Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 18g50kcal2.7g0g4.4g0g
Kananmuna kuoreton 48g69kcal6g0.1g4.9g0g
Ruokakerma Valio 5%175g105kcal2.1g4.9g8.7g0g
Vehnäjauho puolikarkea 85g293kcal8.7g59.7g1g3g
Vesi22g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 66g8.8kcal1.1g0.3g0.2g0.9g
Kesäkurpitsa zucchini 153g28kcal0.9g3.8g0.6g1.1g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g109g22kcal0.7g4.2g0.3g1.5g
Kadett juusto 5% (Arla)44g83kcal14.9g0g2.2g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)33g125kcal0.2g2.1g13.1g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g88g56kcal9.6g3.5g0.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1680g1677kcal93.8g157.2g71.4g13g
Valittu annoskoko840g839kcal46.9g78.6g35.7g6.5g
Annoskoko puolitettuna420g419kcal23.5g39.3g17.9g3.3g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565