Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 12.10.2008

Jatkan möllöttelyä telkun ääressä tämänkin päivän, muu ei nyt innosta.. Mutta aamulenkki tuli sentään tehtyä ja ehkä vielä illalla uusiksi. Vai pitäisiköhän säästää voimia ensi viikon liikuntaskapaa varten, heh.. ;)

Minulla taitaa olla nuo painokäppyrät nyt ihan solmussa kun yritin muuttaa aloituspainoa uusiksi. Kävin sitten aamulla vaa´lla ja sain järkyt lukemat 72,4 kg. No, ei se kauheesti kyllä yllättänyt. Haluaisin sen lähtöpainoksi, kun se on lähtöpaino tälle rasvanläträyskokeilulle. Olisi helpompi seurata kehitystä. Antaa nyt ihan hassuja lukuja tuolla kehittymisosiossa.. :D

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 30 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 30 minuuttia

1. Mii83 sanoi...

Sun ympyrää on kiva katsella...ei saa väristyksiä aikaan. Näin karppina kun katselee suurimman osan ympyröitä niin alkaa ihan ahdistaa hiilareiden osuus. Onneksi täällä toinenkin karppi samanlaisilla tavoitteilla, suurin piirtein. Hauskaa sunnuntaita!

sunnuntai 12.10.2008 klo 09:23

2. Eepi sanoi...

Siekii oot vetäny 1,5 tunnin aamulenkin :D . Jee! Hienosti!

sunnuntai 12.10.2008 klo 11:09

3. Raya sanoi...

Kiitti ja kivaa sunnuntaipäivän jatkoa sinnekin! Mun uheilut on välillä vähän tällasia kausijuttuja, sit taas laiskottaa toisella viikolla, mutta nyt laiskottelen hyvällä omallatunnolla :D Kun vaan ei olis niin kamala väsy eilisen jäliltä..

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:00

4. Eepi sanoi...

Huikee liikkumisputki sulla päällä. Varmaan kohta alkaa olla peruskunto sillä tasolla et rupeet juoksee? :) . Ja varmaan onki ku vedät noin muhkeita liikuntasuorituksia joka päivä! Tubli oled! =eestiks sanotaan ku kehutaan jotain oikein kovasti :D .

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:14

5. Eepi sanoi...

Tubli=erinoimainen!

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:14

6. Eepi sanoi...

Kun sais tän turvotuksen laskeen niin varmana painoki alkas tasaantuu. Tänään pitäs taas saada syömiset nappiin. Eilen oli kamala nälkä ku popsin vaan kaikkee kasvista ja hedelmää. Pitää varmaan tänään yrittää protskuu tankata vähä enemmän :) .

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:15

7. Eepi sanoi...

Mukavaa sunnuntaita! Mie täällä jo suunnittelen aseita ens viikon liikuntakisaan... Mitenhän lyön teidät laudalta :D . Tavoitteena olis vähintään 10 tuntia liikuntaa ens viikolle! Saa tulla enemmänki! Miun siippa naureskelee miun vouhotukselle :D

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:17

8. Loruliisa sanoi...

Mä olen miettinyt pitäiskä kokeilla tota alakarppausta... nyt olen mennyt pari kuukautta max 50g/vrk hiilareilla. Tuo rasvan määrä vaan näyttää niin järkyttävältä! :D

sunnuntai 12.10.2008 klo 12:32

9. Kaarikilpi sanoi...

Kiitos kannustuksesta. Kyllä oli tänä aamuna hulppee olo tuon uuden vaa´an kanssa, kun näkee sadatgrammatkin. Miinusta oli 700 g, mikä kyllä on paljolti pissagrammoja, sillä kun saa tuon karppauksen kohdalleen, lähtee turhat nesteet liikkeelle.
Meillä on


sunnuntai 12.10.2008 klo 14:24

10. Loruliisa sanoi...

En minäkään kyllä koskaan luovu vhh:ta! Niin paljon on parempi olo ollut siitä asti kun järkeistin hiilareiden määrää! :) Hirvittää ihan kattoa kun joillakin on puoliksi sininen ympyrä :D toisille sopii tietenkin eri tyyli.

sunnuntai 12.10.2008 klo 18:44

11. Senjorita sanoi...

Nojoo. .hehe tietenkin ruokaa. .mutta kun mä popsin popcornia ja keksiä eilen. .hehehe

sunnuntai 12.10.2008 klo 19:41

12. Senjorita sanoi...

Hienosti olet liikkunut tänään, että möllöttele ihan rauhassa vain tv:n edessä! Hehe

sunnuntai 12.10.2008 klo 19:43

13. Senjorita sanoi...

Joo vaje on ihan vahinkoa. .hehe treenin kanssa ansaittu. .hehe

sunnuntai 12.10.2008 klo 22:29

14. Gartsu sanoi...

Oih. Kukkia. Ihanaa. Piristit mieltäni. Kiitos. <3

maanantai 13.10.2008 klo 00:39

15. Gartsu sanoi...

Täällä toinen överipeikko. Nyt vituttaa taas armottomasti epäonnistumiset mutta tästä suosta vielä noustaan! Paljon edellis kerralla vaaka näytti?

