Pähkinäinen parsakaalipiirakka

Pähkinäinen parsakaalipiirakka (8–10 palaa)

Pohja:
100 g margariinia (Keiju 70% tai Becel 60%)
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kevytkermaviiliä (rasvaa enintään 6%)

Täyte:
250 g parsakaalia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
1 pieni keltainen paprika
1 dl saksanpähkinöitä
3 munaa
2 dl kermasekoitetta (esimerkiksi Valio Ruoka 5%)
1 rkl pestokastiketta
½–1 dl raastettua parmesaania

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet.

Lisää pehmeä rasva ja nypi ainekset yhteen.

Lisää lopuksi kermaviili ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Peitä taikina kelmulla ja nosta se tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi.

Halkaise tomaatit puoliksi ja pilko paprika.

Levitä taikinapohjalle parsakaalikukinnot, tomaatinpuolikkaat, paprikakuutiot sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma sekä pesto.

Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasossa, kunnes täyte on hyytynyt eli noin 25 minuuttia.

Jos pinta näyttää saavan liiaksi väriä, peitä piirakka leivinpaperilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 209 grammaa

Shamaani
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sunnuntai margariini (Raisio), annos 15g499g3594kcal5g5g399.3g0g
Vehnäjauho puolikarkea 1460g5009kcal148.8g1021.9g17.5g51.1g
Kauralese 300g1078kcal53.9g136.6g23.1g52.4g
Pansuola (Oriola oy), annos 5g13g0kcal0g0g0g0g
Leivinjauhe 50g88kcal2.6g18.9g0g0.2g
Kermaviili, rasvaa 3,5 % ,vähälaktoosinen 998g640kcal31.9g48.1g34.9g0.1g
Parsakaali brokkoli 1248g438kcal57.6g24.3g3.7g31.2g
Kirsikkatomaatti, suomalainen499g100kcal3g19g1.5g7g
Paprika keltainen 599g181kcal5.6g30.5g1.2g12g
Saksanpähkinä 300g2037kcal44g9.9g195.3g47.6g
Kananmuna, omega, 1 kpl824g1071kcal107.9g2.5g68.4g0g
Ruokakerma Valio 5%998g599kcal12g27.9g49.9g0g
Pestokastike, Barilla all Genovese, n. 1 tl75g401kcal3.7g2.2g41.9g3.3g
Parmesaanijuusto, formaggio da pasta499g2281kcal199.6g0g159.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana16720g35030kcal1351.2g2693.6g1992.8g409.8g
Valittu annoskoko8360g17515kcal675.6g1346.8g996.4g204.9g
Annoskoko puolitettuna4180g8758kcal337.8g673.4g498.2g102.5g
Arvot/100g100g210kcal8.1g16.1g11.9g2.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=135472