Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 06.01.2008

Tänään alkoi laihdutus, laskuri ei vaan anna pistää tavoitteeksi yltiöpäistä 75 kg kesäkuun alkuun.. :) No jos pääsen edes laskurin antamaan tavoitteiseen niin olen onnellinen! Eli 1.6. 79.60kg!

Kokeilen ensin tätä siten, että yritän syödä oman pääni mukaan järkevästi ja katsoa, mitä tämä antaa tulokseksi. Jos tulee kamalia heittoja, niin pitää sitten katsoa ohjeita!

Urheilua ei vaan voi harrastaa ennen kuin selkä paranee :S Ainoastaan kävelyä, mutta se on niiin tylsää varsinkin yksn! Eilen oli kivaa, käytiin kavereiden kanssa kävelemässä 45 minsaa! Mutta sitten itsesäälissä illan kulutinkin syömällä itse tehtyä caesar -salaattia!

Haluaisi aloittaa Elixiassa käynnit ja maksaa järjettömän kuukausimaksun, mutta ei vaan voi vielä :S

Säädinpä uudestaan sen todellisen tavoitteen eli vuoden loppuun mennessä 59 kg.. Ei paljon muutosta pudotukseen, mut nyt ei näytä kilomäärää viikossa :O

[ Katso ruokalista! ]

1933 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-795 kcalToteutunut vaje
1233 kcalTavoite
1138 kcalSyöty (Toteutunut)
-95 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.01.2008

Jee aamulla oli 1 kg lähtenyt :D Tätä vauhtia, kun meniskin.. Nyt jo kyllä hermostuttaa tämän päivän sujuminen, iltapäivällä olisi kakkukahvit työkaverin jäädessä eläkkeelle.. Pitää katsoa, pitäisikö siitä kieltäytyä =S

Höh yli meni, mutta tulikin syötyä töissä fetapiirakkaa ja täytekakkua, taidan fuskata ja olla merkitsemättä 2 konvehtia.. tai no merkitään nyt kaikki! Nyt meni yli, ei millään riittänyt, olisi varmaan riittänyt hyvinkin ilman täytekakkua ja fetapiirakkaa!

Ihme hommaa toi kuitujen saanti, en tiiä kyllä miten saan niitä, pitää ruveta kai tutkimaan!

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1922 kcalPeruskulutus
+80 kcalLiikunta
2002 kcalKokonaiskulutus
-682 kcalTavoitevaje
-392 kcalToteutunut vaje
1320 kcalTavoite
1610 kcalSyöty (Toteutunut)
+290 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.01.2008

Nonih, paino pysyi samana eli 94 kg, hyvä juttu! Olis tietty voinut lähteä vaikka kilo taas =P

Kävelin tänään töistä 40 minuuttia kotiinpäin, sitten oli reidet jäässä ja selkä jumissa, joten bussiin!

Mittailin tänään huvikseni muitakin lukuja, vyötärömitta 112 cm, elikkä Huomattavasti kohonnut riski lihavuudesta johtuviin sairauksiin!

Muutenhan painoindeksini kertoo vaikeasta lihavuudesta :S Aloittaessani toissapäivänä luvut olivat näin: Painoindeksisi on: 36.2

Se tarkoittaa, että olet vaikeasti lihava. Sinulla on suositukseen nähden liikapainoa 29.7 kiloa. Hmm eli aion laihduttaa enemmän! :D

Äh iski illalla ruisleipähimo ja vetäsin 4 leipää =S No ei pahasti yli, vaikka kuitenki meni taas! Sain vihdoinkin kuidut kohdalleen!

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1922 kcalPeruskulutus
+160 kcalLiikunta
2082 kcalKokonaiskulutus
-684 kcalTavoitevaje
-519 kcalToteutunut vaje
1398 kcalTavoite
1563 kcalSyöty (Toteutunut)
+165 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.01.2008

Ärgh nyt ei riitä sitten millään mikään :S Urheilla ei kyl tänään voi mitään (siis sitä ainoatakaan lajia eli kävelyä) selkä on ihan jumis, aion maata vain sohvalla! onkohan mulla liian kova tavoite, ei toi ruoka riitä mihinkään! Ja nyt ylimääräistä on ainoastaan ollut 2 keksiä :S

ELikkä oli sitten pakko muuttaa tätä systeemiä terveellisemmäksi, elikkä tavoitteeksi n. 0.5 kg viikko, tarkistetaanpa vielä tarkasti, no piti paikkaansa, hitto vieköön. Sitten en ole edes vielä normipainossa 31.12.2008 :S En sit tiiä, pitäskö laittaa vielä pitemmälle tuo, no en hitto, menis kesäkuulle 2009.. NO katotaan, mitä vuoden päästä on tuloksena ja tehdään sit uudestaan. Sitten kun voin urheilla niin taidan nostaa tota tavoitetta, nyt se ei vaan onnistu.

Mutta iloinen uutinen on se, että olen edellä aikatauluani :)

[ Katso ruokalista! ]

1923 kcalKokonaiskulutus
-492 kcalTavoitevaje
-552 kcalToteutunut vaje
1431 kcalTavoite
1371 kcalSyöty (Toteutunut)
-60 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.01.2008

Jee tänään oli lähtenyt yllättäen kilo?! Ihme juttu, no saa nähä onko huomenna sitten kilo lisää, kun tänään vähän herkutetlin! Kerrankin kasvikset täynnä, kun söin järjettömän ison salaattiannoksen stokkan kahviossa!

Edes paino ei ny ilahduta, kun vituttaa työasiat!

Hmm painoindeksi tippunut aloituksesta 0.8 ja paino 2 kg :) Tätä menoa kun jatkuiskin! Mutta nyt lähtee varmaan nesteet ja pöhö..

Sitten kun on 78 kg, ni on enää lievä lihavuus, mut 91 kg kun painan niin oon jo tippunut vaikeasta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen.. Iloita sitä pitää siitäkin sit!

[ Katso ruokalista! ]

1912 kcalKokonaiskulutus
-471 kcalTavoitevaje
-419 kcalToteutunut vaje
1441 kcalTavoite
1493 kcalSyöty (Toteutunut)
+52 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.01.2008

[ Katso ruokalista! ]

1913 kcalKokonaiskulutus
-475 kcalTavoitevaje
33 kcalToteutuneet pluskalorit
1438 kcalTavoite
1946 kcalSyöty (Toteutunut)
+508 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.01.2008

[ Katso ruokalista! ]

1912 kcalKokonaiskulutus
-474 kcalTavoitevaje
986 kcalToteutuneet pluskalorit
1438 kcalTavoite
2898 kcalSyöty (Toteutunut)
+1460 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=krista74