Karpalohyytelökakku

"Leikkaa leivinpaperista irtopohjaisen vuoan pohjan kokoinen pala ja levitä se vuoan pohjalle.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista (huoneenlämpöiset munat vaahtoutuvat parhaiten).

Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi.

Lisää Canderel ja lopuksi keltuaiset koneen käydessä.

Sekoita varovasti vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Kypsennä uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla 8-10 minuuttia vuoan halkaisijasta riippuen.

Kokeile kypsyys.

Anna jäähtyä vuoassa.

Valmista täyte.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa keskenään rahka, jogurtti, makeutusaine ja vaniljasokeri.

Purista liivatelehdistä vesi pois ja nosta ne pieneen kattilaan.

Kaada päälle Becel 7%. Kuumenna sekoittaen sen verran että liivate sulaa.

Kaada seos nauhana rahkaseoksen joukkoon.

Lisää jäiset puolukat ja levitä seos jäähtyneen torttupohjan päälle.

Anna hyytyä kylmässä ainakin pari tuntia.

Koristele ennen tarjoilua.

"

Lähde: www. keventajat.

fi

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 75 grammaa

Vepa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu1308g1648kcal143.9g3.9g117.7g0g
Makeutusjauhe 1rkl/2g (Rainbow), annos 2g206g812kcal3.7g199.4g0g0g
Maitorahka, Valio, 0,32336g1518kcal257g98.1g7g0g
Ruisjauho (Rainbow)374g1196kcal37.4g235.5g8.6g52.3g
Leivinjauhe 47g82kcal2.4g17.7g0g0.2g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g75g299kcal0g74g0g0g
Jogurtti, maustamaton, rasvaton A+ (Valio) 100g, 1dl934g374kcal42g51.4g0.9g0g
Karpalo 1682g547kcal7.4g58g11.8g55.5g
Liivate 37g130kcal32g0g0g0g
Ruokakerma Becel 7% 2,5dl (Becel)1402g1121kcal14g63.1g98.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana16800g15456kcal1079.6g1602.2g488.2g216g
Valittu annoskoko8400g7728kcal539.8g801.1g244.1g108g
Annoskoko puolitettuna4200g3864kcal269.9g400.6g122.1g54g
Arvot/100g100g92kcal6.4g9.5g2.9g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=85901