Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 04.12.2009

Tänään taas jumppaan. Oli pakko pitää eilen lepopäivä, kun ei vanhan kroppa jaksa. Viime kerralla pumpin jälkeen huimasi aika mukavasti, niin päätin pitää lepopäivän. No, olen mä aika ahkerasti huhkinutkin.

Kotiin suunnittelin lähteväni sunnuntaina, mutta saa nähdä, miten käy. Auto kenkkuilee sen verran mukavasti, että tuleekohan tästä mitään. Onneksi tuli veronpalautukset, niin voi yrittää saada auton kuntoon. Turvallinenhan tuo auto on - ei voi joutua kolariin, kun auto ei kerran käynnisty ;)

Body balance50 minuuttia

1. Peehonen sanoi...

No juu taitaa greyt olla samanlaisia hienoperseitä. .mut niin ihania ;) Sulla putoo kyl paino niin upeesti et oikein kateeks käy :)

perjantai 04.12.2009 klo 14:07

[ Katso ruokalista! ]

1886 kcalPeruskulutus
+283 kcalLiikunta
2169 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-238 kcalToteutunut vaje
1669 kcalTavoite
1931 kcalSyöty (Toteutunut)
+262 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.12.2009

Dodii, tulipa sitten eilen sorruttua. Tuli otettua vähän ölppänderiä illan kuluksi. Aika selkärangatonta...

Bodypump45 minuuttia

1. Peehonen sanoi...

Jaa sielläkin sorruttiin :) Mä vetelin joulutorttuja mahan turvoksiin !

lauantai 05.12.2009 klo 12:02

2. Peehonen sanoi...

Näin minäkin päättelin ;)

lauantai 05.12.2009 klo 13:34

[ Katso ruokalista! ]

1876 kcalPeruskulutus
+311 kcalLiikunta
2187 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-785 kcalToteutunut vaje
1687 kcalTavoite
1402 kcalSyöty (Toteutunut)
-285 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.12.2009

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Bodypump45 minuuttia

1. Peehonen sanoi...

Sitä samaa sinne!

sunnuntai 06.12.2009 klo 12:45

[ Katso ruokalista! ]

1887 kcalPeruskulutus
+241 kcalLiikunta
2128 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-570 kcalToteutunut vaje
1628 kcalTavoite
1558 kcalSyöty (Toteutunut)
-70 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.12.2009

Jippii! Tänään Suomeen [KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
172 kcalToteutuneet pluskalorit
1384 kcalTavoite
2056 kcalSyöty (Toteutunut)
+672 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.12.2009

Suomessa taas vaihteeksi. Kävin tänään Pumpissa paikallisessa kuntosalissa ja oli ihan mukavaa. On kyllä oma sali parempi - tai sitten se johtuu vaan tottumuksesta.

Piti mennä reippaana kirjastoon lukemaankin, mutta väsytti niin paljon eilinen matkustaminen, että jäi sitten se tältä päivältä haaveeksi. Huomenna pitää siinä suhteessa ryhdistäytyä.

Bodypump55 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+384 kcalLiikunta
2268 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-681 kcalToteutunut vaje
1768 kcalTavoite
1587 kcalSyöty (Toteutunut)
-181 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.12.2009

Piti mennä sinne EasyLineen, mutta nukuin pommiin...

Easyline kiertoharjoittelu1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-269 kcalToteutunut vaje
1384 kcalTavoite
1615 kcalSyöty (Toteutunut)
+232 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.12.2009

Hoo, kävin tänään tuossa EasyLinessä. Ei ollut kovin iisiä ;)

Syömiset ovat taas vähän mitä sattuu, kun on täällä kotomaassa. Virossa neitsytkammiossa mädäntyessä kaikki on helpompaa - paitsi, että tulee mökkihöperöksi ilman seuraa ;)

Easyline kiertoharjoittelu1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+509 kcalLiikunta
2393 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-487 kcalToteutunut vaje
1893 kcalTavoite
1906 kcalSyöty (Toteutunut)
+13 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=marinol