Tomaatti-pinaattipiirakka

Piirakkapohja syntyy perinteisesti nyppimällä rasva jauhoihin, lisäämällä suolan, sitten veden ja maitorahkan.

Maitorahka korvaa osan rasvasta, jolloin pohja on kevyempi.

Paista piirakkapohjaa ilman täytettä noin 10 - 15 minuuttia noin 200 asteisessa uunissa.

Tarvittaessa kuori kesäkurpitsa, pilko se jo siivuiksi tai lohkoiksi.

Siivuista noin sentin paksuisia.

Ryöppää tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti, purista ylimääräinen neste pois.

Paloittele tomaatit joko lohkoiksi tai siivuiksi.

Mitä pienempiä kasvikset on, sitä todennäköisemmin ne pehmenevät uunissa ja piirakka on helpompi syödä.

Erota kahdesta kananmunasta keltuaiset ja lisää ne kahden kokonaisen kananmunan sisällyksen joukkoon.

Vatkaa joukkoon kerma ja tarvittavat mausteet, kuten pippuri, suola, valkosipulijauhe jne. Lisää kasvikset munakermaseokseen, sekoita.

Lisää lopuksi juustoraaste.

Kaada seos piirakkapohjaan.

Paista kunnes täyte on hyytynyt ja ottanut hieman väriä itseensä, noin 30 - 45 minuuttia 200 asteessa.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 240 grammaa

Jennyw
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmunan keltuainen 34% kananmunan massasta 180g513kcal27.9g0.4g45g0g
Kananmuna kuoreton 495g706kcal61.9g1.5g50.7g0g
Ruokakerma Valio 5%1800g1080kcal21.6g50.4g90g0g
Vehnäjauho puolikarkea 878g3011kcal89.4g614.3g10.5g30.7g
Vesi225g0kcal0g0g0g0g
Pinaatti 675g90kcal10.9g2.7g2g8.8g
Kesäkurpitsa zucchini 1575g284kcal8.8g39.4g6.3g11g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1125g228kcal6.7g42.7g3.4g15.7g
Kadett juusto 5% (Arla)450g855kcal153g0g22.5g0g
Margariini, Flora Kevyt 40%, 5g, 1tl (400g paketti)338g1283kcal1.7g21.9g135g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g900g576kcal99g36g2.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17280g17252kcal961.8g1618.6g736.2g132.4g
Valittu annoskoko8640g8626kcal480.9g809.3g368.1g66.2g
Annoskoko puolitettuna4320g4313kcal240.5g404.7g184.1g33.1g
Arvot/100g100g100kcal5.6g9.4g4.3g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=302565