Sallayn kasvispata

Hyvää tulee kun hauduttaa hitaasti ja pienellä lämmöllä.

Eli pistä teflon- tai valurautapataan (öljy ja kasvikset kärtsäävät teräskattilassa pohjaan) öljyä lämpenemään ja joukkoon viipaloidut sipulit ja muut sopivat kasvikset (herkkusienet, selleri, yms tilanteen mukaan).

Puolisen tuntia voi hämmennellä ja haudutella.

Levy voi olla vaikka kolmosella.

Kypsyessään ainekset alkavat päästää nestettä, joten liemen pohja syntyy ainesten omista mehuista.

Lisää sopivassa vaiheessa paseerattu tomaatti ja vettä ja kasvis/lihalientä.

Kypsät pavut, tomaatit ja muut ainekset kypsyvät vähemmässäkin ajassa, joten pistä ne myöhemmin joukkoon ja kypsennä n. vartti, tai kunnes tomaatit ovat "kuoriutuneet" eli pehmenneet palasiksi.

Mausteina vaikka suola, mustapippuri ja basilika.

Vinkki: Jos säilykepapujen maku kyllästyttää, osta kuivia pussipapuja.

Niitä pitää liottaa yön yli ja keittää tunti, eli papujen esivalmistelun voi aloittaa jo edellisenä päivänä sillä, että mätkäisee ne likoamaan.

Sama pätee kuivattuihin herneisiin!

Vinkki 2: Proteiinilisää saa, jos ripottelee valmiin annoksen päälle raejuustoa, sopii hyvin kasviskeittoon!

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 365 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sipuli (kuorittu)42g11kcal0.5g2g0.1g0.7g
Oliiviöljy 8.4g75kcal0g0g8.4g0g
Papu valkoinen, keitetty 84g91kcal7.1g11.8g0.3g5.9g
Tomaatti, tuore113g23kcal0.7g4.3g0.3g1.6g
Herne 113g78kcal5.7g10.5g0.4g3.5g
Tomaattimurska 141g41kcal0.8g7.5g0.3g2.7g
Kesäkurpitsa zucchini 113g20kcal0.6g2.8g0.4g0.8g
Munakoiso 141g31kcal0.7g4.4g0.3g3.5g
Rajah Mild Curry Paste (10g)11g16kcal0.4g1g1.2g0g
Kukkakaali 56g14kcal1g1.2g0.2g1.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1642g799kcal35g91g23.8g40g
Valittu annoskoko821g400kcal17.5g45.5g11.9g20g
Annoskoko puolitettuna411g200kcal8.8g22.8g6g10g
Arvot/100g100g49kcal2.1g5.5g1.4g2.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=62843