Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 15.10.2010

Ei ois pitäny eilen ahertaa. Aamuturvotukset laihduttajan pahin inhokki.
Ja mulla niitä on, jo johtuen perussairaudesta... kilppari ko toimii vajaalla ja purkista otetaa hormonit, ja välistä ko unohtuu moinen pilleri (lue pillereihin tulee pittempi väli) niin johan on aamulla turvonnut ko turnipsi!!!!
Toisaaltas, nythän ollaan pikku hiljaa jo siinä mun "oikeassa" painossa. kun oikea painohan voi olla jopa 10kg vähempi. ts. samoilla syömisillä ja liikkumisilla pitkällä aika välillä seurattuna painon vaihtelu voi olla jopa sen 10kg.
en tiedä mistä mä kuulin tai luin tuon jutun. ja siihenhän siis perustuu se, että ekat maagiset 10kg voi olla ihan peace of cake juttu, sitten alkaa tosi laihdutus. Tosin, 10kg jälkeen useimmilla varmaan loppuu myös se motivaatio ja itse hillintä.
Niinkuin minulle kävi tänään, 1 pötkö ööö olikos se cloetta suklaata ja sitten yks pussillinen tv-mix karkkeja, + muutama pala omenapiirasta--- siiis TÄNÄÄN 3h sisään!!!
ja unohtamatta douping pulloa (pepsimaxin 1,5l)


nyt sit herää kysymys. Syödäkkö vai ei tänää? vai odottaakko aamuun jolloin on taas ihan hirmu iso nälkä ja ajatus ei kulje jolloin syömiset on sen jälkeen mitä sattuu? Ehkä jatkamme normaalia elämää tämän jälkeen... elämä jatkuu eikö?


Muoks: 18.02
nyt olisi sopiva hetki hypätä "hevosen selkään" niinko äitee muori ruukaa sanoa tosta meidän nurkassa könöttävästä kaverista... mutta mitä sitä samalla tekisi, jotta menisi siittä pirun tylsäsästä polkemisesta ajatukset ohi....... noh, sykemittarilla leikin sitten jos muuta en keksi.

20.08

puuh, ja huh, 2h kuntopyörän selässä... tätäkö mä joudun lopun elämää tekemään jos mässäilen?

Kuntopyöräily, kevyt2 tuntia
Vatsalihasliikkeety15 minuuttia
Venyttely treenin jälkeen10 minuuttia

1. Silverskies sanoi...

Ei lipsumisista kannata ottaa stressiä, ja tärkeintä on jatkaa normaaliin tapaan eikä esim. olla syömättä. Syömättömyydellä tosiaan saa aikaan vaan heikotusta (jollon liikunta ei kulje täydellä teholla) ja todennäköisesti lisää mässäilyä :)

perjantai 15.10.2010 klo 20:39

2. Vinnienna sanoi...

Siirry sivulle!

lukasepa huviksesi. Ainakin muhun tuo sopii täysin.. kun hiilareille antaa pikkusormen, ne täyttää koko mahan ja ahterin, ja reidet ja..


perjantai 15.10.2010 klo 20:50

3. Piksteriina sanoi...

Tsemppiä!

lauantai 16.10.2010 klo 09:28

[ Katso ruokalista! ]

2629 kcalPeruskulutus
+555 kcalLiikunta
3184 kcalKokonaiskulutus
-1110 kcalTavoitevaje
-362 kcalToteutunut vaje
2074 kcalTavoite
2822 kcalSyöty (Toteutunut)
+748 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 16.10.2010

Onse kamalan vaikiaa, saada ympyrä, porkkanat, tähkät ja vesilasit kohdilleen...
vesilasit jätin iltaan... mutta huhhuh mikä työ.
Noh kalorit pysy rajoissaan \o/

illalla viellä 1-2h kuntopyörää suunnitlemissa

Kuntopyörään pääsyä ootellessa (ähky) niin voisin kirjoitella viikon kokemuksiani.
Tää viikko on mennyt multa loistavasti. Hienosti, ekan viikon aikana painoa on tippunut 5,2 kg.
Ja yhdet housut jäänyt väljiksi. Harmi vain, ne oli jopa 1vkon vanhat! ja tilasin ne jopa merten takaa (yoursclothingin) mutta toisaalta ei se harmita. Enempi harmittaisi, jos en mahtuisi niihin enää :P
äitini myös sanoi, että alaosani oisi kutistunut selvästi, 2vkoa sitten näin hänet viimeksi... tiedä sitten, sanoiko vain. mutta kiva kuulla että jokin on tehonnut. Harmi ko en ollut mitannut mitään. Mutta nyt, nyt ajattelin ottaa iltamitat, koska luusisin, näiden mittojen olevan lähempänä todellisuutta viikon takaiseen tilanteeseen.

