Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 0.2g0.5kcal0g0g0g0g
Kananmuna kuoreton 0.5g0.7kcal0.1g0g0g0g
Ruokakerma Valio 5%1.8g1.1kcal0g0g0.1g0g
Vehnäjauho puolikarkea 0.9g2.9kcal0.1g0.6g0g0g
Vesi0.2g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 0.7g0.1kcal0g0g0g0g
Kesäkurpitsa zucchini 1.5g0.3kcal0g0g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1.1g0.2kcal0g0g0g0g
Kadett juusto 5% (Arla)0.4g0.8kcal0.1g0g0g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)0.3g1.3kcal0g0g0.1g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g0.9g0.6kcal0.1g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17g17kcal0.8g1.2g0.4g0g
Valittu annoskoko9g9kcal0.4g0.6g0.2g0g
Annoskoko puolitettuna4g4kcal0.2g0.3g0.1g0g
Arvot/100g100g100kcal4.7g7.1g2.4g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565