Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 08.03.2009

Olin päässyt onnistujiin :) Kylläpä se nyt sitten mieltä lämmittää. Tänään aloitan uudella salilla kevyesti venytellen. Näyttää vaan heti siltä, että suosikkitunnit on varattava hyvissä ajoin, jos meinaa niille mahtua...

1. Vittra sanoi...

Sullahan menee nätisti! Hyvä :) joo, vomia ja jaksamisia sekä hermoja opinnäytteen kanssa. Omat vääntönsä siinä on ja hermo menee useemin kun kerran. min kävin ennen amk:ta lähihoitajakoulua, silloin piti kaikesta saada vitonen, mikään muu ei tullut

tiistai 24.03.2009 klo 20:17

2. Vittra sanoi...

Kysymykseenkään. Sittemmin on rima laskenut jonkin verran mutta edelleen "isoista" ja tärkeistä tenteistä haluu hyvän numeron. .kiitosta vaan. on sitkeä tämä tauti kyllä :(

tiistai 24.03.2009 klo 20:18

[ Katso ruokalista! ]

1625 kcalKokonaiskulutus
-329 kcalTavoitevaje
-1625 kcalToteutunut vaje
1296 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1296 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 07.03.2009

-200 g, yes olen normaalipainoinen :D Ja muuten, kun viime viikonloppuna olin jo vaipumassa epätoivoon niin otin mittanauhan avuksi ja kas kummaa, läskiä oli hävinnyt lokakuusta 6 cm. Tämän "tarinan" opetus on se, että vaikka paino heitteleekin, niin mittanauha ei valehtele, ainakin jos muistaa mistä kohtaa on edellisen kerran mittaillut ;)
Oikein aurinkoista viikonloppua :)

[ Katso ruokalista! ]

1625 kcalKokonaiskulutus
-329 kcalTavoitevaje
-1625 kcalToteutunut vaje
1296 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1296 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 04.03.2009

-800 g, jota ei ole saavutettu mitenkään normaalein konstein... Olen vatsataudissa, mutta ajattelin, että tuo pudotus voisi tsempata taas vähäksi aikaa ;) vaikka en vieläkään päässyt normaalipainoikseksi...

1. Vittra sanoi...

Sinullakin on ollut epätoivoa ilmassa :( et ole ainoa. Minulla on myöskin kiirettä mutta yritän nyt ainakin koulumatkat mennä fillarilla tai jalalla bussin sijaan. Kyllä se tunti päivässä pitäisi löytyä liikunnalle mutta mutta. .toivottavasti tauti helpottaa

keskiviikko 04.03.2009 klo 15:39

2. Vittra sanoi...

Pian ja muutenkin alkaa rullaamaan tuo pudottelukin :)

keskiviikko 04.03.2009 klo 15:39

[ Katso ruokalista! ]

1627 kcalKokonaiskulutus
-334 kcalTavoitevaje
-1627 kcalToteutunut vaje
1293 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1293 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 28.02.2009

Ei voi sanoa muuta kuin, että voihan p***a. Toivottomalta tuntuu taas...

[ Katso ruokalista! ]

1636 kcalKokonaiskulutus
-380 kcalTavoitevaje
-1636 kcalToteutunut vaje
1256 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1256 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 27.02.2009

Pitkästä aikaa kirjasin kaiken syömäni ylös, jotta näkisin, että mistä kohtuu, kun paino on jumittanut taas monta viikkoa. No se ainakin selvisi, että ruokapuoli on ihan ok eli syy on liikunnan vähyydessä. Tunnustankin, että olen ollut hyvinkin laiska alkuvuoden muka-kiireiden vuoksi. Kiirehän on niin hyvä tekosyy olla tekemättä jotain... Sain eilen töistä 200 euron edestä liikuntaseteleitä, jotka käyn heti maanantaina tuhlaamassa 5 kk:n jumppakorttiin, Johan on kumma jos tuloksia ei ala näkymään.
Oikein pirtsakkaa ja aurinkoista viikonloppua :)

[ Katso ruokalista! ]

1629 kcalKokonaiskulutus
-277 kcalTavoitevaje
-189 kcalToteutunut vaje
1352 kcalTavoite
1440 kcalSyöty (Toteutunut)
+88 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 06.02.2009

-400 g, vaaka arpoi kyllä vieläkin suurempaa pudotusta, mutta en siihen uskonut, joten tyydyn tähän :) Onpahan taas ensi perjantaina hyvä mieli ;) Jospa pääsisi jo normaalipainoisten sarjaan...
Rentouttavaa viikonloppua!

1. Tuula sanoi...

Upeeta :) Onnea pudotuksesta :) Kyllä tuo vaaka joskus on ihan hyvä kaveri :) Perjantaita :)

perjantai 06.02.2009 klo 19:02

[ Katso ruokalista! ]

1629 kcalKokonaiskulutus
-270 kcalTavoitevaje
-1629 kcalToteutunut vaje
1359 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1359 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 30.01.2009

-400 g YES, nyt olen samassa tilanteessa kuin ennen joulua :)
On jäänyt todellä vähälle täällä blogissa vierailu viime aikoina, mutta herkuttelu on pysynyt kurissa... ainakin neljänä päivänä viikossa ;)
Uudeksi aseeksi painon pudotuksessa olen ottanut inkiväärin, jota käytän aineenvaihdunnan vilkastuttamiseksi seuraavanlaisesti: leikkaa tuoreesta inkivääristä noin 2-3 cm:n pala, kuori ja paloittele se termoskannuun ja lisää joukkoon 1 l kiehuvaa vettä. Anna hautua noin puoli tuntia ennen ensimmäisen kupillisen nauttimista. Tätä juomaa juon noin ½ litraa päivässä ja suolen toiminta on vilkastunut reippaanlaisesti ;) Ei muuta kuin kokeilemaan, inkivääristä on myös hyötyä flunssan torjumisessa ja nivelkipujen hoidossa!

Oikein mukavaa viikonloppua :D

1. Tuula sanoi...

Maistuuko se vahvalle, se juomasi? Hyvä että olet kuitenkin painosi saanut pidettyä oikeassa kurssissa :) Onnea pudotuksestasi ja viikonloppuja :)

perjantai 30.01.2009 klo 19:49

2. Grasse sanoi...

Hyvää on inkivääri. Kiva kun joku aina välillä siitä muistuttaa :D

perjantai 30.01.2009 klo 22:15

3. Malia sanoi...

Tosi hienosti on sulla tippunut kiloja ja lähtenyt senttejä! Onnea paljon ja toivottavasti pääset tavoitteesesi :)

perjantai 06.02.2009 klo 21:12

[ Katso ruokalista! ]

1634 kcalKokonaiskulutus
-277 kcalTavoitevaje
-1634 kcalToteutunut vaje
1357 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1357 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=pusi