Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 23.08.2008

Eilinen meni hienosti. Luulin syöneeni vähintään puolet liikaa kaloreita, mutta huomasinkin, että kalorit pysyivät rajoissa. Alan selkeästi hahmottamaan tätä ruokamäärän tarvetta. Ja kyllä, päivän aikana mietin monta kertaa: Tarvitseeko minun nyt syödä, onko tämä nälkää vai pelkästään mieliteko?

Tänään on pitsapäivä kun juhlimme ikäänkuin kaverin läksiäisiä. Voin syödä vähän pitsaa ja paljon salaattia ja juoda paljon vettä. Aamulenkki aloittaa päivän lisäksi mukavasti niin eiköhän tästäkin päivästä tule hyvä. Tämä on juuri se syy, miksi pidän maanantain kontrollipäivänä :)

Tänään on myös opiskelupäivä. Suomessa odottaa tenttipaperi ja siihen pitäisi saada jotain järkevää tekstiä aikaiseksi. Mielellään vielä niin, että saisi järkevän arvosanakin. Siihen siis lukemaan. Mutta sitä ennen nukkumaan ---> Tästä yövalvomisesta pitäisi vielä päästä eroon, sitten olisi kaikki hyvin.

11:55 (Norjan aikaa)

Tästä päivästä tuleekin varmaan aika rasva ja hiilaripainotteinen. Täytyy katsoa, jos sen pitsan syömisen saisi jotenkin vaihdettua johonkin muuhun.. Mutta paino oli taas hivuttautunut alaspäin. Tää on vähän liiankin helppoa :D

Sykemittarilla 329 kcal30 minuuttia

1. Annuli83 sanoi...

Pitää heti kommentoida. Näyttää kivalta tuo 2,1% painosta. Tässähän on enää jäljellä 40,9% :D

lauantai 23.08.2008 klo 01:18

2. Modestyb sanoi...

Tervetuloa tänne, ööh miten sen nyt sanoisi, no tiputtajien maailmaan. Täällä jaetaan elämän ilot ja surut, ja kaikki sen mukaan, mitä kukakin haluaa jakaa. Ja Ähäs, kerkesin uuden kimppuun ennnen Ronjaa ja Taikaa. (Heidät kyllä varmasti tulet tuntemaan)

lauantai 23.08.2008 klo 01:24

3. Annuli83 sanoi...

Kiitosta kiitosta :) Olen lukenut pari viikkoa näitä teidän blogeja ja päätin, että kun on tällainen paikka mihin voi laittaa kaiken (painon, syödyt ruoat, liikunnat jne) kaiken kansan nähtäville, niin hyödynnän sen. Tässähän saattaa tulla paineita, että

lauantai 23.08.2008 klo 01:40

4. Modestyb sanoi...

Niin varo Taikaa, se rokottaa heti, jos eksyt harhateille. Paitsi, että hää on iha immeinen. Mut tää foorumi on todella paras, olen testannut kiloklubin ja keventäjät ja ilmaiset. Ja jos et aina ymmärrä, pyydä savo-suomi käännöstä :D

lauantai 23.08.2008 klo 01:49

5. Modestyb sanoi...

Oikeastaan Ronja valvoo enemmän, siis oikeesti voi olla, et Ronja6 iskee paitsi että, no näet sitten itse, ........ ET OLE YKSIN...... (Ronja ÄLÄ suutu) pitäää vain keltanokkia tsempata...

lauantai 23.08.2008 klo 01:54

6. Modestyb sanoi...

Paineita tulee, ja riippuvuuksia... :D

lauantai 23.08.2008 klo 02:02

7. Annuli83 sanoi...

Ite kokeilin kanssa keventäjät ja paikkarit ja yksinään ja pakko sanoa, että tämä on tähän asti kätevin systeemi! Ruokien merkkaamiseen menee maks 10 minsaa kun keventäjissä siihen sai (lähinnä palvelun hitauden takia) kulumaan puoli tuntia.

lauantai 23.08.2008 klo 02:18

8. Annuli83 sanoi...

Ja juu, kyllä saa napauttaa jos ruoat alkaa mennä ihan metsään :D

lauantai 23.08.2008 klo 02:19

9. Piskowitch sanoi...

Tervetuloo vaan :D Täällä meitä on ja paljon. Mutta näytetään kaikille miten hommat hoidellaan eiks jees ??

