Joben jättikaalikääryle

Keitä kokonaista kaalia n. 15 min. Irrottele isoimpia lehtiä samalla.

Laita ohra tai tattarisuurimot (ohraa 1dl, tattaria 1.5dl tai kvinoaa 1dl) kiehumaan paketin ohjeiden mukaan.

Valmista täyte paistamalla jauheliha, kaalisilppu ja sipuli, mausta.

Leivinpaperi kastellaan ja muotoillaan vuoan pohjalle n. 2 x 2L vuokaa.

Vuoraa pohja isoilla kaalinlehdillä reunoja myöten, ohenna paksuimpia ruotikohtia veitsellä ja lisää täytteeseen.

Kumoa täyte leviteltyjen lehtien päälle, tiivistä kunnolla vaikka ruokalusikalla ja lado päälle kanneksi lisää isoja kaalin lehtiä.

Käännä lopuksi vielä reunoilta lehdet päälle sen verran kuin menevät.

Valele pintaa siirapilla ja oliiviöljyllä, ripottele ihan vähän suolaa.

uuni 180 astetta ja noin 1 tunti

Anna vetäytyä noin 15 min ja kumoa eli iso lautanen tai tarjoiluvati vuoan päälle ja käännä nurin koko homma.

Siitä sitten vain leikkaamaan sopivia paloja lautaselle kuin kakusta konsanaan.

Itse maustoin tujusti täytteen suolalla, chilillä, mustapippurirouheella, maustepippurijauheella, paprikajauheella ja meiramilla.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 373 grammaa

Jobelix72
AineksetMääräEnergiaPHRK
Valkokaali keräkaali 5100g1416kcal60.7g207.1g10.2g107.1g
Sipuli (kuorittu)1320g356kcal17.2g63.4g2.6g22.4g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha1800g2988kcal342g0g180g0g
Kananmuna kuoreton 330g471kcal41.3g1g33.8g0g
Siirappi 120g362kcal0.1g88.9g0g0g
Kvinoa, runsaskuituinen jyvä (Gogreen), annos 50g240g833kcal51.4g150g2.9g37.2g
Oliiviöljy 42g371kcal0g0g42g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17904g13595kcal1025.4g1020.8g543g333.4g
Valittu annoskoko8952g6797kcal512.7g510.4g271.5g166.7g
Annoskoko puolitettuna4476g3399kcal256.4g255.2g135.8g83.4g
Arvot/100g100g76kcal5.7g5.7g3g1.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=467222