Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 27.04.2014

Hei taas kaikille hetkestä aikaa. On ollut työntäyteinen viikko, ei ole tullut paljon kirjoiteltua, ruokapäiväkirjankin pitäminen on ollut vähän puolittaista.

Nyt oli kaunis aamu, jotenka lähdin pyöräilemään, tein 12 kilometrin lenkin. Sujui oikein kevyesti. Poimin kolme tyhjää oluttölkkiäkin tien varrelta, tuli Roska päivässä -tehtäväkin samalla hoidettua. Ja saa niistä 45 senttiä rahaa. :)

Nyt voisi pyöräillä vielä töihin pariksi tunniksi, pääsiäinen sekoitti yrittäjän aikataulut.

Mukavata päivää kaikille! :)

Pyöräily perus45 minuuttia

1. Annoskoko sanoi...

Tuo 12km on aika lähellä minun työmatkaani, silti sen pyöräily on jäänyt suunnitteluasteelle. Mukavaa päivää sinnekin :)

sunnuntai 27.04.2014 klo 10:33

2. Marjattat sanoi...

12 km hyvä lenkki :)
Koskakohan mun tulee pyörä kaivettua esiin.
Toissa vappuna taisin viimeksi, hurruuttelin pojan anoppilaan joka on kilsan päässä, mutta ajoin huvikseni muutaman km lenkin ennen sitä.


torstai 08.05.2014 klo 15:39

[ Katso ruokalista! ]

1985 kcalPeruskulutus
+377 kcalLiikunta
2362 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-549 kcalToteutunut vaje
1862 kcalTavoite
1814 kcalSyöty (Toteutunut)
-49 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 20.04.2014

Tasan vuosi sitten aloitin tämän uuden elämäntapani Kalorilaskurin avulla. 17,5 kg on kadonnut vuoden varrella jonnekin. <3

Ajattelinkin tämän asian heti alkuun vuoden tähtäimellä, että menen päivä kerrallaan eteenpäin ja katson, miltä näyttää vuoden kuluttua. Ei siis mitään "20 kg kesään mennessä" -systeemiä, joita olen harrastanut useammankin kerran. Joskus onnistunut, sitten taas en.

Nyt tähtään taas ensi vuoden kevääseen, jos olen silloin kevyempi ja pikkaisen terveempi kuin nyt, olen erittäin tyytyväinen.

Pääsin muuten tuollaisen jalkarahin päältä äsken pois istumasta ihan vaan nousemalla ylös. Siis ilman, että olisi pitänyt kierähtää lattialle ja sieltä konttien ja kompuroiden ja käsillä tukien ähkiä itseni ylös. Vuosi sitten en päässyt.

Pyöräily perus1 tunti
Silittäminen35 minuuttia

1. Makati sanoi...

Hyvältä kuulostaa!!

sunnuntai 20.04.2014 klo 16:40

2. Sasitam sanoi...

Hienoa, tuommoisista asioista edistymisen huomaa :)

maanantai 21.04.2014 klo 07:42

3. Mirtsukka sanoi...

Onnea hienosti sujuneesta vuodesta! Verenpainekin näköjään upeesti laskenut!

Ai että ootan, että joskus pääsen noihin sun kilolukemiin! Nytkin on jo paljon parempi olo kuin vuoden alussa. :)


tiistai 22.04.2014 klo 17:22

4. Sirpy sanoi...

Hyvä! HIENOA!! sinulla on oikea ote painonlaskun suhteen ja tosi hyvällä tuloksella!!
piristää ja innostaa kun huomaa muutosta positiiviseen suuntaan tapahtuneen :)
Tsemppiä!!


keskiviikko 23.04.2014 klo 21:47

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+628 kcalLiikunta
2618 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-864 kcalToteutunut vaje
2118 kcalTavoite
1754 kcalSyöty (Toteutunut)
-364 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 19.04.2014

Tuuli tyyntyi eilen illalla, joten pääsin pyörälenkille, polkaisin 18 kilometriä. Sauvakävelyä päivällä puolisen tuntia. Liikkumisinto nostelee päätään. :)

1. Makati sanoi...

Kyllä nämä kelit tosiaan vetävät ulos liikkumaan. Hyvä niin. Mukavia lenkkejä sauvoilla, pyörillä tai ilman!

lauantai 19.04.2014 klo 09:44

2. Barracuda sanoi...

Olitpa reipas! Miten sulla meni silti noin vähän kaloreita vaikka liikuit noin paljon? Jos mä pyöräilisin 18km niin mulla menis 800 kaloria ainaki, mutta mää oonki läski ja huonokuntonen :(

lauantai 19.04.2014 klo 11:32

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-852 kcalToteutunut vaje
1490 kcalTavoite
1138 kcalSyöty (Toteutunut)
-352 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 18.04.2014

Harmaata ja sateista pitkäperjantain aamua! Tuuli reuhtoo sen verran, että ei pyörälenkki kovasti kiinnosta. Eilen piti polkea oikein kovaa jopa alamäessä, kun vastatuuli puski pyörää ja pyöräilijää taaksepäin. :D

Paino junnailee samoissa lukemissa jo ties kuinka monetta viikkoa. Mutta kas kummaa, vaatteisiin on tullut lisätilaa silti. Odotan innolla sitä aamua, kun vaakalukema on pumpsahtanut reippaasti alas.

