maanantai 24.10.2011

Taas mennään! Nyt on hyvä fiilis. Tai no, ainakin melkein. Eka viikko laihdutusta takana ja hyvin on lähtenyt liikkeelle. Taas kerran. -3 kg (profiilissa näkyy, että -2 kg, mutta se on väärin, koska lähtöpainoni olikin kilo enemmän kuin olin merkinnyt, mutta en jaksanut sitä muuttaa...) ekalle viikolle ei ole huono saavutus...vaikka tiedän toki, että tuosta määrästä on suurin osa nesteitä. No, motivoivaa kuitenkin...=) Kun nyt vaan jaksaisi ne nollaviikotkin. Tiedän, että niitä tulee, mutta voi jeesus miten ne aina tuntuvat niin lannistavilta. Olet viikon kitkutellut ilman herkun herkkua ja palkintona on....ei mitään! Nyt ei toki sovi ajatella vielä sitä, nyt riemuitaan tästä onnistumisesta.
Fiilis ei tosiaan silti ole niin hyvä kuin luulisi. Johtunee osittain siitä, että vaaka näyttää edelleen hirveitä lukemia. Vaa'alla seistessä sen jotenkin hoksasi....kyllä sitä työtä vielä riittää pitkäksi aikaa. No, ei auta itku eikä marina. Kukaan ei pakottanut syömään liikaa....

tiistai 25.10.2011

Paskahommia heti aamusta! Ei ole ehtinyt syömistä edes ajatella, kun rakkaat perheenjäsenet ovat olleet täysillä mukana projektissa ja järjestävät muuta puuhaa. Vauvan kanssa aika aina kuluu, ja tyttö oli taas osoittanut että suoli se toimii ainakin kunnolla....paskaa oli kanaloita myöten ja taas meni yksi vaatekerta pesuun. No, eihän sitä tyttö voi kovin kauaa samoja pukimia käyttäkään.....ne on niiiin nähty! Siitä selvittiin pesulla, ja hetken verran ehdin jopa harkita aamukahvin keittämistä kun mieleeni tuli kurkata mitä pihalla tapahtuu. Ja tapahtuihan siellä. Yksi koirista oli päättänyt tehdä inventaarion vaipparoskikseen, jonka olin jo viisaasti siirtänyt oven ulkopuolelle eteenpäin viemistä varten. Paskavaipat (ja vähän pissakin...) oli huolellisesti levitetty ympäri pihaa ja tottakai muutama oli pitänyt myös repiä. Paketin sisältö täytyy tutkia....tietysti! Kävihän se jonkinlaisesta aamujumpasta niitä kerätä sieltä märkien lehtien ja pitkäksi venähtäneen ruohon seasta...:/

Koirat ovat todella avuliaita. Jos ei vauva valvota, ovat ne päättäneet järjestää yöllistä ohjelmaa. Viime yönä nousin sängystä varmaan miljoona kertaa ja niistä vain yhden kerran vauvan takia. Koirat pitivät meteliä ja kitinää pahemmin kuin joukko vauvoja ikänään. Jollain kierolla tavalla kuitenkin olin synkän tyytyväinen taas kerran noustessani sihisemään rakeille uhkauksia....tällaisen ravaamisen luulisi polttavan tehokkaasti myös kaloreita...=) Eli ei nin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Nyt on aamukaffit saatu kurkusta alas, vauva nukkuu ja koirat on pantu ojennukseen. Itse olen tässä miettinyt tuota kalorinkulutusta. Paljonkohan on kotiäidin kalorinkulutus? Riippuu varmaan äidistäkin. Itse en ole mikään superäiti....pikemminkin laiskanpulskea (ei ihme siis että on pulska) sohvaperunaäiti, joka tekee vain pakolliset. Ja sitten tuo kävely. Ihmeen vähän on merkitty kalorinkulutukseksi kärrylenkille. Siis jos lykkää lastenrattaita. Omalla lenkkireitilläni riittää mäkiä, joten vaunuja lykätessä hiki vain virtaa...täytyyhän siinä kaloreitakin palaa.. Kertokoon joka tietää vastauksen!
Eipä muuta tänä aamuna....nyt jos kurkkais myös fb:n puolelle.
Onnistunutta tiistaita kaikille!