maanantai 13.10.2008 klo 00:44

16. Kaarikilpi sanoi...

No kiitos, se onkin hyvä ehdotus. Teenpä niin.

maanantai 13.10.2008 klo 08:34

[ Katso ruokalista! ]

1699 kcalPeruskulutus
+526 kcalLiikunta
2225 kcalKokonaiskulutus
2225 kcalTavoite
1338 kcalSyöty (Toteutunut)
-887 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 13.10.2008

Arki alkoi taas! Ja liikuntaskaba, heh.. :D Eli ohjelmassa tälle viikolle: [KUVA] [KUVA] [KUVA] [KUVA]

Niin, aloitin nyt tuon painokäppyrän kanssa puhtaalta pöydältä, kun vihdoin uskaltauduin punnaamaan. Historia ei mua kiinnosta, se on mennyttä aikaa, nyt keskityn vain tähän hetkeen ja tähän projektiin. Jännä miten paljon se helpottaa henkisesti kun kuoppaa menneet, antaa itsensä unohtaa..

P.s. mä täällä taas merkkailen päivän liikuntoja etukäteen kun en pääse illalla koneelle.. korjailen sit huomenna jos jää toteuttamatta.. tänään ohjelmassa tunnin verran sauvailua, huomenna yritän sit tosissaan sinne salille..

Sauvakävely, 6 km/h1 tunti

1. Eepi sanoi...

Hienoa! Oot uskaltanu mennä vaa'alle! Se on iiso askel kohti tulevaa hoikkuutta :D . Ja LIIKUNTASKABA pamahti just käyntiin. Tyyppi on jo ehtiny sauvaileen! Menin aamulla autolla tenttiin ku olin niin kuollu pänttäyksestä, mut nyt tulin takasi...

maanantai 13.10.2008 klo 09:44

2. Eepi sanoi...

Kotio ku seuraavat praksit alkaa vasta yheltätoista. Ja nyt meen sit kävellen. Joten siitä tulee sit jo yli tunnin lenkki tälle päivälle. Illalla oon menossa uimaan :D . Ajattelin laajentaa liikuntarepertuaaria skaban takia :D . Tsemppii päivään!!!

maanantai 13.10.2008 klo 09:46

3. Eepi sanoi...

JA TENTTI on nyt tehty!!! Suullinen osuus meni tosi hienosti ja kirjallinen osa meni kans hyvin, joten voi olla tyytyväinen itteensä. Tänään siivoon ja urheilen ja sit nukun PIITKÄT yöunoset. Tällä viikolla ei oo enää yhtäkään tenttiä!!! JEEEEE!!!

maanantai 13.10.2008 klo 09:47

4. Eepi sanoi...

En mie vielä tämmösestä näänny :D . Pahempiaki rääkkejä on ollu ja pahempia on vielä edessäpäin. Tämmöstä tää! JA liikuntahan vaan piristää!! Nyt pitää kyllä ottaa jotain pientä purtavaa. Karsee nälkä!

maanantai 13.10.2008 klo 09:49

5. Eepi sanoi...

Paino oli vieläki sama. No, ei toisaalta ihme ku on valvonu ja stressannu koko yön :D . Tällä viikolla putoo sit paino! Joohan Soletta!!! Katotaan kumpi on viikon suurin pudottaja!!! Vähäkö oon kilpailuhenkinen :D :D

maanantai 13.10.2008 klo 09:50

6. Eepi sanoi...

Tack :D On kieltämättä aika iloinen olo!

maanantai 13.10.2008 klo 09:50

7. Eepi sanoi...

54 kiloo odottaa meitä molempia! Päätetäänkö et ens kesänä ollaan molemmat 54 kilosii keijukaisii :D ?

maanantai 13.10.2008 klo 09:51

8. Eepi sanoi...

Hyvä! Näin tehdään! Nyt rupeen valmistautuun kouluun lähtöön! Mukavaa päivää!!!

maanantai 13.10.2008 klo 09:54

9. Mii83 sanoi...

En ole tarkoituksella lisännyt...niitä vain nyt tulee kun on väärää jauhelihaa...en ole jaksanut stressata määrästä.