sunnuntai 24.08.2008 klo 22:03

10. Vittra sanoi...

Sulla on hyvä asenne joka auttaa sua onnistumaan! Tsempiiä hurrjasti ja eteenpäin :)

torstai 28.08.2008 klo 10:53

11. Vittra sanoi...

Niiimpä, aivan näin. siitä tietää mitä on pian tulossa kun alkaa tulla kamalia mielitekoja. Yleensä jotakin hiilaripitoista kuten suklaata ynnämuuta tarpeellista. ei toi sade ainakaan pahemmaksi tätä voi tehdä :) mukavaa illanjatkoa sulle!

torstai 28.08.2008 klo 19:29

[ Katso ruokalista! ]

2556 kcalPeruskulutus
+389 kcalLiikunta
2945 kcalKokonaiskulutus
-1241 kcalTavoitevaje
-1427 kcalToteutunut vaje
1704 kcalTavoite
1518 kcalSyöty (Toteutunut)
-186 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 24.08.2008

Eilinen pitsapäivä vaihtui salaattiin :) Paino nousi silti, mutta tuntuu siltä, että lihakset nyt panttaa treenin jälkeen nestettä sisäänsä, joten en huolestu vielä. Kunhan maanantain kontrollissa paino on vähintään sama kuin eilisaamuna. Pitäisi varmaankin ruveta harrastamaan tuota lihashuoltoa vähän ahkerammin. Venytteleminen on niiiiin tylsää. Aikoinaan olen pystynyt tekemään pitkittäisspagaatin, joten siihen voisi tähdätä nytkin. Ja pitää sen tason sitten yllä.

Löysin eilen aivan mahtavan keinon treenata pakaroita ja takareisiä, ehkä myös hieman alaselkää. Kävelin isoa ylämäkeä (niitä kun täältä löytyy enemmän kuin laki sallii) ja otin siinä muutaman pitkän askeleen. Ja kappas, sehän poltteli mukavasti takalistossa :) Kaverille kun kerroin, niin se pohti että alanko olla jo liian pakkomielteinen treenaamisen kanssa kun keksin koko ajan uusia keinoja...En kyllä usko, että vielä olen pakkomielteinen.

Tänään onkin rauhallinen päivä eikä mitään erityistä ohjelmaa. Jos pyykinpesua ja lenkkeilyä ei lasketa. Ja tänään on myös istumispäivä...koulu kuormitta aivoja. Palaa energiaa siinäkin :)

Edit:

Tänään onkin ollut loppujen lopuksi aivoilla lomapäivä...Päässä ei liiku mitään järkevää ja jopa oman sähköpostiosoitteen oikeinkirjoittaminen on ollut vaikeaa, ellei jopa mahdotonta..

Sitten voisi vielä juhlia tuota piirakkaa....Näyttääpä se kivalta :) Proteiinin määrää tarvii vielä lisätä, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa

Sykemittarilla 473 kcal53 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2570 kcalPeruskulutus
+378 kcalLiikunta
2948 kcalKokonaiskulutus
-1305 kcalTavoitevaje
-1665 kcalToteutunut vaje
1643 kcalTavoite
1283 kcalSyöty (Toteutunut)
-360 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 25.08.2008

Tänään oli kyllä vähän laiska päivä. Tai no, Tein kouluhommi ,pesin pyykkiä, leivoin ruisleipää ja pelasin Mah Jongia :D Kouluhommia olisi pitänyt tehdä enemmän, mutta teen nyt illalla sitten.

Paino oli ihan ok. vaikka nousikin la-aamusta 400 grammaa. Nyt nipistän viikolla niin, että saan perjantaile BMI:n alle 40:n. Siinä on tavoitteeni tälle viikolle. Se olis kilo pois...

Joo, leivoin tänään ruisleipää kun täällä kaukana kotoa ei myydä kunnon ruisleipää. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vielä täytyy vähän harjoitella :D

[ Katso ruokalista! ]

2567 kcalPeruskulutus
+57 kcalLiikunta
2624 kcalKokonaiskulutus
-1304 kcalTavoitevaje
-1590 kcalToteutunut vaje
1320 kcalTavoite
1034 kcalSyöty (Toteutunut)
-286 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 26.08.2008

Pahoittelen tanaan suomalaisten erikoiskirjaimien puuttumista...