keskiviikko 26.10.2011

Tänään oli pakko syödä kaura-omenapaistosta ja vaniljavaahtoa. Tai no, pakko tai pakko. Kävin tytön kanssa kylässä, enkä ollut muistanut mainita laihdutuksesta mitään. Emäntä oli tietysti laittanut pöydän koreaksi ja uunissa paistui minua varten varta vasten tehty paistos. En kehdannut sanoa etten voi syödä. Ei se mitään. Nipistetään sitten jostain muusta syömisestä.
Ärsyttää, että vaikka laihdutuksesta tiedettäisiinkin, niin silti ollaan tuputtamassa herkkuja..."no kyllä sä nyt aina yhden pullan/kakunpalan/jäätelön voit syödä...ei se sun laihdutus siitä vielä pilalle mene" No ei mene, tai sitten menee. Toiset ei käsitä, että sen pullan kalorit on pois sitten jostain muusta "tärkeämmästä" syömisestä. Tai vaikkei olisikaan, niin se voi aina olla se korsi joka katkaisee kamelin selän. Minun on ainakin pakko pidättäytyä melkein kaikesta makeasta, jos aion pysyä kaidalla tiellä. Vain "vähän" makeaa on minulle sama kuin alkoholistille "vain yksi huikka". Olen paatunut karkisti. Joko syön tai sitten en. Ei ole mitään välivaihtoehtoa. Ja joo, porkkanan pureminen EI vie makeanhimoa...

torstai 27.10.2011

Olen huomannut, että aina kun laihdutan minusta tulee oikea ruokanatsi. En tyydy tarkkailemaan vain omaa syömistä vaan kyttään myös muiden suupaloja. Miesparka joutuu tästä luonnollisesti eniten kärsimään. Isäntä ei tosin välitä. Se on kuin vesi hanhen selästä, kun sille yrittää jotain sanoa....syö mitä tykkää siltikin. Mutta herkkuja ei vedä sekään naamaansa. Kiellän ehdotomasti kaikki herkut koko talossa. Tilanne vähän kärjistyi, kun miehen kaveri tuli käymään. Kielsin ostamasta mitään makeaa tarjottavaa, ettei sitten siihen jäisi "minua varten" mitään houkutusta. Sopuun päästiin kuitenkin kahden munkkipossun ostamisesta, joista toisen isäntä lupasi uhrautuvasti itse syödä ellei vieraalle molemmat kelpaisi. Vähän kyllä hävetti kun tarjolla oli vaan nuo kaksi possua. Olisi pitänyt hoksata laittaa edes voileipiä lisäksi. Näin meillä, kuinkas teillä??

Kyttääminen ei rajoitu pelkästään lähipiiriin, vaan olen huomannut että myös kaupassa tulee kyylättyä toisten ostoksia. Kun oikein on laihdutusvimma parhaimmillaan, niin minuahan terveystietoisempaa ostoksillakävijää on vaikea löytää. Samalla kun lykkään salaatinpäitä ja porkkanpusseja notkuvaa ostoskärryä ylenmyydentuntoisena menemään, on mukava tarkkailla toisten tekemiä valintoja. Erittäin paheksuvasti huomaan tuijottavani lihavan ihmisen epäterveellisiä valintoja. Olen itsekin läski, joten saan arvostella muita läskejä. Laihdutusinnossani minua inhottaa selkeästi ylipainoisten herkkuostokset. Nokka pystyssa ladon omat terveelliset valintani ylpeänä hihnalle.
Vähän eri ääni on kellossa silloin kun en laihduta. Yleensä en välitä mitä muut ajattelevat, mutta herkkujen hankinnan suhteen olen ulkokultainen. En kehtaa ostaa karkkeja yms. ellen samalla osta paljon muutakin, niin että saan "piilotettua" herkut muiden ostosten lomaan. Aivan kuin kaikkia nyt niin kauheasti kiinnostaisi minun ostoskassini sisältö! Pelkästää herkkuja en pysty käydä ostamassa. Ainakaan yksin. Miehen kanssa juuri ja juuri. Silloinkin hän saa maksaa ja kantaa herkut. Silloin näyttäisi siltä, että hän ne myös aikoisi syödä.... Sakeaa! Tiedän!

Mahtaakohan löytyä muita joilla olisi samanlaiset metkut??

