Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 4791g3715kcal841.3g0g33.5g0g
Sipuli 659g199kcal8.2g31.6g1.3g11.2g
Tomaatti 898g205kcal5g31g2.7g12.6g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g2995g3593kcal101.8g107.8g299.4g0g
Paprikajauhe 24g77kcal3.5g4.4g3.1g9g
Valkopippuri 6g17kcal0.6g2.5g0.1g1.6g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g12g20kcal1g3.8g0.1g0g
Emmental, sinileima359g1366kcal104.2g0g104.2g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana19488g18384kcal2131.2g362.2g888.8g68.8g
Valittu annoskoko9744g9192kcal1065.6g181.1g444.4g34.4g
Annoskoko puolitettuna4872g4596kcal532.8g90.6g222.2g17.2g
Arvot/100g100g94kcal10.9g1.9g4.6g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=407096