maanantai 13.10.2008 klo 10:15

10. Gartsu sanoi...

Heh, samat ajatukset meillä siis. :) Mietin itsekin että aloitan täysin puhtaalta pöydältä, jos se tsemppais enempi. Eli otetaankos sitten uusi skaba? ;)

maanantai 13.10.2008 klo 10:48

11. Gartsu sanoi...

Se vanha paino jää kyllä muistuttamaan tuonne kehitys-sivulle, mutta ei muualle mun mielestä. Kulutus-sivulle päivitin aloituspainoksi tän aamun painon ja siellä se nyt seisoo. Eli päivittyi.

maanantai 13.10.2008 klo 10:50

12. Senjorita sanoi...

Kai se nousu oli odotettavissa. Mä kai toivoin että vaikka syön ilman vajetta&urheilen niin tippuisi! Hehe Oli kai liikaa unelmointia. :D Joo tänään on treenit. Mennään Myllypuroon vetämään pikajuoksijan punttisalitreenit&siihen päälle lenkkeilyä.

maanantai 13.10.2008 klo 12:08

13. Senjorita sanoi...

Noniin...hyvä että mieli on korkealla!! Ei pidä liikaa pelätä tota vaakaa, tietty se voi pahoittaa mieltä mutta sitten taas kun se näyttää sitä lukemaa mitä toivot niin tulee entistä parempi olo !! :D

maanantai 13.10.2008 klo 12:11

14. Orava sanoi...

Mikä liikuntaskaba??? Sä oot alkanut karppaamaankin?!?!

maanantai 13.10.2008 klo 12:31

15. Orava sanoi...

Itseasiassa en oo vielä niitä liikuntakaloreita tienannut, mutta ennakoin ne, että pystyn ennakoimaan ruokiakin. Menen töiden jälkeen aika rankkaan spinningiin, tulee varmaan yli toi 350 kaloria mutta päivitän sen sitten. :)

maanantai 13.10.2008 klo 12:54

16. Orava sanoi...

Tsemppiä sulle teidän liikuntaskabaan!

maanantai 13.10.2008 klo 12:55

17. Zannaz sanoi...

Kiitos, on kiva olla takasin :) . ja on totta mitä turisit tosta rasvanpolttojutusta. Jotenkin on jäänyt itellä päälle toi aamulenkkeily kun se vaan herättää ni mukavasti :) etten oo kunnolla ees ajatellut et ketoosissa tosiaan ihan sama koska sen lenkin ..

maanantai 13.10.2008 klo 17:03

18. Zannaz sanoi...

..käyk heittämäs. Siltikin taidan pitäytyä aamulenkeissä sen muiden hyvien puolien takia :) .Varsinkin kun nyt kai toi jalka jotenkuten kestää, kunnon teippaukset vaan ja varovasti ni vohl :D

maanantai 13.10.2008 klo 17:04

19. Susku666 sanoi...

Tervetuloa liikuntaskabaan. :) Mä otan alkuviikon löysästi ja yritän ottaa kunnon loppukirin torstaista alkaen. Katsotaan miten meidän käy. ;)

maanantai 13.10.2008 klo 18:18

20. Gartsu sanoi...

No siinä tapauksessa menen ja poistan koko historian. Siitä ei tuu ku paha mieli!

maanantai 13.10.2008 klo 19:39

21. Gartsu sanoi...

Mä olen vapaalla. Torstaina menen töihin. :)

maanantai 13.10.2008 klo 20:09

22. Susku666 sanoi...

Kiitos. :) Ja megaurheilija lähinnä vaan silloin, kun sille päälle satun. :D Saattaa tulla tuskainen loppuviikko mulle. :D Mutta itsepähän olen kisaan lähtenyt. :)

tiistai 14.10.2008 klo 09:32

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+334 kcalLiikunta
2031 kcalKokonaiskulutus
2031 kcalTavoite
1497 kcalSyöty (Toteutunut)
-534 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 14.10.2008

Mukava aamunaloitus sauvakävelyn muodossa :) Illalla pitäisi vääntäytyä salille, että pysyn noiden liikuntaskabakavereideni vauhdissa ;)

Kävin eilen tutustumassa työpaikkani lähistöllä olevalle salille, mutta vähän petyin kun oli niin pieni ja jotenkin harmaa ja väritön. Ei sellanen valoisa ja innostava kuin monet muut helsingin salit. Taidan siis tyytyä tuohon työpaikan saliin, toistaiseksi. Vapaita painoja sieltä ainakin löytyy ja niillähän kyllä pystyy treenamaan ihan koko kropan. Laitteet olisivat vaan muuten kivempia..

