Punasipuli-fetapizza(Pirkka ohje)

Siirry sivulle!

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.

Sekoita joukkoon suola, sokeri ja osa jauhoista.

Valuta salaattijuustot siivilässä.

Mittaa öljymarinadi taikinaan ja lisää loput jauhot käsin hyvin vaivaten.

Vaivaa pehmeä taikina sileäksi palloksi pöydällä.

Jaa taikina kahtia, jauhota ja nosta palat takaisin kulhoon.

Kohota kaksinkertaiseksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit.

Leikkaa puolikkaat 6 lohkoksi niin, että kanta pitää lohkot koossa.

Lado lohkot pellille leivinpaperin päälle.

Vatkaa öljymarinadi, balsamiviinietikka, sokeri ja suola.

Voitele sipulilohkot seoksella.

Paista sipuleita 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Anna jäähtyä.

Viipaloi tomaatit.

3. Taputtele toinen taikinoista ohueksi pohjaksi (Ø 28 cm) pellille leivinpaperin päälle.

Levitä 3/4 dl ranskankermaa pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta.

Asettele puolet sipulilohkoista ja tomaattiviipaleista pizzalle.

Muserra puolet juustokuutioista tasaisesti pizzalle ja levitä puolet viipaloiduista oliiveista päälle.

4. Paista pizzaa uunin alatasolla 225 asteessa 15?17 minuuttia.

5. Leivo, täytä ja paista toinen pohja välit­tömästi.

Ripottele pizzalle oreganoa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 510 grammaa

Jjarvi76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 1126g0kcal0g0g0g0g
Hiiva 113g84kcal14.8g1.2g0.5g7.8g
Vehnäjauho puolikarkea 1463g5021kcal149.1g1024.3g17.6g51.2g
Oliiviöljy 122g1075kcal0g0g121.6g0g
Punasipuli, kuorittu, 100g2701g729kcal35.1g129.7g5.4g45.9g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g135g153kcal0.9g31.1g0.1g0g
Sokeri117g475kcal0g116.9g0g0g
Suola, annos 3g23g0kcal0g0g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1126g229kcal6.8g42.8g3.4g15.8g
Ranskankerma kevyt rasvaa 5%675g608kcal27g51.3g33.8g0g
Pirkka Emmental-Mozzarella juustoraaste900g3242kcal261.1g15.3g252.1g0g
Salaattijuustokuutio (Pirkka), annos 200g450g1216kcal81g9g94.5g0g
Oliivi musta kivetön (Pirkka), annos 2.9g225g268kcal2g9.9g29.3g0g
Oregano, kuivattu 4.5g14kcal0.5g1g0.5g1.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18360g26224kcal1156.6g2865g1117.6g245.2g
Valittu annoskoko9180g13112kcal578.3g1432.5g558.8g122.6g
Annoskoko puolitettuna4590g6556kcal289.2g716.3g279.4g61.3g
Arvot/100g100g143kcal6.3g15.6g6.1g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=108168