Koulu alkaa stressata oikein tosissaan. Vieraalla kielella opiskeleminen ei olekaan ihan helppoa. Varsinkaan kun vieras kieli ei ole englanti.. :/ En varmasti ole koskaan ennen tuntenut oloani nain epavarmaksi opintojeni suhteen.. Onneksi tama on vain valiaikainen tilanne. Ja eikohan tuo kielikin ala taittua kun tarpeeksi kauan taalla olen. Toivottavasti ennen joulua, silla silloin on suullinen tentti...

Syomiset meni eilen vahan miten sattuu. Eipa tuota kokoelmaa ainakaan mitenkaan terveelliseksi voi sanoa. Kasviksia en tainnut nahdakaan koko paivana ja muutenkin soin aika huonosti. Tanaan paatin panostaa vahan enemman. Mutta kun paivat mennaan voileipalounaalla niin piirakka on vakisinkin omituisen nakoinen. Kuituja pitaisi saada jostain lisaa myos.

10 paivaa ja paasen kaymaan kotona Suomessa. Niin hirvea ikava kaikkia, ettei voi olla tosikaan. Aiti sen taas osasi eilen sanoa: "Kun on suku- ja ystavarakas, niin kaukana on vaikea olla. " Ja kylla mina olen sukurakas ja ystavarakas.

Jos sita jatkaisi tassa opintoihin paneutumista..

Sykemittarilla 350 kcal30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2564 kcalPeruskulutus
+411 kcalLiikunta
2975 kcalKokonaiskulutus
-1303 kcalTavoitevaje
-1469 kcalToteutunut vaje
1672 kcalTavoite
1506 kcalSyöty (Toteutunut)
-166 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 27.08.2008

Tänään tuli aamulla vähän kiire ja jäi aamupaino punnaamatta. Huomenna sitten taas päivitystä.

Koulu ressaa ressaa ressaa...Ihmettelin kaverin ollessa vaihdossa sen stressiä ja nyt ymmärrän. Homma ei ainakaan täällä pelitä yhtään ja epätietoisuus on aika kova. Kysymättä ei saa vastauksia, mutta ei saa näköjään kysymälläkään. Yritän pitää mielen virkeänä syömällä terveellisesti ja hyvin. Ja liikkumalla. Täytyykin tästä lähteä ulos, kun siellä on noin kiva ilma tänään. Aurinko paistaa ja kaikkea :)

EDIT:
On kyllä ilo huomata, että alkaa tää syömisrytmi muuttua ihan huomaamatta tätä "projektia" tukevaksi. Aamulla melko kevyt aamupala, koska edessä on pelkkää istumista. Päivällä voileipälounas (täällä tapana) ja hedelmiä. Iltapäivällä hedelmää tai kasvista ja joku lämmin ruoka. Lämpimän ruoan kohdalla täytyy olla iloinen siitä, että annoskoko on vihdoin järkevä. Nyt en enää ihmettele mistä nää kaikki kilot on tullut, koska viime vuosina olen helposti syönyt puolitoistakertaisesti sen mitä syön nyt.

Odotan jännityksellä Suomen lomaa, sillä silloin en ajatellut laskea, kirjata tai tehdä muutakaan tämän projektin eteen. Jos paino on samassa kuin lähteissä, niin olen yyber-tyytyväinen. Koska se tarkoittaa sitä, että olen vihdoin alkanut sisäistää tätä ajatusta kunnolla.

Nyt illalla on ihanan kevyt olo. Tein suunnitelmia tulevaisuutta varten ja niistä nyt saan puhtia jaksaa tämän tiukan koulupuserruksen, mitä on jäljellä vielä 1,5 vuotta.

Tsemppiä kaikille! Ja nauttikaa syksystä, vaikka teillä siellä sataakin aika rankasti.

Sykemittarilla 418 kcal48 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2564 kcalPeruskulutus
+333 kcalLiikunta
2897 kcalKokonaiskulutus
-1010 kcalTavoitevaje
-1342 kcalToteutunut vaje
1887 kcalTavoite
1555 kcalSyöty (Toteutunut)
-332 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 28.08.2008

+100 g :(

No en masennu. Edelleen olen alle 112 kilon ja siita saa olla tyytyvainen :) Hiljaa hyva tulee, niinhan ne sanoo.

EDIT: Päätin tänään tähdätä siihen, että 5 päivänä viikossa tulee juoksijat täyteen. Syön nyt niin vähän, että on vähän pakko ottaa kalorivaraa liikunnasta, että selviää päivien läpi. Kyllähän se liikunta kuluttaakin, mutta jos se sitten kuluttaisi tuota rasvavarantoa.