Pitää vielä mainita että uusi ruokavalioni on tuonut nyt ainakin yhden todella hyvän muutoksen terveydentilaani, nimittäin vakaan ja suht matalan verensokerin. Useamman päivän mittaukset ovat olleet 4.8 - 5.6 mmol (ja nämä arvot siis ovat koko päivän skaala, paastoarvosta ruokailun jälkeisiin arvoihin). Vielä kuukausi sitten luvut huitelivat siellä 6 - 8 mmol väliä.. Hyvä muutos, minun mielestä! :)

Sauvakävely, 6 km/h1 tunti
Kuntosali/punttis, perus45 minuuttia

1. Senjorita sanoi...

Tsemppiä sinnekkin, enpä tiedä vielä minkälainen päivä sinulla on tulossa, mutta tsemiä kuitenkin!

tiistai 14.10.2008 klo 09:48

2. Gartsu sanoi...

Kjeh Kjeh. Kilo vihanneksia pitää miehen tiellä. Tai ainakin puput pelloilla. ;) Sun vs-arvot on hyvät. WoW!

tiistai 14.10.2008 klo 10:41

3. Mii83 sanoi...

Kyllä se on jännä miten karppaus tuo positiivisia vaikutuksia terveydentilaan. Kai se on se että oma kroppa alkaa toimimaan oikein. Onko koskaan muuten ollut puhetta että mistä päin etelä-suomea olet? Varmaan on, mutta laho pää täällä...

tiistai 14.10.2008 klo 11:48

4. Gartsu sanoi...

Aika painava historia. Heh.

tiistai 14.10.2008 klo 12:07

5. Gartsu sanoi...

Heh. Ootko käynyt vaakassa aloituksen jälkeen? :)

tiistai 14.10.2008 klo 13:56

6. Gartsu sanoi...

Mulla se tippui kun olin tankannut itseni viikonloppuna turvoksiin. Nesteet otti jalat allensa.

tiistai 14.10.2008 klo 14:00

7. Gartsu sanoi...

Ei mullakaan tälleen lähde jos oon elellyt "normisti".. Mutta muutaman päivän tankkaus vaikuttaa. Ja johan tossa 1.2 kilossa on p*skaa suurin osa. *repee nauramaan*

tiistai 14.10.2008 klo 14:04

8. Zannaz sanoi...

Aamulenkit NIIN rokkaa just ton takia et ne potkasee päivän ni kivasti käyntiin kroppa herää puhumattakaan hyvästä mielestä. Mäkin kävin tänää sauvaköpöttelemäs - tuli suunniteltua pidempi lenkki mtu so not :D . Tuli otettua selkoa paikallisista reiteistä :)

tiistai 14.10.2008 klo 14:39

9. Zannaz sanoi...

Mikäs tää sun uus ruokavalio on? Näyttää mielenkiintoiselta, on jopa enemmän rasvaa kun meikän ketoilussa jossa on fifty-fifty protut ja rasvat. Mihin kohtaan pitäis laittaa täpä jos halus tämmöstä kokeilla? Onko "sillä"nimeä? :D . Protut kyl ..

tiistai 14.10.2008 klo 14:41

10. Zannaz sanoi...

...fitness-intoilijalle ehkä vähän liian matalalla. Mut eipä ois huono tommostakaan jossain vaiheessa kokeilla. Pitää pitää mieli avoimena kaikelle. Mut kerro toki lisää-.

tiistai 14.10.2008 klo 14:41

11. Zannaz sanoi...

Häh mikä hengästyttävä tahti? Mistä sä nyt höpötät? :D . .Energinen olo tosiaan onkin, sitä se teettää kun jätti taas hiilarit taakse ja siirty ketoosiin. Mä niin tykkään tästä! Siks toi sunkin kokeilussa oleva kiiinnostaa, mut nyt kuitenkin ketoilen ihan ..

tiistai 14.10.2008 klo 15:23

12. Zannaz sanoi...

...rauhassa itteni tonne tavoitteeseen. tai ainakin lähelle. Katotaan sitten sen jälkeen josko tota teitin mallia kokeilis. Vaklailen ekaks miten se muilla toimii :D .

tiistai 14.10.2008 klo 15:24

13. Eepi sanoi...

Mahtava juttu tuo verensokeriasia. Sitä kannattaakin nyt seurailla tarkkaan, et miten se pysyy aisoissa. Tuo karppaus on varmasti kohonneille sokeriarvolle tosi hyvä juttu :) . Päivä menny tosi nopsaan. Oon jotenki ihan väsyny koko ajan. Äsken sain..

tiistai 14.10.2008 klo 16:48

14. Eepi sanoi...

Sit lähettyy ulkoileen ja siinä tuli sitten käveltyy tehokkaalla vauhdilla tunti viistoista :D . Liikuntakisaa ajatellen ihan hyvä suoritus kun laskee päälle aamu kävelyn kouluun 40 minsaa :D . No, huomenna ei varmaan tuu sit liikuttuu et tää vähä kompensoi.

