Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 17.06.2008

Yritin vihdoin mitata kulutusta sykemittarilla. Laitoin sen päälle ma klo 21:00 ja otin pois ti klo 21:00. Tulos: 1678kcal ajassa 21:18. Harmi kun mittari oli ollut pois päällä 2,5h ja juuri työpäivän alussa kun on raskainta kuorman purkamista. Eli yhtä tyhjän kanssa oli koko mittaus ja saa taas arpoa että mikähän se kulutus sitten onkaan.

Noh, ehkä ensi viikolla joskus yritän taas. Pakko tuo kulutus on selvittää niin tarkkaan kuin mahdollista kun paino pääsi jo alipainon puolelle viime viikonloppuna vaikka syön koko ajan paljon yli kulutukseni. Säädin nyt aluksi kulutusta +100:sta +200:aan.

Ja nyt nukkumaan, huomenna taas raskas päivä edessä.

[ Katso ruokalista! ]

1744 kcalPeruskulutus
+99 kcalLiikunta
2043 kcalKokonaiskulutus
2043 kcalTavoite
2026 kcalSyöty (Toteutunut)
-17 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 15.06.2008

[ Katso ruokalista! ]

1609 kcalPeruskulutus
1709 kcalKokonaiskulutus
1709 kcalTavoite
1860 kcalSyöty (Toteutunut)
+151 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 24.05.2008

Yritin eilen käyttää tuota "lepo" -toimintoa. Nukkumaan menin 23:40 ja herätys oli 4:20, ei kyllä ainakaan mulle toiminut... Olin sitten lätkäissyt herätyskellon kiinni ja jatkoin onnellisesti uniani puoli ysiin asti. Harmi, olisihan se ollut hienoa löytää joku keino joka oikeasti toimisi että saisin herättyä aikaisin niinä päivinä kun on ihan oikeasti pakko :)

Ja nyt takaisin tenttikirjojen ääreen. (Että minä odotan torstaita, sitten olen VAPAA!)

1. Krista73 sanoi...

Heh, kuulema se tepsii että nousee kun kello soi, itellä on paha tapa läpsiä sitä torkkua vaan ja turhaan venyttää nousemista :D

perjantai 30.05.2008 klo 11:47

2. Cranberry sanoi...

Joo oon kuullut että sellainenkin teoria on olemassa.. Mulle ei vaan ole koskaan pätenyt :D Mä herään nykyisin varmaan keskimäärin viidennellä torkulla :p

perjantai 30.05.2008 klo 21:09

[ Katso ruokalista! ]

1644 kcalPeruskulutus
1744 kcalKokonaiskulutus
1744 kcalTavoite
1950 kcalSyöty (Toteutunut)
+206 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 23.05.2008

Kolmas päivä ilman elintarvikevaakaa, tuntuu kyllä että ihmeen helposti noita ruokia osaa kuitenkin jo arvioida. Ehkä tässä voisi pikkuhiljaa siirtyä arvioimaan ruokien määrää päässä kotonakin. Sitähän tämä on, terveellisten elämäntapojen opettelemista eikä sitä että olisi kiinni puntarissa ja laskurissa koko loppuelämänsä.

Puntarista puheenollen, eri puntarilla kun mittailee painoa niin näyttää yhtäkkiä että olis lihonut kilon pari! Ilkeää. Noh, omaan puntariini luotan kun sillä olen koko kevään mittaillut ja se on kuitenkin digi eikä mekaaninen kuin täällä. (Kai digien sitten pitäisi olla tarkempia...?)

1. Cranberry sanoi...

Tää on ihan mahtavaa:
-aamupäivän välipala: leipä ja kahvi, 215kcal.
-iltapäivän välipala: porkkana ja tee, 25kcal.

Kummastakohan vaihtoehdosta kannattaisi opetella pitämään enemmän...? :D


perjantai 23.05.2008 klo 14:26

[ Katso ruokalista! ]

1644 kcalPeruskulutus
1744 kcalKokonaiskulutus
1744 kcalTavoite
1648 kcalSyöty (Toteutunut)
-96 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 21.05.2008

Pitkä junassa istuttu päivä plus vähän haravointia päälle (sykemittari).

[ Katso ruokalista! ]

1632 kcalPeruskulutus
+76 kcalLiikunta
1808 kcalKokonaiskulutus
1808 kcalTavoite
2003 kcalSyöty (Toteutunut)
+195 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 18.05.2008

Auts. Tänään ei saisi muka syödä yhtään mitään, tarkoitus olisi grillata (varattuna 2kpl maissia ja makkaraa mutta kaloreihin mahtuisi vain yhdet jos iltapalaa halajaa) ja herkutella muffinssilla. Taidan antaa mennä yli jos siltä tuntuu.

Olen nyt käyttänyt säännöllisesti tuota todella kevyttä kulutusta niistä päivisä joina olen kotona koko päivän enkä käy ulkona (tai ulkona käynnin olen merkannut vaihtoehtoisesti liikuntana). Tuntuu että lähempänä todellista kulutusta olisi "kevyt" mutta en haluaisi mennä sitä muuttelemaan kun tuon ensimmäisen mallin olen nyt sisäistänyt. Kehtaisikohan sitä lisätä peruskulutukseen vain raa'asti toiset 100kcal per päivä, tai edes sen 50.. Tällä hetkellä säätö on siis ollut +100 6.5. alkaen. Olisi mukavaa saada luku mahdollisimman lähelle todellista.

[ Katso ruokalista! ]

1499 kcalPeruskulutus
1599 kcalKokonaiskulutus
1599 kcalTavoite
1986 kcalSyöty (Toteutunut)
+387 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 17.05.2008

Raskas päivä takana. Töitä ja tilttaamista (eli sohvalla istumista kirja kädessä niin ettei lukemisesta tule yhtään mitään) koko päivän. Tein kullalle omena-kookos -muffinsseja merkkipäiväleivoksiksi :) Tulisipa se jo kotiin että pääsisi maistamaan... Tulee muuten retkahdettua nykyään koko ajan kaiken maailman herkkuihin kun "kaloreihin mahtuu" ja "näyttääpä tuo paino laskevan vieläkin". Pitäisi päästä pois tuosta ajatuksesta ja saada takaisin motiivi syödä terveellisesti. Olisihan se hienoa jos tietäisi saavansa kaikki omegat ja vitamiinit ja kuidut sun muut mitä tarvitsee tuon sokerihötön tilalta :P Ehkä sitten ei väsyttäisi niin paljon koko ajan.

En tajua miksi tuo paino laski taas. Söin eilenkin yli kulutukseni, viime kuukausina enemmän on noita punaiselle jääneitä viikkoja tullut kuin vihreitä. 300g vielä ja tämä laskuri läjäyttää kulutussivun alalaitaan tekstin "alipaino". Eihän noilla indekseillä niin väliä ole kun ovat vain suuntaa antavia mutta ei tuo tuollainen kyllä kivalta tunnu :/ Ehkäpä otan tänään vielä kaakaota sen muffinssini kanssa :D Ja jotain muutakin pitäisi vielä keksiä..

[ Katso ruokalista! ]

1749 kcalPeruskulutus
+184 kcalLiikunta
2033 kcalKokonaiskulutus
2033 kcalTavoite
2150 kcalSyöty (Toteutunut)
+117 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=cranberry