Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 26.04.2011

Tänään se sitten alkaa. Painoa on kertynyt huimat 118,5 kiloa. Ällöttävää! En itse näe itseäni tämän painoisena, aina kun menen sovittamaan vaatteita, hämmästyn kuinka suuri olenkaan.

Kuinka uskomattomalta se kuulostaakin, olen noin parin vuoden aikana lihonut 50 kiloa. Pari vuotta sitten laihdutin painonvartijoiden kanssa 15 kiloa ja lopulta painoin ihanat 69 kiloa ja olin siitä niin huiman ylpeä! Poikaystäväni erään onnettomuuden jälkeen, jotain kuitenkin muuttui ja aloin taas lihoa ja jäin sille tielle. Asumme nykyään avoliitossa ja me molemmat yritämme.. korjaan, aiomme laihduttaa! Minulla on koko elämäni ajan ollut taipumusta lihavuuteen, rakastan herkuttelemista ja helposti napostelen jotain ruokaa kun katson esimerkiksi televisiota. Nyt tämä on kuitenkin mennyt aivan liian pitkälle!

Tavoitteenani on saada nuo 50 kiloa taas pois, se ei tule olemaan helppoa, se ei käy nopeasti vaan siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja motivaatiota. Onneksi minulla on kannustava perhe ja ystävät, jotka auttavat ja tukevat tarvittaessa.

Let´s get this thing started! :)

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)30 minuuttia

1. Hylje72 sanoi...

Täältä varmaan saat tukea silloinkin, kun ystävät ja perhe väsyvät. Kaikki ovat samalla asialla, eli toive saada syöminen asialliseksi :)
Tsemppiä! :D


tiistai 26.04.2011 klo 14:50

2. Special78 sanoi...

Tervetuloa, upeaa että olet täällä =)

tiistai 26.04.2011 klo 16:39

3. Silu sanoi...

Tsemppiä! :)

tiistai 26.04.2011 klo 19:09

4. Sachiel sanoi...

Tervetuloa ja tsemppiä :)

keskiviikko 27.04.2011 klo 06:39

[ Katso ruokalista! ]

2448 kcalPeruskulutus
+127 kcalLiikunta
2575 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1600 kcalToteutunut vaje
2075 kcalTavoite
975 kcalSyöty (Toteutunut)
-1100 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 27.04.2011

No niin, yhdessä yössä ehtikin lähteä jo puoli kiloa. Nestettä kylläkin, mutta silti motivoi taas jatkamaan kun näkee tuloksia.

Tätä päiväkirjaa tehtäessä todella näkee, mitä tekee väärin. Esimerkiksi tajuan, että enhän mä syö lainkaan vihanneksia tai hedelmiä! Tänään käyn kaupassa ostoslistan kanssa ja ostan kaikkia terveellisiä välipaloja ja illalliseksi katselin jos tekisin kanaa. :)

Karkea arviointi, kohtalainen45 minuuttia

1. Imppu1103 sanoi...

Tulosten näkeminen heti aluksi motivoi hirmuisesti! :) Olivat sitten nesteitä tai mitä tahansa! Mulla on edessä lähes samanlainen urakka kuin sinulla. Samoin olen itse huomannut, etten ole syönyt juuri kasviksia, saatika sitten juonut vettä..

keskiviikko 27.04.2011 klo 12:10

2. Majju sanoi...

Ihanan positiivisella asenteella olet liikkeellä, se on jo todella loistava alku ! tsemppiä sinulle ! :)

torstai 28.04.2011 klo 17:36

[ Katso ruokalista! ]

2664 kcalPeruskulutus
+359 kcalLiikunta
3023 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1648 kcalToteutunut vaje
2523 kcalTavoite
1375 kcalSyöty (Toteutunut)
-1148 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 28.04.2011

Wihuuu, reilu kilo jo lähteny. Eilen vähän mietin, että minkäköhänlainen tulos aamulla tulee ku ei tuntunu illalla olevan nälkä yhtään. Mutta kyllähän sieltä taas se 600 grammaa oli lähteny. Tänään luvassa Playstationin Moven pelaamista ja pientä kävelylenkkiä. :)

Tähän asti opittua:

- Juo paljon vettä! Tuntuu, että pelkästään jääveden juomisesta jo laihtuu.
- Itse syön päivälliseni melko myöhään, joskus klo 19-20 aikoihin, jolloin illemmalla ei tee mieli enää napostella kun vatsa on edelleen täynnä.
- Päivän aikana kannattaa syödä pari välipalaa, ettei nälkä yllätä ja syö sitten jotain huonoa.