tiistai 14.10.2008 klo 16:50

15. Eepi sanoi...

JEEE! Menit sinne salille!!! Oot kyllä ollu mega ahkera!!! Tästä se lähtee! Kiitos tukkakehuista :) . Oon yrittäny kasvattaa muutaman vuoden hiuksiani ja tuossa tulos. Kamalasti aina välillä tekis mieli pätkästä ne, mut sit taas mietin et sit haluun taas---

tiistai 14.10.2008 klo 16:54

16. Eepi sanoi...

Kuitenki pitkät hiukset takas :D . Aika pinnallista, heh :D

tiistai 14.10.2008 klo 16:54

17. Hanz sanoi...

Hyvin sujuu :) On näköjään unohtunu kirjotella ja laittaa näkyville päiviä. Paino oli matalimmillaan (tällä erää) tänä aamuna. Pari päivää koulutusta takana ja syömiset pysyny hallussa vaikka ois ollu mahikset kunnon mässäilyyn :)

tiistai 14.10.2008 klo 17:16

18. Hanz sanoi...

Hyvä tuo verensokerijuttu! Mulla jää kunnon salihommat nyt tältä vuodelta :( Sali missä käyn on nyt käyttökiellossa ja ukot oli siirtäny uusiin tiloihin vaan kunnon painonnostajavehkeet :( Onneks talomme alakerrassa on joitain laitteita yht. käytössä.

tiistai 14.10.2008 klo 17:18

19. Gartsu sanoi...

Toivotaan että pysyy poissa ja tippuu lisää. :)

tiistai 14.10.2008 klo 18:35

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+607 kcalLiikunta
2304 kcalKokonaiskulutus
2304 kcalTavoite
1475 kcalSyöty (Toteutunut)
-829 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 15.10.2008

Aamulenkki tuli taas tehtyä. Tästä tavasta pitää nyt yrittää pitää kiinni! Ja illalla uusiksi, jahka töistä pääsee! [KUVA]


Lisää havaintoja terveys/hyvinvointiakselilta; minulla ei ole ikinä maha toiminut näin mainiosti kuin tällä hetkellä, vaikka syön noita maasta taivaaseen ylistettyjä kuituja huomattavasti vähemmän kuin ennen. Muistan lukeneeni lääkäri Aki Loikkasen kirjoittamasta artikkelista että suola ja rasva pitävät ihmisen suoliston kunnossa, ei niinkään kuitu. Olin varsin skeptinen tuon suhteen, mutta en ole enää! Pitää näemmä itse kokea ennen kuin uskoo.. :)

Sauvakävely, 6 km/h1 tunti
Sauvakävely, 6 km/h1 tunti

1. Orava sanoi...

Käytkö sä puntarilla enää ollenkaan? Sun painokäyrä menee vain suoraa. :) Itse olen karpannut ehkä noin 2 viikkoa elämästäni ja tulin siihen tulokseen, etten voi elää ilman hiilareita.

keskiviikko 15.10.2008 klo 10:04

2. Orava sanoi...

Mä oon lisäks jättänyt aamulenkit ihan kokonaan nyt, kun on näin pimeetä ja synkkää. En kertakaikkiaan meinaa päästä muutenkaan sängystä ylös! Ihailen kyllä sua, että sä oot nyt vasta aloittanut ne!

keskiviikko 15.10.2008 klo 10:04

3. Raya sanoi...

Sitä mäki odotan ja toivon, että enkkaan pääsisin :) . Hienoa, että oot löytäny ittelles ruokavalion/elämäntavan, josta tulee hyvä olo!

keskiviikko 15.10.2008 klo 10:14

4. Gartsu sanoi...

Spinning on mun intohimo. <3 Mutta ei aamusta kulje mikään treeni niiku illalla, hyvin syödyn päivän jälkeen. Aamulenkki mulla tarkoittaa; Koirat kuselle nurkan taa ja takas kotiin. :D

keskiviikko 15.10.2008 klo 11:00

5. Eepi sanoi...

Oi Soletta mikä sporttihirmu sie oot. Mie kävin tänään vaan pienellä lenkillä ku oon niin sippi. Illalla pitää vielä mennä Orionin koulutukseen ja sit olis semmoset lääkärirekryfirman illalliset. KAikkee kissanristiäistä siis...

keskiviikko 15.10.2008 klo 16:38

6. Eepi sanoi...

Mulla on menny tässä muutama päivä nyt ihan harakoille ja huominen menee varmaan kans. Viikonloppuna lupaan olla liikuntapeto :D . Ahmin liikuntapisteitä!

keskiviikko 15.10.2008 klo 16:39

7. Mii83 sanoi...

Tosiaan, taas tätä sahaamista...jospa se uusi alin painokin sieltä tulisi.

keskiviikko 15.10.2008 klo 16:41

8. Zannaz sanoi...

Heh kiitti :) Mut haaste is good! :) .Mä oon kans huomanntu täs ketoillessa ettei maha oo koskaan toiminut näin hyvin, vaik tosiaan kuituja ei tuukaan juur nimekskään. Ja sit kykl huomaa kans jos syödyt poikkeaa kovasti tavallisesta. Maha reagoi heti :( .

