Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g2.5g9kcal0.1g0.8g0.6g0.1g
Sipuli (käsittelemätön)2.7g0.7kcal0g0.1g0g0g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 0.8g1.8kcal0.1g0g0.1g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio0.8g1.1kcal0g0.1g0.1g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g1g1.1kcal0g0g0.1g0g
Kananmuna kuoreton 0.7g1kcal0.1g0g0.1g0g
Ruokaöljy keskiarvo 0g0.3kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17g31kcal0.6g2g2g0.2g
Valittu annoskoko9g15kcal0.3g1g1g0.1g
Annoskoko puolitettuna4g8kcal0.2g0.5g0.5g0.1g
Arvot/100g100g181kcal3.5g11.8g11.8g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=284619