siivousta1 tunti 13 minuuttia
siivousta31 minuuttia

1. Vinnienna sanoi...

Tähkissä ja porkkanoissa on se "vika" että jos ei kaikista etsi finelin lukemia, niin kaikki ei välttis kirjaudu.. Itse ihmettelin taannoin miksi samanlaiset pakastekasvissosekeitot, toinen antoi 4 tähkää. Toinen ei yhtään..

lauantai 16.10.2010 klo 20:17

2. Pallomaha sanoi...

Hienosti etenee sun projekti, tsemppiä jatkoon! :)

Mä en ikinä saanu vesimääriä täyteen vaikka kuinka yritin. Myöhemmin tajusin, että mulle se vesimäärä oli liikaa, kun ruokailuissa tuli nesteitä muutekin aika paljon (keittoja, maitoa, piimä ym)


sunnuntai 17.10.2010 klo 11:38

3. Taika3 sanoi...

Kiitos hyvästä vinkistä ja onnea painon pudotuksesta. Hienosti olet aloittanut. Kyllähän se tosiaan voisi olla helpompaa, jos aamulla olisi valmiina mitä syö. Mukavaa sunnuntaita :)

sunnuntai 17.10.2010 klo 13:54

[ Katso ruokalista! ]

2404 kcalPeruskulutus
+298 kcalLiikunta
2702 kcalKokonaiskulutus
-1095 kcalTavoitevaje
-1234 kcalToteutunut vaje
1607 kcalTavoite
1468 kcalSyöty (Toteutunut)
-139 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 17.10.2010

Ajattelin nyt ottaa tavoitteeksi joka aamu n. 10min pituisen urheilusuorituksen kuntopyörän selässä ennen aamupalaa (odotellessa aamupalan valmistumista.

viikon pudotus, 5.3kg, ei paha =)

klo16.00
olen tähän mennessä syönyt vähempi kaloreita ko syöny :P
Tosin tämän tajusin nyt vasta O.o (eli syömään)

aina pitäs kattoo, että kaapista löytyis ruokasoodaa... mutta ehei, tuli vieraita kylään, ja sit muuta en keksinyt kuin kaurakeksit. Ehkä ois voinut olla jotain viksumpaakin, mutta en keksinyt. Muutoin olisinkin tehnyt wilhelmiina keksejä, mutta ruokasoodan puutteessa päädyin sitten näihin.
noh, illalla sitten vieraiden poistuttua kuntopyörä kutsuu.

niin joo, ja sitten tosta kävely hommasta, ne on sama lenkki, mutta sössisin sykemittarin kanssa ja juttutuokion tuoman keskeytyksen takia pysäytin lenkin, enkä jatkanutkaan sitä niinkuin piti(sammutin siis sykemittarin ja kävelin hetken ilman sykemittaria kunnes tajusin, että se on poissa päältä)

kuntopyörällä sotkettu ja väsy o voimakas, joten taidan tästä lähteä sänkyä kohden, Öitä kaikille 0/

Aamukävely ennen aamupalaa10 minuuttia
Kävely, 4 km/h (rauhallinen)33 minuuttia
Kävely, 4 km/h (rauhallinen)53 minuuttia
Kuntopyöräily 20km/h syke 110-13024 minuuttia

1. Haelakka sanoi...

Kauhee pudotus viikossa! Pitääpäs tutkia paremmin
sun syömisiäsi! Onnittelut jo saavutetetusta pudotuksesta!


sunnuntai 17.10.2010 klo 18:55

2. Haelakka sanoi...

Tähän ei voi muuta todeta kun että ei elämä
ole heleppoo! :( mutta sitkeesti jatketaan vaan :)


sunnuntai 17.10.2010 klo 19:43

[ Katso ruokalista! ]

2403 kcalPeruskulutus
+586 kcalLiikunta
2989 kcalKokonaiskulutus
-1101 kcalTavoitevaje
-1840 kcalToteutunut vaje
1888 kcalTavoite
1149 kcalSyöty (Toteutunut)
-739 kcalTavoitteesta
39 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 18.10.2010

Johan kuvittelin syöneeni oikeen läskisti, no en syönyt ^^

siis söin jauheliha pihvejä ja porkkana-peruna muusia, njamii... sitä kuvitteli syöneensä oikeen olantakaa, ko ähkykin iski. mutta ehei, ei, en syönyt yli kaloreideni. Viellä ajattelin josko pyörällä ois sotkenut, mutta en mä taida, taidan mennä viksusti ajoissa nukkumaan =).

