Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g13g3.6kcal0.1g0.8g0g0.3g
Sipuli (kuorittu)13g3.4kcal0.2g0.6g0g0.2g
Pekoni rasvainen 4.2g16kcal0.5g0g1.6g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)0.9g6.6kcal0g0g0.7g0g
Hirvenliha 20g22kcal4.2g0g0.6g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 23g10kcal0.1g1g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 8.4g33kcal0.2g0.2g3.5g0g
Lihaliemi laimennettu 14g2.7kcal0g0.4g0.1g0g
Valkosipuli 1.4g1.5kcal0.1g0.2g0g0g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g1.4g5.1kcal0.2g1g0g0.1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana198g208kcal11.2g8.4g13g1.2g
Valittu annoskoko99g104kcal5.6g4.2g6.5g0.6g
Annoskoko puolitettuna50g52kcal2.8g2.1g3.3g0.3g
Arvot/100g100g105kcal5.6g4.2g6.6g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=84565