Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 03.05.2010

Vapaapäivä ja aurinko paistaa. Nokka edelleen tukkoinen mutta saattaa mennä myös siitepölyallergian piikkiin. Salille on tarkoitus suunnata kunhan saan koiran ensin lenkitettyä ja lapset lähetettyä kouluun ja eskariin :) .

Klo12: Salilla käyty ja oma ohjelma vedetty läpi juoksumaton kera. Sykkeistä huomasi, että takana on 2 sairasteluviikkoa. Sykkeet olivat korkeammat mitä aiemmin. Muuten jaksoin vetää ohjelman läpi jopa paremmin kuin ennen taukoa. Vatsalihasliikkeet tuntuivat jo jopa liian kevyiltä :) . Edelleen lähentäjät ja hauiskäännöt ovat ne kaikkein kovimmat liikkeet joissa pitää todella kovasti pinnistellä lopussa :) . Niissä ei tarvitse vähään aikaa nostaa painoja... Upea olo kun pääsi viimein hikoilemaan ja pusertamaan!
-
Bodycombat kruunasi onnistuneen päivän :) . Hieman alkaa olla tungosta tunneilla mutta ihmeen hyvin saliin mahduttiin vaikka taas rikottiin osallistujaennätys...Combat on vain NIIN täydellinen pakkaus aggressionpurkua ja kunnon sykkeen nostoa. Jälkeenpäin on aina hyvä fiilis ja askel kevyt :) . Huomenna kutkuttaisi mennä taas aamusta heti salille, mutta pakko jarrutella vähän...Ehkä pelkästään lenkille koiran kanssa ja illalla hakuharkkoihin. Katsotaan :)

Karkea arviointi, kohtalainen45 minuuttia
juoksumatto20min+kuntosaliohjelma,avg144,max1701 tunti 14 minuuttia
bodycombat,avg157,max17443 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1713 kcalPeruskulutus
+1442 kcalLiikunta
3155 kcalKokonaiskulutus
-511 kcalTavoitevaje
-1679 kcalToteutunut vaje
2643 kcalTavoite
1475 kcalSyöty (Toteutunut)
-1168 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.03.2010

En viitsinyt käydä tänään puntarissa... Katsotaan tilanne huomenna. Kaksi reippaasti syötyä päivää peräkanaa ei kannusta vaa'alle :)

KLO 20: Synttärit jatkuivat vielä tänäänkin - on sitten juhlittu oikein pitkän kaavan mukaan. Ja päivän on "kruunannut" se, että yksi lapsista sitten alkoi oksentaa... Vatsatauti siis saapui, saa nähdä ketkä kaikki sen saavat.

Karkea arviointi, kohtalainen50 minuuttia
bodycombat, avg154,max1741 tunti 2 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1787 kcalPeruskulutus
+1036 kcalLiikunta
2773 kcalKokonaiskulutus
-463 kcalTavoitevaje
-1504 kcalToteutunut vaje
2310 kcalTavoite
1269 kcalSyöty (Toteutunut)
-1041 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 01.03.2010

kävely34 minuuttia
bodycombat, keskisyke 1481 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1799 kcalPeruskulutus
+776 kcalLiikunta
2475 kcalKokonaiskulutus
-560 kcalTavoitevaje
-1274 kcalToteutunut vaje
1915 kcalTavoite
1201 kcalSyöty (Toteutunut)
-714 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=puumjaa