Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 28.12.2007

185cm/133 kg
Ikä 28v

Tästä se lähtee. Kokeilempa tässä samalla täytellä blogia, josko se pitäisi omatkin ajatukset selkeempinä. =)

Hieman taustoja:
Yläasteen jälkeen alkanut 'tasainen' läskistyminen.
Vielä 3v painoin 22kg vähemmän, mutta sitten tuli parissa nopeassa ajanjaksossa 10kg kummallakin kerralla lisää.
Jos en olisi urheillut vielä nuorempana niin paljoa, olisin varmasti ollut jo parikymppisenä tämän kokoinen. =)
Takana siis paljon urheilua ja tavoitteena onkin liittyä takaisin harrastelija lätkäjengiimme, jossa vielä 2v sitten pelasin. Silloin painoa oli 117kg.
En ole oikeastaan urheilua jättänyt missään vaiheessa ennen tätä viimeistä "nousukautta".
120kg polvetkin kestivät vielä mainiosti vaikka futista, mutta tänä kesänä sen ainoan kerran kun kävin kentällä, tiesin, että nyt ei kannata ihan täysillä enää juosta. Ja seuraavana päivänä kaikki paikat olivat kyllä niin kipeät, että tiesi ettei kannata muutamaan päivään yrittää uudestaan.. enkä yrittänyt. =)
Eli tarkoitus oli aloittaa muuttamaan elämäntapoja 2008 vuoden alussa, mutta ajattelin, että mitäpä sitä enää pitkittämään.
Tavoite on aluksi lisätä liikuntaa hitaasti, mutta varmasti. Ehkä 2-3x viikossa 30min kerrallaan. Heti kun painoa tippuu ensimmäiset 10-15kg, lisään liikuntaa.
Ensimmäinen 10kg luulisi olevan niin helposti lähtevää, että jo Helmikuussa luulisi päässeen taas paremmin sisään liikkumiseen.

Katsotaan mitä tapahtuu.


Ja koska tämän ei pitänyt alkaa vielä tänään, tuli alettua tämä tarina vähän huonolla aamupalalla, mutta kyllä se tästä tasaantuu. =)

1. Mikael sanoi...

Tervetuloa käyttämään laskuria! Tää todella toimii, mulla tässä alkoi kolmas kiristelyvaihe itselläni eilen, kun päätin 2.5 kk kestäneen massakauteni.

perjantai 28.12.2007 klo 22:38

[ Katso ruokalista! ]

3082 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-730 kcalToteutunut vaje
2082 kcalTavoite
2352 kcalSyöty (Toteutunut)
+270 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 29.12.2007

Vituiksi tämä päivä. Silti alle kulutuksen.
Huomenna palaa roti.
Tosin vituttaa, kun tietää, että maanantaina menee kuitenkin taas yli, mutta pitää yrittää hieman rajoittaa juomista. Se on helppoa se.

[ Katso ruokalista! ]

3065 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-493 kcalToteutunut vaje
2065 kcalTavoite
2572 kcalSyöty (Toteutunut)
+507 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 30.12.2007

Huh. Tänään ensimmäinen "tutustumis"lenkki.
Ensimmäisen 100m jälkeen tuntui, että pohkeiden lämpötila oli noussut parikymmentä astetta, mutta pikkuhiljaa sekin vähän helpotti. Pitäisi varmaan venytellä niitä jotenkin ennen lenkkiä. Muutenkin pitäisi ehkä satsata sen verran, että ostaisi kunnon lenkkitossut. Tämän hetkiset 'skeittikengän' tyyliset tasapohjat eivät varmaan ole parhaasta päästä.
Tänään tein päätöksen, että en käy vaa'alla ennenkuin 1.3.08
Merkkaan jokaiselle päivälle 100gr pudotuksen. Tuon ainakin luulisi olevan saavuttanut kun punnituspäivä koittaa. Saa nähdä kuinka kauan tämä päätös pitää ja onko siinä edes mitään järkeä loppujen lopuksi...

1. Helmine8 sanoi...

Aika mielenkiintoinen päätös :D Kerroppa miten sujuu, voit itsekkin harkita kun on niin vuoristorataa tuo painokäyrä.. :D

perjantai 03.10.2008 klo 01:06

2. Disauttaja sanoi...

Vituiksihan tuo meni. Tosin ihan sen takia, että olen läski ja tykkään syödä. Ja tuostahan on aikaa jo hippasen aikaa.
Mutta täällä ollaan taas ja paremmalla asenteella. Nyt on kk takana ja käyn joka aamu vaa'alla.


perjantai 03.10.2008 klo 11:27

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalPeruskulutus
+279 kcalLiikunta
3339 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-2137 kcalToteutunut vaje
2339 kcalTavoite
1202 kcalSyöty (Toteutunut)
-1137 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 30.09.2008

[ Katso ruokalista! ]

3082 kcalPeruskulutus
+454 kcalLiikunta
3536 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1968 kcalToteutunut vaje
2536 kcalTavoite
1568 kcalSyöty (Toteutunut)
-968 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.10.2008

Viime vuoden lopussa rekisteröidyin ja aika vähälle käytölle jäänyt. Nyt olen vähän aikaa jo ollut laihiksella. Kalorilaskuri vielä apuun.

[ Katso ruokalista! ]

3057 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1070 kcalToteutunut vaje
2057 kcalTavoite
1987 kcalSyöty (Toteutunut)
-70 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 02.10.2008

[ Katso ruokalista! ]

3052 kcalPeruskulutus
+203 kcalLiikunta
3255 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1192 kcalToteutunut vaje
2255 kcalTavoite
2063 kcalSyöty (Toteutunut)
-192 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 03.10.2008

On lähtenyt taas yllättävän hyvin käyntiin tämä urakka. Taas kerran on se 'erilainen' fiilis, että tällä kerralla tämä onnistuu. Myös tällä kertaa se on hieman vahvempana kuin kaikilla muilla kerroilla. Ei silti, pitänee antaa itselleen tunnustusta.. on kyllä sujunut helvetin hyvin. Luin tuossa kirjan mitä voin suositella niin naisille kuin miehille. Varsinkin jälkimmäisille. "Läski syö miestä".
Siinä tehdään hyvin raadollisella tavalla selväksi, että olet ällöttävä läski, laihduta.
Vaikka itsekkin tiedän suht paljon ravinto-opista ja muusta, niin se kirja kyllä toi vielä ihan ylimääräistä motivaatiota.
Yritän päivitellä blogia jatkossa, vaikka vain ihan omaksi huvikseni. Tuntuu, että on edes sille vastuussa.

1. Mansikka83 sanoi...

Tsemppiä sinulle :)

perjantai 03.10.2008 klo 19:57

2. Siniiikka sanoi...

Vautsi...kirja kuulostaa aika hyvältä. Onko se uusikin teos? Vois melkee harkita ostaa mokoma....sais ainakin psyykattuu ittesä tähän hommaan 150% :sesti :D

tiistai 07.10.2008 klo 12:50

[ Katso ruokalista! ]

3049 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-963 kcalToteutunut vaje
2049 kcalTavoite
2086 kcalSyöty (Toteutunut)
+37 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=disauttaja