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)40 minuuttia

1. Teba86 sanoi...

Mä olen kans pohtinu josko koittas kovempaa tavotetta ja palkitsis sitte ittensä alkuvuonna ulkomaanmatkalla. (tai siis yllytän äiteetä jotta jos mä laihun tarpeeks ni hän maksakoot matkan) :D
Mutta saa ny nähä pääsenkä ees ekaan tavotteeseen. (-15kg)


torstai 28.04.2011 klo 20:53

2. Imppu1103 sanoi...

Sä oot päässyt urakassa hienoon alkuun jo :) Kohta huomaat, kuinka jaksaa liikkua paremmin kun saa nesteet liikkeelle. Mulle ei ainakaan tule läheskään yhtä helposti hiki kun aiemmin ja jalka on kevyempi paljon pidempään :) Ja totta tup veden juominen,

torstai 28.04.2011 klo 22:13

3. Imppu1103 sanoi...

Tuntuu kyllä että sekin yksistään laihduttaa :D Moni ei juo tarpeeksi vettä ja siksi paino junnaa paikallaan.. Kaipa se vesi kuljettaa kuona-aineita yms. shaibaa pois elimistöstä, eikä se kerry sinne kiloja tuomaan ;)

torstai 28.04.2011 klo 22:15

[ Katso ruokalista! ]

2655 kcalPeruskulutus
+161 kcalLiikunta
2816 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1228 kcalToteutunut vaje
2316 kcalTavoite
1588 kcalSyöty (Toteutunut)
-728 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 29.04.2011

Ja paino pysyi samana eilisestä. En tiedä ihan mistä johtuisi, koska kaloreita ei tullu ku reilut 1500 ja kävin kävelylenkilläkin. Mutta ei tästä lannistustuta vaan jatketaan. :)

1. Sirpy sanoi...

Tsemppiä! Kyllä se paino sieltä alaspäin tulee :) malttia, malttia

perjantai 29.04.2011 klo 17:29

2. Imppu1103 sanoi...

Juu, paino saattaa vähän aikaa junnata kun ekat nesteet on lähteneet. Sitten taas hetken päästä putoaa humauksessa :)

perjantai 29.04.2011 klo 18:21

[ Katso ruokalista! ]

2655 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1350 kcalToteutunut vaje
2155 kcalTavoite
1306 kcalSyöty (Toteutunut)
-850 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 30.04.2011

Tervetuloa mun elämään! Syön yhden pienen purkin Ben & Jerrysin jäätelöä (kalorit yhteensä jotain 1300) ja silti lihon heti puoli kiloa. Uskon kyllä, että kyseessä on vain turvotusta, nesteiden kerääntymistä kehoon tms. mutta miten tää on mahdollista? Miten ihminen voi lihota näin helposti.

Ärsyttävää! Tänään sitten on taas vähän "huono" päivä laihdutukselle, koska on vappu ja juhlat tulossa. Juomista tänään siis tiedossa ja suuria kalorimääriä. Toivottavasti siis tämän viikon kilon pudotus ei mene nyt ihan kankkulan kaivoon. :(

1. Imppu1103 sanoi...

Tosi makean tai tosi suolaisen ruuan syöminen saattaa nostaa painoa parikin kiloa.. Jos siihen päälle liikkuu niin, että saa lihakset kipeiksi, niin se voi tehdä toiset 2kg lisäpainoa. Kun muistaa vaan kitata sitä vettä niin tilanne kyllä tasaantuu .....

maanantai 02.05.2011 klo 18:22

2. Imppu1103 sanoi...

.... muutaman päivän sisällä :) Ja niinhän se on, että mikä kiloina tulee se grammoina lähtee. Elämä on epäreilua :/

maanantai 02.05.2011 klo 18:24

[ Katso ruokalista! ]

2663 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
306 kcalToteutuneet pluskalorit
2163 kcalTavoite
2969 kcalSyöty (Toteutunut)
+806 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 02.05.2011

Ja eiköhän taas aloiteta alusta, kun tää idiootti kroppa lihoo kaikesta. :(

1. Imppu1103 sanoi...

Kyllä se siitä!! Kun pääsee vaan oikeanlaiseen päivärytmiin ruokailujen ja liikunnan kanssa niin sitkeys palkitaan :) Mulla muuten rupes kukkiin naama kun alotin terveellisen elämän.. Kuona-aineen puskee ihon läpi.. Very nice :P

maanantai 02.05.2011 klo 18:31

[ Katso ruokalista! ]

2686 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1345 kcalToteutunut vaje
2186 kcalTavoite
1341 kcalSyöty (Toteutunut)
-845 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 03.05.2011

Eilisestä lähtenyt muutama sata grammaa. Tuntuu kyllä vähän, että vatsa olisi jumissa. Jos se tästä paranisi. Pitäisi hankkia uudet liikuntavarusteet, varsinkin housut koska aion nyt alkaa käydä useammin tuolla kuntosalilla, mihin mulla on jäsenyys. Edelliset jumppahousut on käyny vähän liian pieniksi. :(

Klo 19.00 Huhhuh, kuinka on täysi olo nakeista ja muuseista. Tuli käytyä erittäin nälkäisenä kaupassa, mutta mukaan ei tullut minkäänlaisia herkkuja. :) Tänään vielä ceasar salaattia ja sitten onkin syöty tarpeeksi.

[ Katso ruokalista! ]

2682 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1237 kcalToteutunut vaje
2182 kcalTavoite
1445 kcalSyöty (Toteutunut)
-737 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=milailai