Olo on aivan huippu tänään. Salilla sain hyvän treenin. Lihaksisto on herännyt henkiin yllättävän nopeasti alkukesän ja loppukevään treeniloman jälkeen. Juoksukin on alkanut kulkea. Tarvitsee vaan ottaa se nyt säännölliseen ohjelmaan.

Ja mikä parasta. Suomi-lomaan on enää niiiin lyhyt aika. Viikon päästä pitää laukun jo olla pakattu ja aamulla edessä aikainen lähtö. Täytyy varmaankikn asennoitua jo etukäteen klo viiden herätykseen :D Muuten en nimittäin herää.

Kuntosali/punttis, kevyt30 minuuttia
Sykemittarilla 220 kcal18 minuuttia

1. Annuli83 sanoi...

Voi morjes! Olin sitten laittanut vaan yhden päivän julkiseksi No nyt olis tarjolla loputkin!

torstai 28.08.2008 klo 19:56

2. Rayondelune sanoi...

Juu, kiitos! :D

torstai 28.08.2008 klo 23:13

3. Saparo32 sanoi...

Heips! Ollaan aikast samoilla linjoilla painon kans :) Mites pitkä oot? Tsemppii meille molemmille, vais mitä! ;)

perjantai 29.08.2008 klo 22:32

[ Katso ruokalista! ]

2565 kcalPeruskulutus
+303 kcalLiikunta
2868 kcalKokonaiskulutus
-1025 kcalTavoitevaje
-1347 kcalToteutunut vaje
1843 kcalTavoite
1521 kcalSyöty (Toteutunut)
-322 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 29.08.2008

JEE! -500g toissapäivästä. Kohta, aivan pian olen alle 110 kiloinen ja samalla saan BMI:n alle 40:n. Sitä odotellessa. Jouluna kotiväki saa sitten hämmästyä uutta ihmistä joka tulee ovesta sisään. Tulevalla vierailulla näkevät vielä saman vanhan tyypin :) Mutta ehkä vähän virkeämmän....

Ihana päivä tänään. Nukuin pitkään kun ei ollut koulua. Siivosin herättyäni, tein pannukakkua :P NAM ja söin hyvin. Sitten menin kaverin kanssa salille ja treenasin aivan mahtavan hikitreenin! Taisi olla myös elämäni ensimmäinen kerta kun sain aplodit treenin ohessa :D Kroppa alkaa kehittyä ja olo on ihanan kevyt!

Salin jälkeen pääsin SAUNAAN! Sähkösauna ehkä, mutta kyllä siellä hien sai pintaan kun heitti kiukaalle 3 litraa vettä tasaisella tahdilla. Odotan oikein, että pääsen Suomessa ihanaan rantasaunaan löylyihin. Täytyykin äitille laittaa viestiä, että pyytää saunamestaria lämmittämään saunan ja varaamaan makkaraa takassa paistoa varten :)

Mutta päivän paras kohta oli kyllä, kun mentiin kaverin kanssa salin jälkeen jäätelölle. Ihanaa italialaista jäätelö rapeassa keksissä. NAM! Tänään onkin ollut herkku- ja himotreenipäivä.

Kouluasiatkin alkaa järjestyä ja stressi vähän helpottaa. Täytyy näköjään olla vain kärsivällinen, eikä sovi stressata turhasta...

Sykemittarilla 416 kcal50 minuuttia

1. Annuli83 sanoi...

Hyvänen aika, mä olen oppinut syömään oikein. Alkaa nuo piirakat olla joka päivä niin hyvän näköisiä :) NAM sanon minä!

perjantai 29.08.2008 klo 22:42

2. Saparo32 sanoi...

Aivan eihän se siis mukavaa ole olla "näin iso" mut tiedät onneks mitä tarkotin :D Koitetaan tosiaan ens kesänä kääntää rantsulla päitä...hih ;) Mulla on kans 22.12 välietappi ja tavotehan on 10kg saada pois. Ollaan muuten sit saman pitusiiki suunnilleen!!

perjantai 29.08.2008 klo 22:46

[ Katso ruokalista! ]

2557 kcalPeruskulutus
+403 kcalLiikunta
2960 kcalKokonaiskulutus
-1003 kcalTavoitevaje
-1434 kcalToteutunut vaje
1957 kcalTavoite
1526 kcalSyöty (Toteutunut)
-431 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=annuli83