Karpalohyytelökakku

"Leikkaa leivinpaperista irtopohjaisen vuoan pohjan kokoinen pala ja levitä se vuoan pohjalle.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista (huoneenlämpöiset munat vaahtoutuvat parhaiten).

Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi.

Lisää Canderel ja lopuksi keltuaiset koneen käydessä.

Sekoita varovasti vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Kypsennä uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla 8-10 minuuttia vuoan halkaisijasta riippuen.

Kokeile kypsyys.

Anna jäähtyä vuoassa.

Valmista täyte.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa keskenään rahka, jogurtti, makeutusaine ja vaniljasokeri.

Purista liivatelehdistä vesi pois ja nosta ne pieneen kattilaan.

Kaada päälle Becel 7%. Kuumenna sekoittaen sen verran että liivate sulaa.

Kaada seos nauhana rahkaseoksen joukkoon.

Lisää jäiset puolukat ja levitä seos jäähtyneen torttupohjan päälle.

Anna hyytyä kylmässä ainakin pari tuntia.

Koristele ennen tarjoilua.

"

Lähde: www. keventajat.

fi

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 75 grammaa

Vepa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu13g17kcal1.4g0g1.2g0g
Makeutusjauhe 1rkl/2g (Rainbow), annos 2g2.1g8.2kcal0g2g0g0g
Maitorahka, Valio, 0,324g15kcal2.6g1g0.1g0g
Ruisjauho (Rainbow)3.8g12kcal0.4g2.4g0.1g0.5g
Leivinjauhe 0.5g0.8kcal0g0.2g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g0.8g3kcal0g0.7g0g0g
Jogurtti, maustamaton, rasvaton A+ (Valio) 100g, 1dl9g3.8kcal0.4g0.5g0g0g
Karpalo 17g5.5kcal0.1g0.6g0.1g0.6g
Liivate 0.4g1.3kcal0.3g0g0g0g
Ruokakerma Becel 7% 2,5dl (Becel)14g11kcal0.1g0.6g1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana169g156kcal10.6g16g5g2.2g
Valittu annoskoko85g78kcal5.3g8g2.5g1.1g
Annoskoko puolitettuna42g39kcal2.7g4g1.3g0.6g
Arvot/100g100g92kcal6.3g9.5g3g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=85901