Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 01.07.2008

Tuo 80 kiloa on mulle jotenkin ihmeellisen maaginen luku, aina kun meinaan lähestyä sitä tapahtuu jotain etten ehdi pitää huolta syömisistäni ja palailen ylöspäin kiloissa. Ärsyttävää!! tulee vaan tunne etten ole ollenkaan kehittynyt, vaikka olen yrittänyt tehdä jotain asialle..
noh, osa tuosta voi olla ihan turvotustakin, eilisillalla söin vielä yhdentoista aikaan jotain epämääräistä leipämössöä. ja tänään yritän taas aloittaa paremmin tuon salilla käymisen tai edes jonkinlaisen liikkumisen!!

[ Katso ruokalista! ]

1937 kcalPeruskulutus
+792 kcalLiikunta
2729 kcalKokonaiskulutus
-1100 kcalTavoitevaje
-952 kcalToteutunut vaje
1629 kcalTavoite
1777 kcalSyöty (Toteutunut)
+148 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 25.06.2008

Näkee taas, että oli ystäviä kylässä ja piti vähän herkutella. Syömiset olis muuten ihan ok, jos pääsis edes sen jälkeen salille, mutta koska olen ollut kipeänä, niin liikuntaa ei tule.
saatoin äskön siskon junalle, jonka jälkeen kävelin vielä 40 minuutin lenkin, mikä on hyvä. huomenna pitäisi jaksaa herätä aamukuudeksi töihin, eli unet jää vähille. Toivottavasti herään, enkä ole töissä ihan kuollut.

1. Mauku sanoi...

Oon ite kans aika yllättynyt että on noin hyvin pudonnut. ei oo ollut edes hirveän vaikeaa kun olen antanut itseni herkutellakin välillä. Hiukan pelottaa että joku aamu herään ja tää onkin ollut vaan unta. :D

perjantai 27.06.2008 klo 14:24

2. Anskunen sanoi...

Kiitoksia kovasti! :) Toivotaan niitä parempia säitä oikein kovasti.

perjantai 27.06.2008 klo 19:21

[ Katso ruokalista! ]

1929 kcalPeruskulutus
+208 kcalLiikunta
2137 kcalKokonaiskulutus
-816 kcalTavoitevaje
-644 kcalToteutunut vaje
1321 kcalTavoite
1493 kcalSyöty (Toteutunut)
+172 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.06.2008

Turvoksissa ollaan kun tuli eilen syötyä niin paljon leipää. en oikein jaksanut välittää, kun on niin veto pois flunssan takia..

[ Katso ruokalista! ]

1929 kcalPeruskulutus
+247 kcalLiikunta
2176 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-789 kcalToteutunut vaje
1476 kcalTavoite
1387 kcalSyöty (Toteutunut)
-89 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 21.06.2008

Krapula.

[ Katso ruokalista! ]

1901 kcalKokonaiskulutus
-210 kcalTavoitevaje
-1901 kcalToteutunut vaje
1691 kcalTavoite
-1691 kcalTavoitteesta
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 20.06.2008

Iloista juhannusta kaikille :)

[ Katso ruokalista! ]

1912 kcalKokonaiskulutus
-711 kcalTavoitevaje
-1315 kcalToteutunut vaje
1201 kcalTavoite
597 kcalSyöty (Toteutunut)
-604 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 19.06.2008

Olin tuossa pari viikkoa ulkomailla ja sitä ennen tietokoneeni sanoi kaput, joten en ole kalorilaskuriinkaan päässyt ollenkaan. Paino taisi tuossa matkan aikana hieman nousta, mutta nyt kun olen takaisin normaalissa ympäristössä, missä ei ole kaikkia hauskoja karkkeja ja muuta mukavaa ruokaa kaupassa, mitä vaan pitää kokeilla koska sitä ei suomesta saa, on laihdutus varmasti taas helpompaa.
Vaikka onhan tuossa taas juhannus tulossa. Toisaalta en usko että syön mitenkään hirveän rasvaisesti, mutta alkoholiannokset taitavat taas vähän nostella tuota kalorimäärää. Mutta en vain nyt jaksa välittää xD

1. Anskunen sanoi...

Tervetuloa sitten vain takaisin Suomen maalle! :) Kuinkas kaukana sitä käväistiinkään? No ihme kyllä, että on ollut laskusuhdannetta painon kanssa :D

torstai 19.06.2008 klo 10:24

2. Anskunen sanoi...

Voi että, kuulostaa mukavalta :) Itsellä taisi jäädä tämän vuoden matkan pelkkään Thaimaaseen. Tai ei sitä tiedä, jos syksyllä jonnekin ottaisi äkkilähdön.. Voin vain kuvitella, minkälaiset ruuhkat joka paikassa on tänään :) Pakko se on vain..

torstai 19.06.2008 klo 11:58

3. Anskunen sanoi...

..suorittaa kauppaostokset tänään, kun on ollut illat töissä tämän viikon. Koitahan selvitä siellä kassapäätteen ääressä. Ja olla välittämättä niistä äkäisistä asiakkaista :D

torstai 19.06.2008 klo 11:59

[ Katso ruokalista! ]

1912 kcalPeruskulutus
+512 kcalLiikunta
2424 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-921 kcalToteutunut vaje
1724 kcalTavoite
1503 kcalSyöty (Toteutunut)
-221 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 29.05.2008

Wuuuuuuuuuu, mikä paino tänään!! lähti rytisemällä :D :D :D

1. Hetukka sanoi...

Hei, vaude!! Mikä putki on mimmillä päällä!! Muistahan tankatakki välillä, ni saa sun aivot polttoainetta ja jaksaavat säteillä! Onnee loppurutistukseen...

torstai 29.05.2008 klo 08:28

2. Romu sanoi...

Jumankekka ! Raakkelinterälläkö sinä niitä kiloja itsestäsi veistät ?

torstai 29.05.2008 klo 11:29

[ Katso ruokalista! ]

1916 kcalKokonaiskulutus
-329 kcalTavoitevaje
-1916 kcalToteutunut vaje
1587 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1587 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nuenikk