1. Milanja sanoi...

Täällä on toinenkin ruokanatsi, ihan kuin olisin ite kirjottanut tuon

perjantai 28.10.2011 klo 00:23

perjantai 28.10.2011

Liikunta ei todellakaan ole mun juttu! Ihmettelen aina niitä "muka entisiä" sohvaperunoita, jotka alkavat laihduttaa ja löytävät samalla liikunnan "ilon". Kyllä sellaisten ihmisten sisällä on aina täytynyt elää se pieni liikkuja...oikea sohvaperuna ei persettään sohvasta ylös saa, ellei ole oikea pakko. Puhun siis kokemuksen syvällä rintaäänellä. En saa liikunnasta mitään kiksejä. Se on lähinnä pakkopullaa, velvollisuus joka suoritetaan siinä kuin siivouskin. Jos minulla ei olisi koiria (ja nyt vauvaakin) niin tuskin tulisi liikuttua sängyn, sohvan, jääkaapin ja vessan muodostamaa neliötä laajemmalti. Paitsi shoppaillessa...
Ymmärrän ja hyväksyn liikunnan osana terveyttä edistävää elämää siinä kuin terveelliset ja kevyet syömisetkin. Eihän kevytruoka aina mitään hyvää ole, mutta ei sitä maun vuoksi popsitakaan. Tuoreena äitinä on tullut mieleen, että täytyisi kai tuota terveyttä vaalia vähän paremmin....pitäähän tuo jälkikasvu saada ainakin aikuiseksi ennen kuin voi ryhtyä laittamaan monoja vinoon...

Asiasta rasiaan. Oikea liikunnan riemuvoitto. En ilmeisesti ole mikään järjen jättiläinen...tai ainakaan en aina jaksa miettiä kaikkia tekemisiä etukäteen. Meillä on nuorin koira 8 kk vanha. Eli se on koirien uhmaiässä. Koira hankittiin minun raskausaikana ja olin varma että ehtisin sen kouluttaa tavoille ennen vauvan syntymää. Mutta eihän se elämä niin mene kuin suunnittelee. Loppuraskaus meni lepäillessä ja niinpä koiran opettaminen esim. kulkemaan nätisti hihnassa, jäi kokonaan tekemättä. No, tässä päivänä eräänä päätin vauvan kanssa vaunulenkille lähtiessä ottaa myös koiran mukaan ja opettaa siinä samalla. Ei mennyt ihan puikkoon se lenkki. Koira veti ja tempoi, ja useammankin kerran oltiin vaunujen kanssa melkein ojassa koiran melskatessa. Yhden kerran koira tempaisi niin, että vaunut lähtivät vierimään holtittomasti alamäkeen ja koira vastaavasti juoksemaan ylämäkeen. Ja todettakoon tässä, että koira ei suinkaan ole mikään pikku-puudeli....korkeutta about 63 cm ja painoa varmaan likemmäs 50 kg... Eli laiskasta ahterista kärsii koko kroppa. Lenkin hyvä puoli, näin laihduttajan näkökulmasta, oli se että kaloreita ainakin paloi normilenkkiä runsaasti enemmän...Ehkä kuitenkin opetan koiraa muutaman kerran ilman vauvaa ja vaunuja, ennen kuin lähden uudelleen....

Ja se olis perjantai. Päivistä parhain! Hauskaa viikonloppua kaikille. Älkää sortuko syömäbileisiin!! ;D

1. Isoompimyy sanoi...

Meillä on 2v sakemanni ja ei se osaa vieläkää nätisti kulkia flexin päässä, pari päivää sitte käytiin sen kans lenkillä ja eiköhän menny niin reippaasti omia polkuja että liian monta kertaa nykäsi taakse- ja eteenpäin ja vasemman lapaluun lihashan...

perjantai 28.10.2011 klo 10:30

2. Isoompimyy sanoi...

...siinä meni jumiin, kiva ku ei saa vasenta kättä kunnolla liikutettua Että nou hätä, ei meillä ainakaa osata tota flexi-hommaa vaikka kuinka ollaa harjooteltu alusta asti

