Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 01.01.2012

Eikös uusi vuosi ole se ultimaalinen laihdutuksen aloittaminen. Vaikka kuinka sain syksyllä hurjia tuloksia laihduttamisessa jäi se silti vain pika spurtiksi. Nyt yritetään mennä hiukan hiljempaa ja hiukan pidempään. Olin ihan varma tänään vaa'alle astuessani (kaivoin sen siis muuttokuormasta esiin), että paino olisi noussut takaisin lähtöpainoon, mutta jouduinkin astumaan epäuskoisena vaa'alle kerran jos toisenkin. Paino oli pudonnut kymmenen kiloa siitä, mitä se oli kun viimeksi tänne kirjauduin. Onhan siitä toki kolme kuukautta kun kirjauduin viimeksi, mutta elämä ollut aika mullin mallin sillä aikaa. Tästä on hyvä jatkaa!

1. Terhinator sanoi...

Vau, aika motivoiva alku urakalle! Täällä sit voidaan piiskata toisiamme! ;)

sunnuntai 01.01.2012 klo 23:41

[ Katso ruokalista! ]

2939 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2939 kcalToteutunut vaje
2439 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2439 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.09.2011

Mitä tällä tapahtuu?! voisikohan joku selittää, miten kahdessa päivässä ihan normi syömisillä on yhtäkkiä tippunut pari kiloa per päivä?! väittäisin vaakani olevan rikki, mutta kun se on brand new ja toinenkin vaaka on sen kanssa samaa mieltä! Niillä on prkl jokin salaliitto!

1. Isoompimyy sanoi...

Hyvän salaliiton ovatkin tehneet, onnea kovasti loistotiputuksesta! :)

torstai 15.09.2011 klo 07:05

[ Katso ruokalista! ]

3115 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3115 kcalToteutunut vaje
2615 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2615 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 14.09.2011

-10kg, hups... se menikin nopeammin kuin osasin kuvitellakkaan! Täältä tullaan tavoite paino :D

Vesijuoksu45 minuuttia
Uinti, kevyt10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

3148 kcalPeruskulutus
+864 kcalLiikunta
4012 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2483 kcalToteutunut vaje
3512 kcalTavoite
1529 kcalSyöty (Toteutunut)
-1983 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 09.09.2011

[ Katso ruokalista! ]

3208 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1603 kcalToteutunut vaje
2708 kcalTavoite
1605 kcalSyöty (Toteutunut)
-1103 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 08.09.2011

[ Katso ruokalista! ]

3215 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1042 kcalToteutunut vaje
2715 kcalTavoite
2173 kcalSyöty (Toteutunut)
-542 kcalTavoitteesta
43 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 07.09.2011

[ Katso ruokalista! ]

3221 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1320 kcalToteutunut vaje
2721 kcalTavoite
1901 kcalSyöty (Toteutunut)
-820 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 05.09.2011

Vesijuoksu1 tunti
Rakastelu, intohimoinen ja kiihkeä1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

3227 kcalPeruskulutus
+1344 kcalLiikunta
4571 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2309 kcalToteutunut vaje
4071 kcalTavoite
2262 kcalSyöty (Toteutunut)
-1809 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=dalai