Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 27.10.2008

Olipa ihana viikonloppu! Lauantaina juhlimme tosiaan Suomi-juhlien merkeissä ja sunnuntaina kävimme veneilemässä ja kalastamassa. Saalis oli yksi meritähti, yksi pieni punainen kala ja yhden saaren valloitus :D Perustimme oman kuningaskunnan, jossa tosin ei ole kuningasta vaan kuningatar. Sain kunnian olla kuningatar :D Hyökkäsimme saarelle onkivapojen ja kameroiden avustamana :)

Keli oli aivan ihana sunnuntaina. Aurinko paistoi ja tuulta oli juuri sen verran, että pysty sen huomaamaan. Yhtään ei keinuttanut kuitenkaan. Niin rentouttavaa. Ja illalla kaikki ne upeat värit...

Tuollaisen päivän jälkeen oli mukava tänään palata kevyesti arkeen. Eli en tehnyt oikein mitään järkevää. Joka luonnollisesti arkoittaa sitä, että huomenna on tuplasti tehtävää :)

Eli siis nyt nukkumaan ja huomenna sorvin ääreen.

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalKokonaiskulutus
-1145 kcalTavoitevaje
-862 kcalToteutunut vaje
1457 kcalTavoite
1740 kcalSyöty (Toteutunut)
+283 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 24.10.2008

Pari päivää on ollut vähän kiirestä, on jääny ruoat merkkaamatta ja blogikin kirjoittamatta. Ne on ne deadlinet.

Tänään piti punnata, mutta unohtui aamun hässäkässä. Huomenna siis vaa'alle. Mutta nyt takaisin koulun pariin

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalKokonaiskulutus
-1086 kcalTavoitevaje
-1446 kcalToteutunut vaje
1516 kcalTavoite
1156 kcalSyöty (Toteutunut)
-360 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.10.2008

Tänään oli aivan ihana päivä! Aamulla kiipesin yläkertaan unenpöpperössä aamupalalle kaverin luokse. Voin kertoa, että niin hyvää aamupalaa en ole koskaan saanut. Vaikka söin ihan tismalleen niitä samoja juttuja kuin muutenkin.

Loppupäivä meni harjoitustyön parissa ja netissä surffailessa (se kuulemma pitää aivot kunnoaa...). Ja sitten kävin salilla vähän rehkimässä ja saunassa. Marraskuussa on nyt bileet mihin pitäisi saada itsensä kivaan kuntoon. Ei tässä mitään ihmeitä ehdi tekemään, mutta jos saisi kiinteytystä harrastettua ja vaikka muutaman kilon läskiä pois, niin avot! Juhlat on ihan loppukuusta, joten on tässä vielä aikaa.

Nyt olisi taas opiskeltava ja jos vaikka vähän järjestelisi tätä huonetta uuteen uskoon. Lauantaina on kekkerit tässä kotona ja tarvii siis siivota tällä viikolla kunnolla.

Heippa!

Sykemittarilla 395 kcal44 minuuttia

1. Sofiaem sanoi...

Mulla on myös suurena tsemppaajana se että haluan näyttää juhlissa hyvältä ja juurikin siinä ihanassa juhlapuvassa, jota olen kaupassa käynyt kuolaamassa ;) Nyt olen myös huomannut että vaikka parikin kiloa saa vain pois

keskiviikko 22.10.2008 klo 14:56

2. Sofiaem sanoi...

Niin itsetunto nousee ja vaatteet alkavat näyttämään paremmilta päällä, ainakin omasta mielestä ;) Joten apua millainen itsekeskeinen pimu musta tulekaan sitten kun joskus piitkän ajan päästä pääsen tavoitteeseeni :D :D

keskiviikko 22.10.2008 klo 14:56

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalPeruskulutus
+315 kcalLiikunta
2917 kcalKokonaiskulutus
-1032 kcalTavoitevaje
-1126 kcalToteutunut vaje
1885 kcalTavoite
1791 kcalSyöty (Toteutunut)
-94 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 20.10.2008

Huh. Tästä päivästä tulikin yhtäkkiä herkkupäivä...Voi tahdonvoimaa... Noh, tiedänpähän, että tahdonvoimaa täytyy riittää sitten loppuviikolle :D

Tänään oli tärkeä tentti ja vaikka ihan huippuhyvin ei mennytkään, niin aika tyytyväinen saan olla. Osasin ja jos en osannut niin järkeilin. Eikös se ole ideanakin? Pitäisi osata soveltaa ja järkeillä? Se ei tietysti auta jos keksii ihan omia toimintoja järjestelmiin :P

Nyt voisin lähteä ulos. Väsyttää ihan kamalasti, mutta munkit ja kakut on pakko käydä polttamassa pois. Edessä on siis mäkikävelyä ja sitten taas opiskelujen pariin.