keskiviikko 15.10.2008 klo 21:00

9. Mii83 sanoi...

Mulla ei ole myöskään ollut ongelmia mahan kanssa, vaikka kuituja ei tule kuin muutama gramma. Mä luulen että mulla kahvi toimii ylläpitäjänä...ja kyllä sen huomaa jos rasvat jää liian vähälle niin sitten ei pelitä masu normaalisti.

keskiviikko 15.10.2008 klo 21:02

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+669 kcalLiikunta
2366 kcalKokonaiskulutus
2366 kcalTavoite
1561 kcalSyöty (Toteutunut)
-805 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 16.10.2008

Onneksi kerkesin aamulla sauvomaan ennen sadetta! Nyt meinaan tulee vettä ihan kaatamalla..

Jostain syystä mulla kroppa kerää nyt nestettä hirmuisesti. Voisin yrittää vähän vähentää suolaa ja lisätä veden juontia, jospa se siitä. Ja kahvia voisi ruveta taas juomaan sen 1-2 kupillista päivässä, siitä jo hetkeksi luovuinkin. Oli muuten yllättävän helppoa luopua kahvista. Luulin olevani jonkinmoisessa kofeiinikoukussa, mutta en näemmä ole. Hyvä niin, en haluakaan sokeriaddiktioni lisäksi mitään muita koukuttajia. :)

Muoks 13:25
Sainpas itteni kammettua salille tuossa ruokatunnilla, jei!! Päivän liikunnat on nyt pulkassa. [KUVA]

Sauvakävely, 6 km/h1 tunti
Kuntosali/punttis, perus45 minuuttia

1. Mii83 sanoi...

Vo kun mä olen kade, kun pääset sauvomaan jo aamuisin. Tai ylipäätänsä pääset liikkumaan. :D

torstai 16.10.2008 klo 08:56

2. Eepi sanoi...

Oot niin reipas! Viuhdotte Zannazin kanssa niin paljo edellä meitä muita liikuntaskabassa :D . Mut täältä tullaan. Nyt lopetan tän juhlimisen ja sit keskityn normaaliin elämään :) . Helpottaa paljon tähän painonpudotukseen :) . Mukavaa päivää sulle!

torstai 16.10.2008 klo 11:13

3. Gartsu sanoi...

Minä oon kofeiinikoukussa. Tulee pää niin kipeeks, et tuntuu et se halkee. :(

torstai 16.10.2008 klo 11:19

4. Eepi sanoi...

Hurja mimmi oot! Onneks olkoon mahtavasta salisuorituksesta! Noin sitä pitää. Ite lähden kohta reippailemaan koululle päin. Taidan heittää ylimääräisen lenkin niin tulee vähän pidempi matka kouluun :D . Pakkohan tässä on tehdä jotain ettei ihan alakynteen..

torstai 16.10.2008 klo 14:04

5. Eepi sanoi...

Jäisi. Mulla on koulua tosiaan tänään kasiin asti. Blaah. Farmakologiaa ja patologiaa vielä iltatunneilla. Täällä sataa. Eiku kumpparit jalkaan ja menoks :) . Sadepäivät on omalla tavalla ihan tunnelmallisia. Iloa päivään Soletta :)

torstai 16.10.2008 klo 14:05

6. Gartsu sanoi...

Heh, en minä tiedä. Ehkä mun kropasta tippuu osia? :D Yöntyön myötä minusta on tullut kahviriippuvainen. Joskus tuli juotua monia kupillisia yövuorossa. Nyt juon 1-2.

torstai 16.10.2008 klo 15:05

7. Mii83 sanoi...

Mä käytän ihan amerikan pekonia...ja niissä pakkauksissa keskenään on kovasti eroa. Joskus rasvaa ei tuu yhtään ja pekoni "palaa" pannuun kiinni ja joskus se sitten lilluu siellä rasvassa ja sitten pitää paperin välissä "kuivatella" ennen kuin voi syödä.

torstai 16.10.2008 klo 15:20

8. Mii83 sanoi...

Ehkä nyt teki vielä se että paistoin eka kesäkurpitsaa voissa, sitten heitin pekonit, niin eihän kurpitsat enää mitään imenyt. Ja vielä kruunasin jauhelihalla... :D

torstai 16.10.2008 klo 15:22

9. Raya sanoi...

No se on kyl hyvä :) . Mua ei haittais yhtään, vaikken ikinä enää menis sen yli (yllättäin :) )

torstai 16.10.2008 klo 15:45

10. Senjorita sanoi...

En pihdannut-..en vain päässyt laittamaan ruokia sinne koska en tiennyt yhtään mitä söin. .ja oli mässäily päivä niin päätin olla laittamatta sinne ruuat.

