Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g1290g361kcal7.7g76.7g2.6g32.2g
Sipuli (kuorittu)1262g341kcal16.4g60.6g2.5g21.5g
Pekoni rasvainen 421g1581kcal50.5g0g155.6g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)91g656kcal0.1g0.1g72.9g0g
Hirvenliha 1963g2206kcal414.7g0g58.9g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 2334g994kcal8.9g95.7g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 841g3280kcal17.9g18.5g353.3g0g
Lihaliemi laimennettu 1402g265kcal0g42.1g8.4g0.3g
Valkosipuli 140g152kcal11.1g22.9g0.8g2.9g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g140g505kcal18.2g98.1g2.9g5.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana19768g20682kcal1091g829.4g1315.8g124.2g
Valittu annoskoko9884g10341kcal545.5g414.7g657.9g62.1g
Annoskoko puolitettuna4942g5171kcal272.8g207.4g329g31.1g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.7g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=84565