Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 02.11.2010

Menipä eilinen hyvin. Mutta tämmösen satakiloisen keijun jälkimaininkeja oli tietenkin, että aamulla vasen kantapää teki stopin (rasittunut?) ja oikeen jalan polvi vähän kipuili tossa polkiessa töihin.

Mä tosiaan, pyöräilen töihin aina kun huvittaa ja jaksan ja matkaa tulee siis päivässä yhteensä sen 20 km. Ei se paljoa ole, 25-30 min/suunta, mutta kyllä ainakin aamulla tulee hyvä olo. Paitsi tänään kun molempiin jalkoihin sattui ja eilisen treenin ansiosta oli muutenkin jalat vähän...no väsyneet :)

Poju on jo vuoden ja 4 kk. Tykkään imettämisestä tosi paljon, eikä mua haittais taaperoimettää vaikka 2-vuotiaaks, mut näköjään toi imetys stoppaa mun aineenvaihdunnan tai jotain... oon yrittänyt nyt pikkuhiljaa lopetella, mut eilen 39 asteinen pieni taas halus rintaa, halus ja halus...ja söi ja söi... eipä sitä äiti raaskinut sairasta huudattaa taaskaan :( Saapa nähdä, miten taas tänään...

Uskaltauduin vaa'allekin ja paino on vaan noussut, nyt jo 97 kiloa. Olen laittanut noita ruokalistoja julkiseks, että saa kyllä kommentoida et mikä ihme tässä on. Sen teoriakäyrän mukaan pitäs jo painaa alle 95 kiloa :) Kyllä on niin sitkeessä tää ihra tässä muijassa, ettei oo tosikaan. Ennen raskautta sain jotenkin painoa heilahtelemaan mut nyt suunta on ollut vaan ylöspäin.

Käytiin tänään syömässä semmosessa adventtikirkon kasvisravintolassa. Tajuttoman hyvää ruokaa, vaan vähän hankaluuksia merkata tänne. Yritin jotenkuten arvioida ruoka-aineita ja määriä...miten te muut teette jos käytte syömässä jossain ulkona eikä kyseisen ravintolan ruoka-annosta löydy täältä??

To+pe virossa (jos toi pieni poju nyt paranee kuumeesta). Tuskinpa merkkailen kaloreita, nautin vaan olostani :D

1. Poonah sanoi...

Niin, kyllähän sitä vähän tuntee olevansa puun ja kuoren välissä kun haluaisi olla hyvä työntekijä ja samaan aikaan vastuullinen vanhempi eikä viedä lasta hoitoon kipeänä/puolikuntoisena. Sitten pitää tehdä valintoja ja kylläpä tuo lapsi työn voittaa..

tiistai 02.11.2010 klo 11:18

2. Poonah sanoi...

..luonnollisesti. Sitä kun on vaan aina ollut niin tunnollinen työssään ja kun pidän siitä mitä teen ni tuntuu ettei sitä enää kykene oikein mihinkään. Aika kova mimmi olet kun vielä poljet tuollaisen matkan töihin. Minäkin kesällä poljen työmatkat..

tiistai 02.11.2010 klo 11:20

3. Poonah sanoi...

..mutta kyllä tahti hidastu heti ensimmäisten kylmien syyssateiden myötä. :)

tiistai 02.11.2010 klo 11:21

[ Katso ruokalista! ]

2123 kcalPeruskulutus
+394 kcalLiikunta
2517 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-907 kcalToteutunut vaje
2017 kcalTavoite
1610 kcalSyöty (Toteutunut)
-407 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 29.10.2010

Vitsit. Tähän vähän lukemia. Ptiituus 161. Hääpäivänä painoin 76 kiloa ja liikuin hyvin paljon (4-5 kertaa viikossa ainakin bodypumpia, steppiä, combatia ja juoksua).

Raskaaksi tulin syksyllä 2008, paino vaihteli 80 molemmin puolin. Ennen raskautta edelleen 10 km juoksulenkki ei ollut ongelma. Steppitunnilla kävin vielä rv. 35 tosin ilman korokkeita. Synnärillä painoin 96 ja synnytyksen jälkeen 92-94. Paino tippui itsestään 88 kiloon ja sittemmin imetysaikana on noussut takaisin 96 kiloon.

Ja kun tähän yhdistetään paljon vähäisempi liikkuminen, niin lopputulos ei ole kovin hyvä. Poika valvotti tosi paljon noin puolen vuoden ajan, joten liitän väsymyksen holtittomaan painon nousuun. Nyt on aika palautua.

Tahtotilani on laihtua takaisin siihen 80 kiloon. Haluan toisen lapsen mutta ensin on päästävä ekoista raskauskiloista. Elämäntapamuutoshan tässä on myös tärkeää, mutta aikaakaan ei ole liikaa.

Yritän muistaa syödä 500 gr vihanneksia joka päivä. Olen huomannut jo senkin pelkästään ehkäisevän ahmimista ja makean syömistä :)

[ Katso ruokalista! ]

2278 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-889 kcalToteutunut vaje
1778 kcalTavoite
1389 kcalSyöty (Toteutunut)
-389 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=iiris77