torstai 16.10.2008 klo 16:02

11. Susku666 sanoi...

Jooh, mä kovasti kiritän. :) Nyt on vähän yli kaksi tuntia kasassa ja kohta lähden kaverin kans vielä lenkille. Hyvältä näyttää. :)

torstai 16.10.2008 klo 16:57

12. Senjorita sanoi...

HIENOSTI olet liikkunut tänään!! Hyvä tyttö!!!

torstai 16.10.2008 klo 19:35

13. Gartsu sanoi...

Ei kun 7 töitä ja 6 vapaata. :)

torstai 16.10.2008 klo 23:18

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+607 kcalLiikunta
2304 kcalKokonaiskulutus
2304 kcalTavoite
1395 kcalSyöty (Toteutunut)
-909 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 17.10.2008

Aamusauvailut sudittu! :) Viikonlopun ajan saa sauvat nyt levätä, mutta jotain muuta liikuntoa tartteis kehitellä kun on niin kova skaba menossa.. ;)

Jei, se on taas perjantai!! Ihanaista päivää kaikille!! [KUVA]

Sauvakävely, 6 km/h1 tunti

1. Mii83 sanoi...

Eipä tässä sinänsä mitään huolta ole, kun alunperin tavoitteena oli juuri 60kg ja oli ihan ehdottomana ettei alle saa mennä. Joten vaikka tähän jäisikin niin no panic. Toki saa laskea jos karppaamalla vielä laskee. Tätä ruokailu tottumusta jatkan.

perjantai 17.10.2008 klo 09:01

2. Mii83 sanoi...

Tuo 55kg on ehdoton alaraja...sen alle ei saa mennä.

perjantai 17.10.2008 klo 09:01

3. Susku666 sanoi...

Kiitos. :) Ja sä pirulainen olet käynyt jo lenkillä! MURR! Voisit sinäkin pitää välillä lepopäivän. :D
No ei vaiskaan. :)


perjantai 17.10.2008 klo 09:21

4. Raya sanoi...

Kiitti! Päivä tuntuu aina paljon paremmalta, kun aamulla vaaka näyttää miinusta :) . Vitsi, sä ootkin ahkerasti aamulenkkeilly, hienoa kun joku ees jaksaa!

perjantai 17.10.2008 klo 09:45

5. Mii83 sanoi...

Ihanaa perjantaita sinullekin!

perjantai 17.10.2008 klo 10:59

6. Orava sanoi...

Kivaa viikonloppua sulle myös! :)

perjantai 17.10.2008 klo 11:28

7. Senjorita sanoi...

Mäkin olen käynyt kävelylenkillä, sauvat jäi kotiin mutta vauva vaunuineen oli mukana taas! ;) Joo kyllähän sä ehkä jotain muutakin liikuntaa tarvitsisit että tulisi vähän vaihtelua treeniin. Ehkä taas yleisurheilun pariin??

perjantai 17.10.2008 klo 12:44

8. Senjorita sanoi...

Eihän sitä yleisurheilua tartte yhtä kovaa treenata kun mä. Tai siis sellainen ihminen joka paljon sitä tekee. Voi aloittaa kevyemmin. .ei ole pakko!! hehe
No. .syödä on kivaa kyllä. .saa nyt nähdä mitä teen ton vajeen suhteen. .otanko käyttöön taas tai en!


perjantai 17.10.2008 klo 12:53

9. Senjorita sanoi...

Treenaan niin kovaa niin pitäisi kyllä syödä normaalisti koko ajan. Voi olla että lepopäivänä otan vajeen käytöön ja sitten muuten ei. Just nyt olen SUHT iloinen itseeni, haluaisin painaa kyllä sen 52-55kg mutta ei sinäänsä ole hoppua.

perjantai 17.10.2008 klo 12:55

10. Senjorita sanoi...

Kirjoittelen ylös tänne mitä syön että pysyy määrät oikeina etten rupea syömään LIIKAA, se oli ennen ongelma. Mutta nyt mulle on tärkeää toi treeni ja mun juoksu. Kilpailut tulossa ja olisi ihanaa pystyä hyvään aikaan. Se on tärkeää mulle nyt! :D

perjantai 17.10.2008 klo 12:56

11. Gartsu sanoi...

Heh. Taisin syödä viime yönä liikaa banaaneja. :D Tällä hetkellä ei ees jaksa ressaa painojuttuja, kun on muuta ajateltavaa. :) Kyl se sieltä tippuu jos on tippuakseen. :) Ainiin, hyvää viikonloppua. :)

perjantai 17.10.2008 klo 14:24

12. Eepi sanoi...

Moiks! Mites on menny päivä. Tulin just juoksulenkiltä :D . Otan sinuu kiinni kisassa, geh geh :D