pakko se on yksi marianne karkki syyä, ei tuu kalorit täyteen ja enempää ei jaksa/pysty syömään

kävely43 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2620 kcalPeruskulutus
+230 kcalLiikunta
2850 kcalKokonaiskulutus
-1097 kcalTavoitevaje
-1869 kcalToteutunut vaje
1753 kcalTavoite
981 kcalSyöty (Toteutunut)
-772 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 19.10.2010

Jippiii!!! bmi alle 40 \o/ vihdoinkin! (tai siis JO) miten sen nyt ottaa =)

ei oo nälkä, lieneekö se jotenkin psykologista?
en tiedä, epätoivoissani jotta ei tulisi kolmatta päivää vajakaloreita, niin perunalettuja, tosin hiilarit huutaa sitten
mutta huutakoot. mä syön nyt lettuja, ja jotta pääsisin vihdoin joskus nukkumaan, normi ruokaa syömällä en pääsisi "ikinä" vuoteeseen asti.

1. Lifepuzzle sanoi...

Onneksi olkoon pudotuksesta! :)

tiistai 19.10.2010 klo 18:04

2. Lillierly sanoi...

Onneks olkoon :) Ihana toi BMI, siit saa intoa ja motivaatiota et pääsee siinäki uusille luvuille :)

tiistai 19.10.2010 klo 18:33

[ Katso ruokalista! ]

2612 kcalKokonaiskulutus
-1060 kcalTavoitevaje
-1502 kcalToteutunut vaje
1552 kcalTavoite
1110 kcalSyöty (Toteutunut)
-442 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 20.10.2010

http://kalorilaskuri.fi/ruokapie.php?p=50&
;h=46&r=4

05.30
hyvältä näyttää aamupalan jälkeen tolta näyttäs mun normi ympyrä "arkena" ja elämää ennen kalorilaskuria

jahka muistuis blogidatauksen alkeet, niin ois näkyny se kuva suoraa, mut nyt jaksa pähkäillä -> töihin =)

ei pitäs sortua hiilari päiviin, iskee makean himo suurena. Jessus. noh, jatketaan siittä huolimatta tätä "herkutonta" elämää, eli ilman karkkeja, leivonnaisia, ja ylilyöntejä.

Näin siinä kävi muuten, syö "täys ymyrällinen" hiilareita -> paino ei tipu, tosin, tämä kyllä oli odotettavissa, että paino "pysähtyy" ennen pitkää, mutta en odottanut sitä ihan viellä, ehkä huomenna paino on tippunut taas =). tosin, tuo vaaka keikutteli aika pitkään lukemaa 149,9-115,0 välillä.

näin siinä käy, kun väsyneenä tekee ruokaa, tahtoo ajoissa nukkumaan, voi olla meinaan hyvinkin että söin enempi (esim punnitsin tuotteen kypsänä, en raakana, vaikka reseptin loin raakana) summa summarum, kuka tietää mitä tein, mikä oli "ongelma".

mutta tänään uudella innolla läskien kimppuun =)


ko kerta kuvia rupesin pasteemaan, nii laitetaanpas lähtötilanne kuva: http://lh6.ggpht.com/_28sjRua4gos/TLiRc15iRwI
/AAAAAAAACmM/I-ciHoVPyho/s512/IMG_1935.JPG

puistossa käynti lapsen kaa (piti sitte tämäkin mitata ko oli mittari)34 minuuttia
kuntopyöräily+ vatsat1 tunti 23 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2612 kcalPeruskulutus
+462 kcalLiikunta
3074 kcalKokonaiskulutus
-1076 kcalTavoitevaje
-2185 kcalToteutunut vaje
1998 kcalTavoite
889 kcalSyöty (Toteutunut)
-1109 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 21.10.2010

Hiilari päivä -.-

taas on ympyrä sellainen, kuin ennen kl:ää :D
eli hiilareita hitosti, ja sitten rasvaa juurikaan nimeksi.

tuolta se näyttää, ko minä normisti syön :(
tiedän, enempi rasvaa... mutta MISTÄ!
mä en tykkää 'levitteiden' ja muiden samaan gatekoriaan kuuluvista mausta

toivon, jotta ei tulisi hirmusti plussaa, tälläsen hiilari päivän jälkeen, aino hyvä juttu tässä on, että ei menny kalorit hirveesti yli (^^,)

leikkipuistolenkki lapsen kaa28 minuuttia
kuntopyöräily10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2608 kcalPeruskulutus
+161 kcalLiikunta
2769 kcalKokonaiskulutus
-1071 kcalTavoitevaje
-1449 kcalToteutunut vaje
1698 kcalTavoite
1320 kcalSyöty (Toteutunut)
-378 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nevian