl juustoraastetta päällimmäiseen täytekerrokseen (liha) päälle ja voit lisätä vajaan desin (68 g noin) kermaa vielä lisukkeeksi ja kostukkeeksi.

Paista 15-20 min kunnes on herkullisen ruskea päältä 200 C:ssa.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 7 annosta ja yksi annos painaa n. 217 grammaa

Tottuli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Jauheliha, naudan, rasvaa 17 %, paistettu ilman rasvaa 303g971kcal81.1g0g72.5g0g
Koskenlaskija levittäytyvä (Valio), annos 10g50g155kcal5.5g0g14g0g
Tomaattipyree (Felix), annos 10g63g69kcal3.1g13.1g0.3g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 125g413kcal2.5g3.7g43.7g0g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g4.3g4.4kcal0.3g0.7g0g0.1g
Pizzajuusto, valio14g48kcal3.5g0g3.6g0g
Pizzajuusto, valio39g133kcal9.8g0g10.1g0g
Kesäkurpitsa, paistettu, 100g124g21kcal0.5g3.1g0.7g0g
Kerma , kuohukerma, rasvaa 35 % 34g112kcal0.7g1g11.9g0g
Rypsiöljy Eldorado5g41kcal0g0g4.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1522g3934kcal214g43.2g322.8g0.2g
Valittu annoskoko761g1967kcal107g21.6g161.4g0.1g
Annoskoko puolitettuna380g983kcal53.5g10.8g80.7g0.1g
Arvot/100g100g259kcal14.1g2.8g21.2g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=120123