Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 24.08.2011

Viime aikoina on ollut vaikea saada itseään elämään riittävän karpisti. Mun elämän ikuinen riesa on jäätelö. Rakastan Ben&Jerry'sin Cookie Dough jäätelöä. Kaikenmaailman Ainot ja Ihanat saa pysyä pakkasessa mutta toi B&J vie mut säännöllisesti paheiden polulle. Turvotus on em. tötsän syömisen jälkeen aika infernaalinen, kolmekaan kiloa nestettä kehossa ei tunnu miltään. Ja sitten onkin niin hyvä idea syödä lisää ... esimerkiksi SUKLAATA! :(

Taidan hipsiä tiedon äärelle siitä, miten riippuvuudesta voisi päästä eroon. Muutakin kuin pelkällä muka-tahdonvoimalla. Pakkohan siihen on jotain työvälineitä olla?! :D

1. Helmielina sanoi...

Siis apua! Sattumalta eksyin tänne sun blogiin ja nyt tekee hulluna mieli Cookie Doughia! Minutkin se viekottelee säännöllisen epäsäännöllisesti pahoille teille! Muut jätskit ei kelpaa. Jos keksit miten riippuvuudesta pääsee eroon niin kerro mullekin!

keskiviikko 24.08.2011 klo 10:26

[ Katso ruokalista! ]

1805 kcalPeruskulutus
+752 kcalLiikunta
2557 kcalKokonaiskulutus
2557 kcalTavoite
2740 kcalSyöty (Toteutunut)
+183 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 21.08.2011

Aaaah sunnuntai ja puol peltiä pannaria. <3

[ Katso ruokalista! ]

1805 kcalPeruskulutus
+315 kcalLiikunta
2120 kcalKokonaiskulutus
2120 kcalTavoite
2344 kcalSyöty (Toteutunut)
+224 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 21.09.2009

Huh, täällä yötä valvotaan.

Mulla on aivan järjetön PYTTIPANNUN himo. Taitaa ko. ruokalaji päätyä huomisen päivällistarjontaan :D .
Pitää vaan vähän muokata, et olis enempi sitä pottua siinä ohjeessa ja vähempi makkaraa. Ku ei täält Hollannista ees saa kunnon herkkukäirää... :(

Nyt on ollu vähän ongelmia riittävässä proteiinin saannissa, keittiöstä puuttuu uuni ja kattiloitakin on vaan se yksi (paistinpannusta puuttuu varsi). Menee ihan älyttömäksi kikkailuksi aina kun yrittää jotain ruokaa kokata.

1. Blanche sanoi...

Käy hyvä nainen ostamassa kunnon paistinpannu Ikeasta :) Pääset samalla fiilistelemään skandinaavisiin sinikeltaisiin tunnelmiin :)

lauantai 26.09.2009 klo 15:13

[ Katso ruokalista! ]

1855 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-578 kcalToteutunut vaje
1355 kcalTavoite
1278 kcalSyöty (Toteutunut)
-78 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 19.09.2009

[ Katso ruokalista! ]

1876 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-420 kcalToteutunut vaje
1376 kcalTavoite
1456 kcalSyöty (Toteutunut)
+80 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 17.09.2009

[ Katso ruokalista! ]

1876 kcalPeruskulutus
+166 kcalLiikunta
2042 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-416 kcalToteutunut vaje
1542 kcalTavoite
1626 kcalSyöty (Toteutunut)
+84 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 16.09.2009

[ Katso ruokalista! ]

2041 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-546 kcalToteutunut vaje
1541 kcalTavoite
1495 kcalSyöty (Toteutunut)
-46 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.09.2009

[ Katso ruokalista! ]

2188 kcalKokonaiskulutus
-667 kcalTavoitevaje
-897 kcalToteutunut vaje
1521 kcalTavoite
1291 kcalSyöty (Toteutunut)
-230 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nuunu