Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 30.06.2008

Makkarat aiheuttivat herätyksen. Miten minulle on tuollaiset tullut, missä välissä? Kymmenisen kiloa on tullut vuodessa lisää. Oikeasti, nyt on parasta jättää se suklaalevy kaupan hyllylle.

Liikunta parasta lääkettä tähänkin asiaan. Kävin juoksemassa sekä eilen että tänään. Fiiliksissäni en katsonut sykerajoja vaan juoksin Björkin Declare Independence-biisin tahtiin liian kovaa. Siitä huolimatta jaksoin juosta loppulenkin hyvin. Ehkei se kunto olekkaan niin rapistunut kuin luulin. Sitä paitsi ehdin jo unohtaa, kuinka kivaa juokseminen on.

Yö meni kyllä sitä vastoin pieleen, vaikka harrastuksen puolesta melko mukava olikin. Kotiin tultua en saanut unta ollenkaan. Lenkin ja koirien ulkoilutuksen jälkeen vasta nukahdin. Aamu yhdeksästä ilta kolmeen. Eh, vähän on rytmi käääntynyt päälaelleen. Nyt pitäisi käydä töiden kimppuun, kunhan aivotkin tästä heräävät.

Muutamia mittoja. Maanantai on varmasti sopiva päivä mittanauhan heiluttamiselle.
Reisi:56cm
Lantio:96cm
Vyötärö:72cm

1. Ronja6 sanoi...

Tsemppiä pudotuspreojektiisi...sitä kyllä täällä samoissa ongelmissa painiskelevilta saa :D

maanantai 30.06.2008 klo 16:32

[ Katso ruokalista! ]

1763 kcalPeruskulutus
+380 kcalLiikunta
2143 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-151 kcalToteutunut vaje
1443 kcalTavoite
1992 kcalSyöty (Toteutunut)
+549 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 01.07.2008

Eilen tuli sitten syötyä liikaa. Pööh. Tänään on tullut koirien kanssa treenailtua ulkona useampi tunti. Siltikin tavoitevaje näyttää ylittyvän. Ei se niin haittaa, koska vajetta kuitenkin on. Tänään jätin kuitenkin puntarin välistä ja kokeillaan huomenna sitten taas.

Vielä ajattelin lähteä kävelylle ja merkata senkin tälle päivälle. Koska en osaa ajatella vuorokauden ihan vielä vaihtuneen, vaikka kello yli puolen yön onkin. Heh. Unirytmi ei ole kyllä yhtään normien mukainen.

[ Katso ruokalista! ]

1902 kcalPeruskulutus
+365 kcalLiikunta
2267 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-771 kcalToteutunut vaje
1567 kcalTavoite
1496 kcalSyöty (Toteutunut)
-71 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 02.07.2008

Katselin tuossa vanhoja kuvia itsestäni. Oonpas minäkin joskus ollut kivassa kuosissa. Pitäisköhän liimata sellainen kuva jääkaapin seinään, jos se vaikka motivoisi enemmän.

Haa, löytyipä joukosta aivan ihana kuva. Minä, mun mies ja mun rakkain koirani istutaan samalla kivellä. Harmi, että en muista, mikä joki on taustalla. Vaellusreissulta otettu neljä vuotta sitten. Ihan pakko oli kuva laittaa tähän tietokoneen viereen, jotta voin sitä ihastella töiden lomassa. Kylläpä me ollaan siinä onnellisen näköisiä.

Lisäys iltasella:
Tänään ei kyllä tule tavoitellut kalorit täyteen. Omasta mielestäni olen tänään syönyt paljon, mutta silti laskuri väittää, että lisää saisi syödä. Taidan kuitenkin kuunnella ennemmin kehoani kuin laskuria.

Aamuinen juoksulenkki oli mukava. Ihanaa kun ei ollut muita liikenteessä. Ei tarvinnut häpeillä omaa taaperrustaan. Miten ihminen voikaan olla näin hidas juoksija. Tappijalkoja ei kai ole luotu kiitämään. Epäreilua.