Sykemittarilla 663 kcal1 tunti 13 minuuttia

1. Sofiaem sanoi...

Onneksi olkoon pudotuksesta!! :) Mulla ei edes kaalikeitto auttanut tiputtamaan viikonlopun syntejä ;) Vai Osloon bilettämään :D kuulostaa hauskalta! Mun tekisi mieli kanssa tutkia tarkemmin näitä Pohjoismaita. Itse olen innostunut matkustamisesta

tiistai 21.10.2008 klo 09:24

2. Sofiaem sanoi...

Aasiassa ja siksi menossa nyt Souliin. Tämä maa ei ikävä kyllä ole niin halpa kuin yleensä Aasiassa, mutta ainakin halvempi kuin Norja ;) Meidän piti kaverin kanssa kyllä kiertää Pohjoismaat autolla, mutta nyyinen bansan hinta ampui alas ne haaveet..

tiistai 21.10.2008 klo 09:24

3. Sofiaem sanoi...

Silti aion kyllä sen toteuttaa jollain välineellä! :D Tsemppiä opiskeluihin ja ihan kaikkeen! :)

tiistai 21.10.2008 klo 09:26

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalPeruskulutus
+531 kcalLiikunta
3133 kcalKokonaiskulutus
-1016 kcalTavoitevaje
-1217 kcalToteutunut vaje
2117 kcalTavoite
1916 kcalSyöty (Toteutunut)
-201 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 19.10.2008

Huomenta!

Tenttikirjan on nenän edessä, mutta oli pakko tulla kirjaamaan aamupala ja tein samalla "ruokalistan" tälle päivälle. Tein eilen hirveän setin kaalikeittoa ja sitä nyt sitten popsin tämän ja huomisen ja ehkä vielä vähän tiistaina :)

Parasta on kuitenkin se, että sain kotona tehdyn ruisleivän vihdoin onnistumaan ja sitä saan nyt syödä seuraavan viikon myöskin. MIhin mä enää ruispaloja edes tarviin :) No ne on käteviä eväsleipiä, joten enköhän mä jatka niiden rahtaamista Suomesta tänne.

Ulkona on aivan uskomattoman ihanan näköinen keli. Onneksi sovittiin kaverin kanssa lenkkitreffit tälle päivälle, niin tulee edes vähän mentyä ulos.

Nyt takaisin tenttikirjan pariin. Ihanaa sunnuntaita kaikille!!

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1229 kcalToteutunut vaje
1602 kcalTavoite
1373 kcalSyöty (Toteutunut)
-229 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 18.10.2008

Tänään oli aikamoinen opiskelupäivä. Opiskelu on mulla vähän sellainen harhauttava tekijä. Ihan huomaamatta tulee syötyä kaikkea. Näytti nyt kuitenkin kalorit pysyvän rajoissa, joten ei hätää. Vaan tiukoille se silti veti. Onneksi "joutui" kävelemään postiin tänään, niin tuli puoli tuntia liikuntaa.

Huomenna sama rulijanssi jatkuu. Ajatuksena on istua 10 tuntia nenä kiinni kirjassa, syöden kaalikeittoa. Ja tänään itseleivottua ruisleipää. Nam. Kuituja ja kasviksia tulossa.

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalPeruskulutus
+117 kcalLiikunta
2719 kcalKokonaiskulutus
-984 kcalTavoitevaje
-1048 kcalToteutunut vaje
1735 kcalTavoite
1671 kcalSyöty (Toteutunut)
-64 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 17.10.2008

Takaisin lähtöruudussa. Tai siis vähän ylikin....Paska. Hölmö! Eikö se mene perille, että miten helppoa tää on? No tässä voi ihan rehellisesti sanoa, että nyt on ainoa suunta alaspäin-->

Onneksi edessä on melko rauhallinen viikonloppu, joten pääsen liikkumaan paljon ja saa syödä tasaisin väliajoin ja terveellisesti. Teen kaalikeittoa. Siksikin, että istun nenä kiinni tenttikirjassa koko viikonlopun, niin ei ole aikaa tehdä ruokaa. Ja kaalikeitto on hyvää. Ja kevyttä, kun sen tekee kevyestä jauhelihasta :)

Ihanaa perjantaipäivää kaikille!

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 10 minuuttia

1. Sofiaem sanoi...

Hauskaa perjantaita ja kovasti tsemppiä! Eikä tämä laihdutus aina helppoa ole ja täällähän sitä harjoitellaan. Itselläni on takana myös "värikäs" laihdutushistoria ja olen huomannut että positiivisuus auttaa :) Joten uusi alku vaan! Kyllä se paino putoaa!

perjantai 17.10.2008 klo 09:59

2. Sofiaem sanoi...

Olen ihan samanlainen tunnesyöppö! Jos ottaa päähään, niin haluan herkkuja helpottamaan, mutta toisaalta jos menee älyttömän hyvin niin pitää herkuilla juhlistaa. Argh eli tylsyys laihduttaa ;) ..inhottavaa! :D

perjantai 17.10.2008 klo 11:50

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalPeruskulutus
+326 kcalLiikunta
2928 kcalKokonaiskulutus
-969 kcalTavoitevaje
-1027 kcalToteutunut vaje
1959 kcalTavoite
1901 kcalSyöty (Toteutunut)
-58 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=annuli83