Kanaa piri piri

Kanaa piri piri 3-4:lle

* broilerin rintafileepihvejä 500g
* 250 g (salotti) sipulia
* 2 isoa tomaattia
* 1 purkki isoja valkoisia papuja
* (1 dl vettä)
* 150 g pinaattia
* suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

* 0,5 sitruunan mehu
* 0,25 dl (avokado) öljyä
* 4 kuivattua piri piriä tai jauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit.

Lohko myös tomaatit.

Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia.

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana.

Tai heitä kastike sekaan jos haluat oikaista ;)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois.

Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan.

Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 579 grammaa

Habanera
AineksetMääräEnergiaPHRK
Pirkka broilerin rintafileepihvi maustamaton2668g2882kcal603g0g48g0g
Pinaatti 801g107kcal13g3.2g2.4g10.4g
Sipuli (kuorittu)1334g360kcal17.3g64g2.7g22.7g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1601g325kcal9.6g60.8g4.8g22.4g
Sitruunamehu, laimentamaton107g22kcal0.3g1.7g0g0.1g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g133g1069kcal0g0g133.4g0g
Suolapähkinä 352g2100kcal87.5g35.2g175.4g26.4g
Valkoinen papu tomaattikastikkeessa 2268g1993kcal115.7g260.8g27.2g113.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18528g17716kcal1692.8g851.4g787.8g390.8g
Valittu annoskoko9264g8858kcal846.4g425.7g393.9g195.4g
Annoskoko puolitettuna4632g4429kcal423.2g212.9g197g97.7g
Arvot/100g100g96kcal9.1g4.6g4.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=200709