Nyt alkaa olla vuosi siitä, kun aloin tämän elänmäntaparemonttini. Kyllä ne pienet päivittäiset muutokset vaan ovat tehonneet!

Eilen taas kuului taivaalta Mähähähähähähä-ääntä. Nyt sen kyllä täytyi olla pääsiäisnoita, eikä mikään taivaanvuohi. ;)

Sauvakävely 4 km/h20 minuuttia
Pyöräily, rauhallinen25 minuuttia
Pyöräily, rauhallinen50 minuuttia

1. Mirtsukka sanoi...

Hienoa, että vaatteissa on lisätilaa! Sellainen kertoo hyvää, vaikka kiloissa kaikki muutokset eivät näykään. Varmaankin rasvan määrä on vähentynyt ja lihasta tullut tilalle. :)

Kiitti Ja tsemppiä sinullekin ynnä hyvää ja rauhallista pääsiäistä! :)


perjantai 18.04.2014 klo 13:00

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+424 kcalLiikunta
2414 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-858 kcalToteutunut vaje
1914 kcalTavoite
1556 kcalSyöty (Toteutunut)
-358 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.04.2014

Kiitoksia Mirtsukalle, joka kyseli kuulumisiani! Ihanaa, että täällä pidetään huolta! :)

Viime viikko meni flunssaa potien, ei oikein mistään tullut mitään ja liikunnat olivat nollissa. Tämä viikko on alkanut sitten jo reippaammin - eilen sauvakävelyä ja kävelylenkki kaverin kanssa ja tänään teimme toisen lenkin ihan uutta reittiä pitkin, ihanaa, kun kevät koittaa ja metsäpoluille pääsee seikkailemaan! :)

Kuulin mäkätystä taivaalta, kaksi taivaanvuohea siellä taisi liitää. Hauska ääni!

Pyöräily, rauhallinen15 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 5 minuuttia

1. Mirtsukka sanoi...

Eipä kestä. Onpa kiva, että taas kuulee sinusta ja olet toipunut! Ihanan urheilullinen viikon aloitus sinulla! Minäkin olen ihan innoissani keväästä ja kesän lähestymisestä. Linnut visertelee aamuisin ihan hurjasti. :)

Mukavaa viikon jatkoa ja tsemppiä tavoitteisiin! :)


tiistai 15.04.2014 klo 06:56

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+309 kcalLiikunta
2299 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1160 kcalToteutunut vaje
1799 kcalTavoite
1139 kcalSyöty (Toteutunut)
-660 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 24.03.2014

Hieno iltalenkki tuli tehtyä, upea sää.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 30 minuuttia

1. Mirtsukka sanoi...

Hei, mitä kuuluu? Mukavaa viikon jatkoa! :)

maanantai 14.04.2014 klo 08:21

2. Mirtsukka sanoi...

Kiitti paljon ja tsemppiä myös sinulle tavotteissasi! Mulla vielä riittää matkaa noihin sinun lukemiisi, mutta joku päivä sitten... Leppoisaa iltaa! :)

maanantai 14.04.2014 klo 18:42

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+332 kcalLiikunta
2322 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-805 kcalToteutunut vaje
1822 kcalTavoite
1517 kcalSyöty (Toteutunut)
-305 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 23.03.2014

Vajaan viiden kilometrin kävelylenkki nyt illalla. Päivä menikin melkoisesti sohvalla rentoutuen. Katselin, kun taivaalta sateli jonkun aikaa lumihiutaleita. Nollakeliä pitelee.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia

1. Marjattat sanoi...

Sulla meno reipasta :)
Ite taaperran vain neljä km samassa ajassa.


maanantai 24.03.2014 klo 15:26

2. Sasitam sanoi...

Nyt on hyvät lenkkisäät

tiistai 25.03.2014 klo 16:41

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+185 kcalLiikunta
2175 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-505 kcalToteutunut vaje
1675 kcalTavoite
1670 kcalSyöty (Toteutunut)
-5 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=eija1959