lauantai 03.11.2012

Nyt taas kolmatta suht onnistunutta "dieetti"päivää aloittelemassa. Eilen illalla söin 2 mentoskarkkia "saadakseni pahan maun pois suusta". Noh onneksi vain kaksi. Muutoin en ole herkkuihin kajonnut, vaikka kaapit on niitä pullollaan. Kun tekee mieli, menen tupakalle tai laitan purkan suuhun. Välillä syön vähän reilummin vaikkei juuri nälkää olisi, ja välillä vain pienen hedelmän todella suureen nälkään. Vähän tunnustelen itseäni ja syön fiilispohjalta. Pitäen kuitenkin annokoot kurissa, ettei ihan ylettömyyksiin mennä. Ja tietenkin syötävän ruoan mahdollisimman kevyenä ja terveellisenä. Unohdan aina ottaa noi vitamiinit ja veden juominen on, miksi, niin vaikeeta.

En ole vieläkään halunnut mennä vaa'alle. Tai muistanut. Kaikki aikanaan. Nyt mulla on ihan hyvä fiilis siitä että nautin superisti aamupalastani, joka sisälsi 100g turkkijugua, 20g mustikoita, 80g mansikoita ja 15g kuitupitoisia kaurahiutaleita. Oli tosi hyvää kun laittoi kaikki kuppiin ja muussasi keskenään. Ja ainiin, 2tl tietysti makeutusjauhetta. Hyvä fiilis aamupalasta nauttimisesta, ja siitä että se täytti vatsan. Hyvä olo fyysisesti, surullinen vaan on mieli.

Kohta meen saunaan ja illalla aattelin vetää kännit. Tiedän, se lihottaa. Käytän tekosyynä sitä että nyt on jäljellä pari viimeistä lomapäivää ennenkun työt alkaa. Vaikka onhan mulla jatkossakin viikonloput yleensä töistä vapaata. Yleensä. Eli ei olisi pakko mennä tänään. Noh, en aiokaan päättää nyt. Ei mun päätökset ikinä pidä. Mä meen fiilispohjalta. Ehkä nautin omasta ajasta kotona, siivoan, käyn saunassa ja hinnoittelen kirppistavaroita. Ja yritän mennä aikasin nukkumaan. Ehkä juon illalla vain lasillisen punaviiniä rentoutuakseni. Saa nähdä. Mieli vähän hukassa mut ei se mitään. Niin se on ollut vähän aina.

torstai 01.11.2012

Painokäyrä ei ihan pidä paikkaansa tällä hetkellä. Mä yritän saada tänne realistisen painon laitettua. Se keikkuu jossakin 64-65kilon hujakoilla. Niinkuin mulle aina käy, mä vaan jätin sen edellisen dieetin unholaan ja söin ja söin ja söin. Tänään mä olen hillinnyt itseäni, juonut jo litran vettä (uskokaa pois, veden juominen on mulle jostain syystä tosi vaikeeta joten tää on suorastaan saavutus) ja syönyt pääasiassa puhdasta ruokaa. Noh, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, kauraleseitä, maitoa, vähärasvaista fetajuustoa, kananmunia. Eli aamupalaksi smoothie, vähän myöhemmin pieni fetamunakas ja puolikas tomaatti, nyt toinen puoli tomaatista jälleen fetan kanssa ja satsuma. Tiedättekö, mua vaan ahdistaa. Ahdistaa ja ahdistaa ja ahdistaa. Mulla loppuu loma sunnuntaina ja työt alkaa maanantaina. Mä en halua mennä. Mä en jaksa. Mulla on nyt just sellanen oikein yybersuperliioiteltu kaamosmasennus. Mä en jaksa mitään. Unirytmit on menny vähän sekasin, syön suruuni, oon koko ajan surullinen, eli syön koko ajan. Syön kunnes oon niin väsy etten jaksa kuin nukkua jolloin saan ajan kulumaan nopeiten. Sitä mä olen tässä tehnyt. Nyt mä yritän vähän tsempata ja mulla on marraskuuksi maksettu salijäsenyys ja bussikortti, eli on mahdollisuus mennä. Mä lupasin itelleni etten koske karkkiin ja pizzaan. Ne on ehkä ne pahimmat. Niitä menee KOKO ajan. Mä oon alkanu kirjottaa muotihömppäblogia, jotta saisin mun ajatuksia keskittymään muuhun kuin masenteluun tai syömiseen. Se myös kannustaa huolehtimaan itsestä koska ei muille oo ollenkaan kiva kertoa että nyt menee huonosti. Oikeasti. Aina haluisi vaan kertoa että menee hyvin. Jos teitä kiinnostaa lukea tyttöjen hömppäjuttuja niin mä laitan tohon alas sen linkin. Kommentoida saa Mut huomautan että se on vielä ihan alkutekijöissään. Mä tunnen itseni aika usein yksinäiseksi mutta se ei johdu siitä että joutuisin olemaan yksin koska mulla ei ole ketään. Mulla on perhe, ystäviä ja ihana poikaystävä/mies/miksi sitä nyt voi kutsua. Oonko mä jo niin vanha että mulla on "mies". En osaa sanoa. Ainakin pää on sekasin kun teinitytöllä. Yksinäisyys ja tyhjyyden tunne johtuu näistä omista jutuista. Siitä etten tee asioille mitään. Istun täällä tietokoneen ääressä perse homeessa tunti tolkulla päivittäin ja valvon kun pitäisi nukkua. Miks mä olen näin vaikea ja laiska? Miks mä en vaan ota itseäni niskasta kiinni ja mene/tee/lähde? Siinä vasta kysymys. Toivottavasti en ole ainoa joka näitä asioita miettii. Joskus mä todella toivoisin että mulla olis lapsenvahti jolle ei sanota "ei". Joka repis mut täältä ja pakottais tekemään asioita. Pakottais lopettamaan syömisen. Pakottais siivoamaan. Pakottais liikkumaan. Pakottais arvostamaan elämää ja arjen pieniä asioita. Et mä vaan oppisin enkä aina palais kerta toisensa jälkeen tähän samaan tilanteeseen. Kun mä tiedän että mä olen perusluonteeltani iloinen, värikäs, yllätyksellinen, mielenkiintoinen ja temperamenttinen ihminen. Jos mä oisin oma itseni, mä useimmiten hymyilisin. Mä oisin onnellinen. Mut mul on tää HYVIN negatiivisia asioita höpisevä takaraivo. Aivot. Miksei ole iloisuus/ahkeruusnappeja päässä? Tai sellainen nappi, jossa lukee "lopeta ruikutus". Mä painaisin sitä heti. Koska vaikka mä miten päätän että nyt tää loppuu, ei se lopu. Kaikki on hetken teeskentelyä ja sitten totuus tulee taas esiin. Pahoittelen tätä avautumista.
Blogiini tästä: Siirry sivulle!