1. Enilssoni sanoi...

Juoksu lenkki 40min.

perjantai 04.07.2008 klo 18:58

[ Katso ruokalista! ]

1897 kcalPeruskulutus
+327 kcalLiikunta
2224 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-972 kcalToteutunut vaje
1524 kcalTavoite
1252 kcalSyöty (Toteutunut)
-272 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 03.07.2008

Yö valvottu. Ei vielä huvittaisi mennä nukkumaan eikä myöskään aamupainoakaan kokeilla. Koirien kanssa varmaan jotain treenailen ennen nukkumista.

Tänään on ihan paksu ja köntysmäinen olokin. Ei tee yhtään ruokaa mieli. Ehkä unet muuttaa mielen tässäkin suhteessa.

[ Katso ruokalista! ]

1892 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-364 kcalToteutunut vaje
1192 kcalTavoite
1528 kcalSyöty (Toteutunut)
+336 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 04.07.2008

Voiko tämä olla edes totta? Nappi pysyy kiinni. Mulla on ulkoiluhousut, joissa tähän asti nappi on mennyt kiinni, mutta napsahtanut melkein saman tien auki. Ei silti estä käyttöä koiran kävelytyksillä, koska ei ulkopuolisille näy. Tänään se pysyi kiinni koko reippaan tunnin kävelyn ajan! Unohdetaan kuitenkin se seikka, että joskus tarvitsin kyseisiin housuihin vyötä, että pysyivät edes ylhäällä...

1. Enilssoni sanoi...

Koiran ulkoilutus 1h 22 min. Keskiarvo syke 112.

perjantai 04.07.2008 klo 18:57

[ Katso ruokalista! ]

1892 kcalPeruskulutus
+181 kcalLiikunta
2073 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1203 kcalToteutunut vaje
1373 kcalTavoite
870 kcalSyöty (Toteutunut)
-503 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.07.2008

Eilen tuli maisteltua aivan hirvittävää hanasiideriä. Oli muka Crowmooria olevinaan. Vedellä jatkettua litkua sanon minä. Tämän jälkeen teki mieli entistä enemmän old rosea... Jota ei valitettavasti edes alkosta saa. Hmmph.

Laitoin muuten liian pienet farkut pinoon kaappiin kokojärjestyksessä(niitä on kolmet!! *shock*). Toivon mukaan muutaman kuukauden päästä kokeiluvuorossa eka menee päälle.

Kalorit jäi joka tapauksessa eilen vajaiksi, mutta samapa tuo, kun ei nälkäkään ollut ennen kuin tämän päivän puolella.

Lähellä ollaan vitosella alkavaa lukua. Hipheijaa!! Tiedossa on, että tahti jossain vaiheessa hidastuu. Mutta kunhan pysyisi edes laskusuunnassa..

1. Enilssoni sanoi...

Taas on ihan ähky olo, joten menee taas yli tavoitevajeen. Ilmeisesti suklaa on ollut se mun paisuttaja, koska sitä en ole kertakaan kalorilaskennan aikana syönyt. Vielä hetken ajattelin olla kokonaan ilman.
Huomenna taas uusi päivä ja uudet kujeet.


sunnuntai 06.07.2008 klo 00:41

[ Katso ruokalista! ]

1885 kcalPeruskulutus
+402 kcalLiikunta
2287 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1144 kcalToteutunut vaje
1587 kcalTavoite
1143 kcalSyöty (Toteutunut)
-444 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.07.2008

Salmiakkia! Mun lempparia! No ihan koko rasiaa en ole vielä ainakaan tyhjentänyt. Voi että, maistui hyvältä.

Ruokaa mä en sitten ole tänään jaksanut syödä. Pitäisi varmaan yrittää syödä jotain pientä, jotta illalla laskennoissa ei tule nälkä.

[ Katso ruokalista! ]

1887 kcalPeruskulutus
+120 kcalLiikunta
2007 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1355 kcalToteutunut vaje
1307 kcalTavoite
652 kcalSyöty (Toteutunut)
-655 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=enilssoni