perjantai 17.10.2008 klo 14:41

13. Eepi sanoi...

Ja 10 tuntia menee rikki että heilahtaa. Himoliikkujat=Eepi ja Soletta :)

perjantai 17.10.2008 klo 14:42

14. Eepi sanoi...

Joo. Aika hurja tenttitahti on kyllä. Suomessa ei kyllä kuulma oo ihan näin natsi meiniki. Täällä nää haluu testauttaa koko ajan, et onko porukka kärryillä ja lukenu hyvin. Toisaalta hyvä. Tuleepahan luettuu. Joo, mie pidän kivaa tänään, mut kohtuudella :)

perjantai 17.10.2008 klo 15:28

15. Eepi sanoi...

Joo. Tota fun lightii voiski koklata :) . Jogurttii yleensä laitanki sekaan. Pitäs vaan yrittää vähentää sen syöntii. Oon onneks vähentäny jo puoleen aikasemmasta :)

perjantai 17.10.2008 klo 15:30

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+334 kcalLiikunta
2031 kcalKokonaiskulutus
2031 kcalTavoite
1358 kcalSyöty (Toteutunut)
-673 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 18.10.2008

Uuh, nyt oon pahasti alakynnessä meidän liikuntaskabassa; Eepi ja Susku666 kun pääsivät vauhtiin niin meikä jäi vaan vikisemään... On nuo hurjia naisia.. [KUVA]

Ja painokaan ei laske! Punnasin aamulla ja sama 72,4 kg siinä tollotti edelleen.. [KUVA]

Mutta jatketaan, päivä kerrallaan! [KUVA]

Muoks 17:55
sain tehtyä vielä hyvän iltatreenin tälle päivälle:
20 min [KUVA] + 30 min [KUVA] + 30 min [KUVA] mutta vieläkin sijalla 3. Tää on raakaa peliä.. ;)

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)45 minuuttia
Kuntosali/punttis, perus30 minuuttia
Uinti, kevyt30 minuuttia
Juoksumatto, juokseminen20 minuuttia

1. Susku666 sanoi...

Heh, ei muuta kuin lenkille vaan. Se on ihan hyvä sotasuunnitelma. ;)

lauantai 18.10.2008 klo 11:53

2. Mii83 sanoi...

Sulla on varmaan vaaka hajonnut...jumahtanut yhteen lukuun. :D

Saas nähdä näkyykö syömiset vasta huomenna. Toisaalta, ei eilinen makroilta ihan paha ollut, kun hiilarit jäivät vähän reiluun 70g:aan. Pitäisi kohta kokeilla miten ruokailut sujuu ilman...


lauantai 18.10.2008 klo 13:09

3. Mii83 sanoi...

...että kaiken punnaa ja merkkaa. En mä kyllä vielä täältä ole poistumassa. Sitä vain miettii että onko tässä oppinut kuuntelemaan kroppaa syömisten suhteen.

lauantai 18.10.2008 klo 13:10

4. Mii83 sanoi...

En osaa sanoa. Mä syön 3 kertaa + päiväkahvit (ja ehkä siinä mantelia tai jotain) yleensä.

lauantai 18.10.2008 klo 13:58

5. Susku666 sanoi...

Sullon hyvä tsemppi päällä. :) Rehkit nyt munkin puolesta. :D

lauantai 18.10.2008 klo 19:00

6. Eepi sanoi...

Hoohhooi! Aikamoinen tsemppi tyypillä päällä :D . Zannaz oli kans vetäny aika mojovat lenkit tälle päivälle. Hurjia ollaan kaikki yhes koos :D . HIenosti menee, mutta menköön. Ja painoki laskee sit ajallaan. No panic :) .

lauantai 18.10.2008 klo 20:58

7. Senjorita sanoi...

Kiitos kulta !! :D
Ja hyvä että sait illalla vähän edes tehtyä!!


lauantai 18.10.2008 klo 22:23

8. Gartsu sanoi...

Sä oot ollut reipas. Minä en. :D Heräsin päivällä klo 15, vein koirat ja menin takaisin nukkumaan. :D Tänään (sunnuntaina) ajattelin yrittää josko jaksais salillle.

sunnuntai 19.10.2008 klo 04:12

9. Mii83 sanoi...

Kyllä tässä on yritettykin venytellä...koko ajan. Illalla mm. koko bb:n ajan venyttelin, harmi vain kun yön aikana jumahti uudelleen. Kuopuksen luo meno yöllä oli vähän hidasta, kun ensin piti päästä sängystä ylös ja sitten tepastella toiseen huoneeseen.

sunnuntai 19.10.2008 klo 09:00

[ Katso ruokalista! ]

1697 kcalPeruskulutus
+510 kcalLiikunta
2207 kcalKokonaiskulutus
2207 kcalTavoite
1485 kcalSyöty (Toteutunut)
-722 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=soletta