perjantai 28.10.2011 klo 10:31

lauantai 29.10.2011

No kyllä tänään on tullut käveltyä....meinaan kaupoissa.. Aina sama juttu. Mikä kumma siinä on, kun muutaman kilon on saanut painoa pois niin heti täytyy rynnätä kauppaan ostamaan uusia vaatteita?? Ei yhtään järkevää. Jos tästä nyt pääsisi siihen tavoitteeseen ja laihtuisi sen 10 kiloa, niin sittenhän juuri ostetut vaatteet olisivat suuria. Mutta en vaan voi itselleni mitään. Kovin tuntuu olo kevyeltä (heh joo, parin viikon laihdutuksen jälkeen!), ja muka niin kuin vaatteetkin näyttäisivät paremmilta päällä kuin ennen. Ja kun valitsee turvallisesti joustavaa neuletta niin varmistaa sen että taatusti mahtuu, eikä iritä mistään. Ja illuusio todellisesta "hoikkuudesta" on valmis! Ja monetkohan "sitkun" vaatteet mahtaa kaapista löytyä?? Osa on jo toki toimitettu vähin äänin kirpparille myyntiin, mutta on niitäkin sitkeitä ikuisuusroikkujia, jotka vuodesta toiseen odottavat sitä ihmettä että todella mahtuisivat päälle. En kyllä keksi mitään muuta asiaa jossa pystyisin huijaamaan itseäni yhtä helposti. "Tää mahtuu, ja näyttää hyvältä sitkun mä ensin laihdutan 5 kg". Just joo. Näkis vaan!
Tänään hankin vain tarpeeseen ja sellaisia jotka eivät voi jäädä pieneksi/suureksi. Tai no ainakin melkein. Tarpeellisin hankinta oli hoitolaukku.....mihin siis mahtuu kaikki vauvankin vermeet + omat lompakot, kännykät yms. En ollut edes hoksannut tarvitsevani sellaista ennen kuin vauva syntyi. No, vasituiset hoitolaukut on varmasti tosi käteviä, mutta ei vaan yhtään mun näköisiä. Nyt sitten löytyi laukku joka on sekä tilava että katu-uskottava ja jää käyttöön tulevaisuudessakin. .ou jeee! Ja pakkohan mun oli ostaa myös saapikkaat...tarjouksessa kun olivat. Ja H&M:stä tarttui vielä matkaan neuletakki ja neulemekko...kaikki "todelliseen" tarpeeseen.....mitään em. ei tietenkään löydy ennestään kaapista...
Sain muuten myyjän hämmentymään kun kysyin, että mitä mieltä se on siitä sopiiko tällaiselle läskille ostamani neulemekon vaalea väri... Meni ihan sanattomaksi!!

Mistä muuten tiedät varmasti olevasi ylipainoinen? Jos siis jostain syystä et sitä muten ole hokannut.... Siitä kun valitat jollekkin että näytät kauhealta vaatteessa x, koska olet niin lihava, eikä kukaan kommentoi, että "et sä nyt mikään läski ole". Paitsi ehkä oma mies, mutta sen on kotirauhan vuoksi pikku pakko...

Lauantaita! Kiitos kun jaksoit lukea...jos jaksoit!...

maanantai 31.10.2011

Aurinko paistaa ja taas on aloitettu uusi viikkoa kiloa kevyempänä! Ei paha alku maanantaille..

Onko muilla tapana vertailla itseään muihin ylipainoisiin? Jos näen ylipainoisen joka on suurinpiirtein saman kokoinen kuin minä, niin tulee katsottua että tuoltako sitä itsekin näyttää. Ja sitten tulee katsottua myö sillä silmällä, että "onneksi mä en sentään NOIN lihava ole" Jos siis katsoo jotain joka on selvästi itseä painavampi. Aivan kuin sillä saisi "anteeksi"omat kilonsa kun joku onneton sattuu olemaan vielä lihavampi. Kaits itä hakee jollain tavalla hyväksyntää omalle painolleen. Vaikka oikeasti sillä painolla ei ole mitään merkitystä mikäli itse on tyytyväinen omaan kroppaansa. Mitä siis naiset (useimmat) eivät ole koskaan. Silloinkin kun olin todella hoikka, ajattelin aina että perseeni on leveä kuin seitsemän leivän uuni ja jalkani kuin vesitornit...

Minulla on tosin yksi ystävä joka on aina ollut huomattavan ylipainoinen ja sinut itsensä ja sen asian kanssa. Olenkin miettinyt, että suhtautuisiko sitä painoonsa eri tavalla jos olisi aina ollut lihava?? Itse olen ollut suurimman osan elämääni hoikka, ja sen vuoksi kehonkuvani on hieman vääristynyt. En voi millään käsittää että olen nykyään lihava.

Miten ne nykyään tekevätkin niin pieniä vaatteita??